Mielipidemittaus: Eurooppalaisten enemmistö kieltäisi autonomiset aseet

Mielipidemittaus: Eurooppalaisten enemmistö kieltäisi autonomiset aseet

Lähes kolme neljästä haluaa maansa tukevan kansainvälisiä sopimusneuvotteluja autonomisten aseiden kieltämiseksi, kertoo 10 Euroopan maassa lokakuussa 2019 tehty kysely. 73 % kannatti ja vain 13 % vastusti kieltosopimusta. Sopimusneuvotteluiden aloittamisella on kiire, jotta autonomisia asejärjestelmiä ei ehditä ottaa käyttöön.

Suomessa 60 % vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen hallituksen on toimittava tappajarobotit kieltävän sopimuksen puolesta. 28 % ei osannut sanoa tai ei halunnut vastata. Vain 12 % vastusti sopimusta.

“Suomessa kieltosopimusta kannattavien osuus on alin kaikista kyselyssä mukana olleista maista”, sanoo Suomen robottiaseiden vastaisen verkoston koordinaattori Tuuli Vuori. “Toisaalta niitä, jotka eivät osanneet sanoa, tai eivät halunneet vastata, oli huomattavasti enemmän kuin muissa maissa. Tämä kertoo siitä, että Suomessa ei olla käyty vielä paljoakaan julkista keskustelua autonomisista asejärjestelmistä ja niihin liittyvistä skenaarioista.” Sopimuksen vastustajien osuus oli kyselyssä mukana olleiden maiden keskitasoa.

Teknologian nopea kehitys aiheuttaa vakavaa huolta asejärjestelmien autonomisoitumisesta. Erityisen huolestuttavia ovat suunnitelmat kohteeseen hyökkäämistä koskevan päätäntävallan siirtämiseksi algoritmien varassa toimivalle koneelle. Mielipidekyselyn tulokset näyttävät, että yleinen mielipide Euroopan maissa on robottiaseiden kieltämisen puolella.

Autonomisista asejärjestelmistä eli niin kutsutuista robottiaseista on keskusteltu YK:n eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen (CCW) puitteissa vuodesta 2013 alkaen. Valtaosa valtioista haluaa varmistaa ihmiskontrollin säilyttämisen asejärjestelmissä, mutta pieni vähemmistö koittaa hidastaa prosessia merkittävän lopputuloksen aikaansaamiseksi. CCW:n seuraava vuosittainen kokous järjestetään 13. –15.11.2019 Genevessä, Sveitsissä.

30 valtiota on ilmoittanut haluavansa kieltää tappavat autonomiset asejärjestelmät. Huolimatta selvästä yleisön tuesta laillisesti sitovan instrumentin neuvottelemiseksi, enemmistö Euroopan maista tukee tällä hetkellä ainoastaan ei-sitovaa poliittista julistusta.

“Useimmat Euroopan maat pitävät itseään sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen kannattajina. Tämä järjestys on kasvavan paineen alla. Siksi on tärkeää, että Euroopan valtiot toimivat varmistaakseen, että asejärjestelmien ihmiskontrolli varmistetaan laillisesti sitovalla sopimuksella. Ei-sitova poliittinen julistus ei riitä robottiaseista seuraaviin ongelmiin puuttumiseksi”, sanoo projektipäällikkö Daan Kayser PAX-järjestöstä.

Suomi ei ole tähän mennessä kannattanut sitovaa sopimusta autonomisten asejärjestelmien kieltämiseksi. Tavoite on kuitenkin kirjattu Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmaan. “Robottiaseiden kielto on jo hallitusohjelmassa. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa sen toteuttamiseksi. Suomi voi ottaa edelläkävijän roolin ja kannustaa muita Euroopan maita mukaan”, Vuori toteaa.

Kyselytutkimuksen toteutti YouGov lokakuussa 2019. Sen tilasi hollantilainen rauhanjärjestö PAX ja maksoi kansainvälinen robottiaseiden vastainen kampanja (Campaign to Stop Killer Robots). Kysely tehtiin 10 maassa ja vastaajia oli 1000 jokaisesta maasta (paitsi Sveitsistä ja Irlannista, joissa otoksen koko oli 500).

Lisätietoja

Tuuli Vuori
Suomen robottiaseiden vastaisen verkoston koordinaattori, Suomen Rauhanliitto
puh. +358 (0)40 099 8275
tuuli.vuori@rauhanliitto.fi

• Tietopaketti autonomisista aseista Rauhanliiton sivuilla: https://rauhanliitto.fi/teemat/robottiaseet/
• Campaign to Stop Killer Robots: https://www.stopkillerrobots.org
• Twitter: @BanKillerRobots