Rauhanpähkinät

Rauhanpähkinät

Rauhanjärjestö Sadankomitea julkaisi tänä syksynä Rauhan tiellä – antimilitaristisia sarjakuvia -albumin. Kirjassa esitellään yhdentoista sarjakuvataiteilijan erilainen näkemys johonkin sotaan, asevarusteluun ja turvallisuuteen liittyvästä teemasta. Sarjakuvien lisäksi kirjan loppuosaan on koottu syvällisempää tietoa ydin- ja rypäleaseista.

Kirjan vahvuutena on se, että rauhankysymystä lähestytään jokaisessa sarjakuvassa hieman erilaisesta näkövinkkelistä. Kirja on kuin hyvä pähkinäsekoitus, jossa ulkomuodon, purutuntuman ja maun vivahde-erot takaavat, ettei lukija tylsisty pureskellessaan henkistä ravintoaan. Lukijan tehtävänä on myös käyttää aktiivisesti omaa purukalustoaan pohtiessaan käsiteltäviin teemoihin liittyviä omia mielipiteitään ja näkökulmiaan, sillä mitään ei myöskään anneta valmiiksi pureskeltuna.

Kaikki sarjakuvat ja tietopaketit ovat sekä suomen että englannin kielellä, joten kirja soveltuu mainiosti nykyajan lingua francaa taitavalle lukijalle. Osa sarjakuvista voi kuvastonsa ja käsiteltävän teemansa vuoksi olla hieman liian rajuja aivan perheen pienimmille. Muuten kirjaa voi kuitenkin kernaasti suositella kaikille nuorista vanhempiin ikäpolviin, sillä kuten pähkinöillä niin myös rauhalla on terveyttä ja pitkää ikää lisäävä vaikutus. Molempia olisi myös hyvä nauttia päivittäin. Vaikka se kourallinen.

Antti Kurko

Alla näyte Hanna-Pirita Lehkosen sarjakuvasta.

[rapu] Hanna_Pirita_Lehkonen (21.12.15)