Öljy ja Sudanin sota

Öljy ja Sudanin sota

[rapu] sudan kansi (04.11.15)Leo Siliämaan teos Etelä-Sudanin itsenäistymisestä julkaistaan Pystykorva-sarjassa. Siliämaa kuvailee muun muassa öljyn merkitystä Sudanin sodan syntyyn.

Öljy oli osasyyllinen Sudanin sotaan. Kun amerikkalainen Chevron-yhtiö löysi öljyä vuonna 1978 ja suunnitelmat sen hyödyntämiseksi alkoivat, etelän poliitikot ymmärsivät nopeasti, että kaikki hyöty öljystä menisi pohjoisen hallitukselle. Tämä ei tietenkään sopinut etelälle, sillä suurin osa öljystä oli sen puolella. Presidentti Nimeiri yritti vetää etelän ja pohjoisen välisen rajan uusiksi saadakseen öljyalueet pohjoiseen kuuluvan Kodofanin osavaltion puolelle. Sota oli valmis alkamaan.

SPLA hyökkäsi Chevronin öljynporausalueelle helmikuussa 1984. Kolme ulkomaalaista työntekijää sai surmansa ja Chevron pysäytti pian öljynporaukset. Chevron koki öljynporauksen sodan keskellä liian vaaralliseksi ja myi oikeutensa öljyyn sudanilaiselle yhtiölle vuonna 1992.

Siitä alkoi varsinainen rumba öljyoikeuksien omistamisessa. Tällä hetkellä Kiina, Malesia, Intia, Sudan ja Etelä-Sudan ovat vahvimmin mukana öljybisneksessä. Osansa yrittivät saada myös ruotsalainen ja kanadalainen yhtiö, mutta ne joutuivat vetäytymään. Molemmissa maissa yhtiöiden syytettiin toiminnallaan tukevan hallituksen sotatoimia.

Jo lähes kymmenen vuotta kestänyt sota sai uuden käänteen, kun SPLA:sta eronneet Riek Machar ja Lam Akol alkoivat tukea joukkoineen hallitusta. Tätä ennen he olivat epäonnistuneet yrityksissään syrjäyttää John Garang SPLA:n johdosta. Pian SPLA menettikin hallitsemiaan alueita. Näin kävi myös Bentiun alueella, josta öljyä oli löydetty.

Nyt kun alue oli hallituksen hallinnassa, alkoi öljyputken rakentaminen vuonna 1997. Ongelmana oli vain se, että monet kylät ja kymmenet tuhannet ihmiset olivat öljyputken linjalla. Vastahakoiset ihmiset hallitus ajoi pakolla pois. – – Asialla olivat hallituksen sotilaiden lisäksi myös monet puolisotilaalliset, hallitusta tukevat ryhmät, etunenässä misseriya-ratsujoukot. Monessa tapauksessa kokonaiset kylät poltettiin, omaisuutta tuhottiin, naisia raiskattiin ja ihmishenkiä menetettiin. Kymmenet tuhannet ihmiset pakenivat, jotkut Darfuriin ja jotkut vielä kauemmaksi.

Noin 1540 kilometriä pitkä öljyputki saatiin rakennettua, ja Port Sudaniin pystytettiin öljynjalostamo. Vuonna 1999 öljyntuotanto pääsi virallisesti käyntiin ja ensimmäinen öljyerä lastattiin Shell-yhtiön öljytankkeriin. Omalla toiminnallaan öljy-yhtiöt vahvistivat hallituksen asemaa sodassa. Hallitus pystyi käyttämään öljy-yhtiöiden tarpeita varten rakennettuja teitä, lentokenttiä ja helikopterien laskeutumispaikkoja sotilasoperaatioihin. Öljyvaroja alettiin heti käyttää hallituksen armeijan kalustohankintoihin. Öljy-yhtiöt ummistivat tältä silmänsä ilmeisesti turvatakseen oman toimintansa.

Kun vuonna 2007 matkustin Khartumista Renkiin ja sieltä Mabaniin, näin omin silmin samaan tapaan öljyalueilta ajettuja ihmisiä vaikeissa olosuhteissa. Öljyä oli löydetty myös Ylä-Niilin osavaltiossa Melutin ja Palochin alueella Renkin ja Mabanin välistä. Ihmiset oli myös täältä pakotettu pois öljyputkien ja öljynporaustornien tieltä. Renkin liepeillä oli kahdenkymmenen tuhannen öljypakolaisen röttelökylä. Se oli ankean näköinen risuista, ruohosta, savesta ja muovinpalasista kasattujen majojen muodostama yhteisö. Jos sinne oli ulkopuolista apua tullut, ei se juuri näkynyt ulospäin. Matkalla Mabaniin näin öljystä tullutta hyötyäkin. Maantietä oli selvästi paranneltu öljynporaukseen tarvittavan raskaan kaluston liikkumista varten. – – Toinen öljyputkilinja rakennettiin näiltä öljykentiltä vuonna 2006.

Öljy oli neuvottelujen keskipisteessä myös kun viimeisteltiin pohjoisen ja etelän välistä rauhansopimusta, joka allekirjoitettiin 2005. Vihdoin öljytulot päätettiin jakaa puoliksi. Pian alkoi kissanhännänveto pohjoisen puolella olevan öljyputken käyttömaksuista. Pohjoisen hallitus alkoi vaatia 32–35 dollaria tynnyriltä putken käyttömaksuna. Etelän mielestä pohjoisen hallitus myös pimitti heiltä heidän osuuttaan öljytuloista antamalla vääriä tietoja öljyntuotannosta. Etelän mielestä tällainen ei tullut kysymykseenkään ja se tarjosi käyttömaksuksi yhden dollarin tynnyriltä.

Sopimukseen ei päästy. Etelä-Sudanin hallitus päätti pysäyttää öljyntuotannon kokonaan tammikuussa 2011. Molemmat osapuolet kärsivät suunnattomia taloudellisia menetyksiä öljytulojen loppuessa. Etelä alkoi suunnitella uutta putkilinjaa Kenian kautta Intian valtamerelle Lamuun. Kesti noin puolitoista vuotta ennen kuin osapuolet tulivat järkiinsä ja öljyntuotanto alkoi uudelleen huhtikuussa 2013. Öljyn hinnan laskettua hyvin radikaalisti vuodesta 2014 viranomaiset havahtuivat huomaamaan, että Etelä-Sudan menettää huomattavan osan öljytuloistaan kiinteän öljyputken käyttömaksun takia. Sopimusta laadittaessa ei asiaa ollut mietitty aivan loppuun saakka. Olisi ollut parempi sopia maksusta, joka olisi ollut suhteessa öljyn hintaan.

Etelä-Sudanin hallituksen jäsen Henri Odwar oli hallituksen energiakomitean puheenjohtaja. Häntä vaivasi öljy-yhtiöiden toiminta, koska hänen mukaansa ne tukivat Khartumin hallitusta konfliktissa etelän kanssa. Hän päätti myös tehdä Kiinalle selväksi, kuka olisi tästä lähtien heidän pääneuvottelukumppaninsa. Tähän asti Kiinan valtiollinen öljy-yhtiö CNPC oli neuvotellut vain pohjoisen hallituksen kanssa ja ohittanut etelän virkamiehet. – – Samaan aikaan kun öljyputken käyttömaksuista neuvoteltiin alettiin Abyein alueella käydä rajuja taisteluja. – – Abyein pysyvät asukkaat olivat etelään kuuluvaa ngok dinka -heimoa. Kuivan kauden aikana seudulle tuli pohjoisen rajan takaa misseriya-paimentolaisia. He olivat sopeutuneet elämään sovussa vuosisatoja. Rajakysymys oli ollut auki jo vuoden 1972 rauhansopimuksesta. Konfliktin aikana SPLA ajoi ngok dinka -heimon etuja ja pohjoisen hallitus tuki misseriya-paimentolaisia.

Vuosina 2007–2008 Abyein kahakoissa joutui kotinsa jättämään noin 25 000 ihmistä. Toukokuussa 2011 pohjoisen hallituksen joukot puolisotilaallisten ryhmien tukemana valtasivat Abyein ja yli 100 000 ihmistä joutui pakosalle. Kyliä ja omaisuutta tuhottiin jälleen. Konfliktiin etsittiin ratkaisua Abyein kansanäänestyksen avulla samaan aikaan etelän itsenäistymisen kanssa vuonna 2011. Äänestyksen tarkoituksena oli antaa ihmisten päättää, haluavatko he olla osa Etelä-Sudania. Alueen pysyvät asukkaat eivät kuitenkaan hyväksyneet sitä, että seudulle vain kuivana kautena tulevat paimentolaiset saisivat osallistua äänestykseen.

Virallista äänestystä ei koskaan pidetty. Väliaikainen sopimus on kuitenkin tehty pohjoisen ja etelän presidenttien välillä. Rajakiista odottaa ratkaisuaan.

Lyhennetty ote Leo Siliämaan kirjasta Etelä-Sudanin synnytystuskat – Valtataistelu tuhosi unelman, joka ilmestyy marraskuussa.