Rauhanfudis tarjoaa vaihtoehdon Talvisotahiihdolle

Rauhanfudis tarjoaa vaihtoehdon Talvisotahiihdolle

[rapu] rauhanfudis (28.10.14)”Jos päästät maalin, niin käy kättelemässä maalintekijää. Jos sinua kampitetaan, niin yritä kaikin voimin olla hermostumatta. Suhtaudu kannustavasti myös vastustajiin.” Tässä on muutama esimerkki rauhanfudiksen säännöistä, jota Maailmankoulu-hanke on haastanut kaikki Suomen koulut ja päiväkodit pelaamaan.

Idea rauhan ja urheilun yhdistämiseen syntyi Talvisotahiihto-kampanjan aiheuttamasta järkytyksestä.

Syyskuun 21. päivänä vietettiin kansainvälistä rauhanpäivää. Sen tiimoilta Helsingin Eläintarhan koulussa on jo monena syksynä työstetty rauhan asioita eri näkökulmista. Tänä vuonna teemaksi valikoitiin jalkapallo. Koulu kokoontui juhlasaliin opiskelemaan rauhanfudikseen kehitettyjä hieman omanlaisiaan sääntöjä. Koululaiset katsoivat myös innostavia videoita aiheesta ja kuulivat Wilson Kirwan kertomuksen lapsuuden jalkapallopeleistään. Eläintarhan koulu haastoi Rauhanfudis-turnaukseen läheisen Länsi-Pasilan koulun.

Tiistaina 30.9. haasteen vastaanottaneet länsipasilalaiset oppilaat ja opettajat saapuivat Eläintarhaan pelaamaan rauhallisissa merkeissä. He olivat harjoitelleet otteluita varten kovasti ja kiinnittäneet huomiota rauhantahtoiseen käytökseen harjoitusten aikana. Heidät toivotettiin tervetulleiksi Eläintarhaan pace-rauhanlippuja liehutellen. Oppilaat pelasivat kaksi ottelua, jotkat sujuivat rauhan ja ystävyyden hengessä. Oli ihanaa nähdä, miten hyvä tunnelma kentällä oli. Vastustajat auttoivat kaatuneita pystyyn, yleisössä huudettiin samoista suista hurraata sekä eltsulaisille että länskäreille.

Tähän mennessä 18 koulua ja päiväkotia ympäri Suomen on lähtenyt mukaan rauhanfudikseen. Rauhankasvatusinstituutin Maailmankoulu-hanke on luvannut 20 ensimmäiselle haasteen vastaanottaneelle koululle ja päiväkodille lahjaksi reilun kaupan jalkapallon ja rauhanlipun.

Lisätietoja kampanjasta https://maailmankoulu.fi/rauhanfutis/
Ilmoittaudu mukaan: hanna.niittymaki[at]edu.hel.fi

*****************************************************

PROVOSOINTIA PARIJONOSSA?

Kun rauhanottelut on pelattu, kaikilla on kiva mieli. Länsipasilalaisille luovutetaan reilun kaupan jalkapallo ja kepin nokassa liehuva rauhanlippu. He lähtevät jämpteissä parijonoissa kulkemaan kohti omaa kouluaan.

Myöhemmin kuullaan poliisien pysäyttäneen heidät matkalla. Poliisit ovat saaneet ilmoituksen ilmeisesti joltain huolestuneelta kansalaiselta. Ensimmäiseksi poliisi on tiedustellut lupaa mielenosoitukselle. Opettaja on selittänyt, mistä on kysymys. Poliisit ovat vaatineet kuitenkin pace-lipun käärimistä piiloon. Ihmisiä on kuulemma turha moisella provosoida.

Jää epäselväksi, mihin poliisi ajattelee koululaisten ihmisiä provosoivan. Provosointi rauhaan? Olisiko poliisi reagoinut samoin esimerkiksi Suomen lippuun, entä HJK:n kannattajien lippuun?

Parijonossa kulkeneet oppilaat olivat yhdeksän- ja kymmenenvuotiaita lapsia. Pahimmillaan näiden poliisien toiminta saattoi jättää lapsille mielikuvan, että heiluttamalla rauhanlippua ystävyysottelun jälkeen he ovat tehneet jotain sopimatonta.

*****************************************************

MIKÄ TALVISOTAHIIHTO?

Talvisotahiihto on kampanja, jonka takana on Koululiikuntaliitto, Suomen Latu, Suomen Hiihtoliitto, Reserviläisurheiluliitto ja Talvisotayhdistys. Kampanjan suojelijana toimii eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ja kummeina Marjo Matikainen-Kallström ja Juha Mieto.

Kampanjan tavoitteeksi on nimetty suomalaisten saaminen hiihtoladuille, historiallisen tapahtuman läpikäyminen ja varojen kerääminen talvisodan muistomerkin pystyttämiseksi. Mukaan on haastettu erityisesti koulut.

Talvisotahiihdon lanseeraus aiheutti etenkin sosiaalisessa mediassa hämmennystä ja kauhistusta. Myös Joensuun Rauhanakatemia otti kantaa Talvisotahiihtoon ja ehdotti sen sijaan Jälleenrakennushiihtoa: ”Tämänhetkisessä suorastaan pelottavassa kansainvälisessä tilanteessa tarvitaan mieluummin rauhan juhlimista kuin sotien muistelemista. Positiivinen kampanjateema on suomalaisten suururakka sotien jälkeisessä jälleenrakennuksessa ja hyvinvointivaltion luomisessa”, aloitteessa sanotaan.

Tällä hetkellä Talvisotahiihdon nettisivujen kalenterin mukaan hiihtotapahtumia on järjesteillä kuusi kappaletta, ja niistä ainakin kaksi on yhteistyökumppaneiden itsensä organisoimia.

Hanna Niittymäki