Puheenvuoro: Omastatunnosta anarkiaan

Puheenvuoro: Omastatunnosta anarkiaan

Elokuun 12. päivänä Helsingin Sanomat kirjoitti, että ”kesä 2022 on varoitus siitä, mitä Euroopalla on edessä”. Yli puolet Euroopan pinta-alasta kärsii kuivuudesta, joka saattaa olla pahin 500 vuoteen.

Ongelmat eivät rajoitu Eurooppaan. Tänä kesänä Yhdysvaltojen viranomaiset varoittivat yli sataa miljoonaa ihmistä pysymään sisätiloissa kuumuuden ja kosteuden takia. Tämä on yli kolmasosa Yhdysvaltojen väestöstä. Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan Afrikan sarvessa 22 miljoonaa ihmistä on vaarassa nälkiintyä kuivuuden takia.

Näitä uutisia voisi jatkaa manner mantereelta, ja ne ovat vain esimakua tulevasta.

Ilmastonmuutos on käynnissä oleva katastrofi. Se on suurempi uhka kuin koronapandemia tai yksikään sota, mikä koskaan on käyty.

Katastrofin syynä ovat ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöt. Ei ole liioiteltua sanoa, että niiden nopea ja mittava vähentäminen on inhimillisen sivilisaation kohtalonkysymys.

Koska demokratia on keskeinen kysymys mielenosoituksissa ja kansalaistottelemattomuudessa, on syytä mainita, että ilmastonmuutoksen vaara ymmärretään laajasti. Tiedebarometrin mukaan suomalaisista 73 prosenttia on sitä mieltä, että ”ilmastonmuutoksen eteneminen on todellinen ja vakava uhka, joka vaatii poliittisilta päättäjiltä tehokkaita toimia”.

Sanna Marinin hallitus onkin hallitusohjelmassaan tunnistanut, että ilmastonmuutos on yksi ihmiskunnan vakavimpia ongelmia, joka vaatii nopeita toimia. Hallitus on sitoutunut lämpenemisen pitämiseen 1,5 asteessa Pariisin sopimuksen mukaisesti.

Teot eivät kuitenkaan vastaa sanoja.

Jos haluttaisiin kahden kolmasosan todennäköisyydellä pitäytyä 1,5 asteen lämpenemisessä, niin nykyisillä päästöillä Suomen kasvihuonekaasubudjetti olisi käytetty ennen vuotta 2025. Sen jälkeen pitäisi olla hiilineutraali.

Tämä vaatii välittömiä ja massiivisia toimia.

Hallitus ei kuitenkaan ole tunnustanut hätätilaa eikä ryhtynyt sen vaatimiin tekoihin.

Päinvastoin, hallitus on joissain suhteissa jopa mennyt toiseen suuntaan ja kiihdyttänyt ilmastonmuutosta. Valtion 51-prosenttisesti omistaman Fortumin tytäryhtiö Uniper on avannut uuden Datteln4-hiilivoimalan Saksaan, hallitus on rahoittanut turpeenpolttoa ja jopa lyhyitä kotimaan lentoja, ja niin edelleen.

Olen tukenut ja äänestänyt poliittiseen virkaan sellaisia ehdokkaita, jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja haluavat toimia. Olen kirjoittanut julkisesti, että toimiin pitää ryhtyä nyt. Kun nämä edustuksellisen demokratian keinot on käytetty, mutta hallitusohjelman kirjauksia ei toteuteta, olen osoittanut mieltä rauhanomaisesti.

Mielenosoituksesta aiheutunut haitta ei ollut kohtuuton. Poliisin todistaja todisti oikeudessa, että pelastuslaitokselta ei ollut kerrottu, että mielenosoitus Mannerheimintiellä tukkisi heille tärkeitä reittejä. Mielenosoituksen oli annettu jatkua kaksi päivää, ja liikenne oli ohjattu sen ohi, mikä sekin osoittaa, että haitta liikenteelle ei ollut kohtuuton. Niinpä poliisi mielestäni ylitti toimivaltuutensa määrätessään mielenosoituksen lopetettavaksi.

Syyttäjän mukaan poliisin käskyjä pitää totella, vaikka poliisi ylittäisi valtuutensa. Hän totesi, että yhteiskunta ei toimi, jos jokainen voi omantuntonsa mukaan arvioida miten toimia, koska se johtaa anarkiaan. Hän myös sanoi, että poliisin käskyjen laillisuus voidaan arvioida erikseen myöhemmin.

Jos poliisin antamia käskyjä pitää totella vaikka ne ovat lainvastaisia, se johtaa mielivaltaan. Vaikka poliisin toiminta arvioitaisiin myöhemmin, se ei muuta sitä, miten käskyt ovat vaikuttaneet.

Syyttäjä esitti arvionsa siitä, mitä tapahtuisi, jos kaikki arvioisivat asioita omantuntonsa mukaan. On huomattavasti helpompi sanoa mitä tapahtuisi, jos kaikki kyseenalaistamatta noudattaisivat sääntöjä – jotka ovat aiemmin olleet erilaisia ja ovat jatkossa erilaisia. Silloin tapahtuisi se, mitä nyt tapahtuu, eli ilmastokatastrofi.

Mielenosoitus ei ollut kohtuuton. Kohtuutonta on se, miten sallimme ilmastokriisin kasvaa päivä päivältä tuhoisammaksi.

Mielestäni olen syytön rikokseen, josta minua syytetään. Olen kuitenkin syyllinen johonkin paljon vakavampaan: siihen, että en tee enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Teksti: Syksy Räsänen

Kirjoittaja todettiin 7.9.2022 syylliseksi niskoitteluun, koska osallistui 20.6.2021 Elokapinan mielenosoitukseen, missä istuttiin Mannerheimintiellä Eduskuntatalon edessä. Samassa yhteydessä tuomittiin 21 muuta Elokapinan mielenosoitukseen osallistunutta. Kaikille määrättiin maksettavaksi 10 päiväsakkoa. Teksti perustuu kirjoittajan Helsingin käräjäoikeudessa 25.8.2022 antamaan loppulausuntoon.