Ydinmateriaalin käsittelylaitos

Windscale/Sellafield on Euroopan laajin siviili- ja sotilaskäytössä oleva ydinkompleksi. Siellä tuotettiin plutoniumia Britannian ydinaseohjelmiin, ja siellä sijaitsivat myös surullisenkuuluisat Calder Hall -reaktorit. Nykyisin alueella toimii ydinjätteen käsittelylaitos. Tuhoisa tulipalo vuonna 1957 sekä lukuisat radioaktiivisia päästöjä aiheuttaneet onnettomuudet ovat saastuttaneet ympäristöä ja altistaneet alueen väestöä radioaktiiviselle säteilylle.

Historia

Vuonna 1946 Britannian hallitus perusti Windscalen ydinlaitoksen lähelle Sellafieldin kaupunkia. Ensimmäiset kaksi reaktoria rakennettiin tuottamaan asekelpoista plutoniumia, ja vuonna 1952 valmistuivat ensimmäiset pommit. Vuonna 1956 alueelle tuli maailman ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala. Heikon suunnittelun vuoksi reaktoreiden grafiittisauvoihin kertyi liikaa energiaa, joka täytyi vapauttaa säännöllisin väliajoin. Erään tällaisen vapautuksen yhteydessä 7. lokakuuta 1957 vialliset lämpömittarit ja työtekijöiden karkea virhearvio johtivat ytimen ylikuumenemiseen. Kahden päivän aikana 10 tonnia radioaktiivista polttoainetta paloi reaktorin sisällä ja syöksi ilmakehään radionuklideja kuten plutoniumia, cesiumia, strontiumia ja jodia.1 Väestöä ei varoitettu tai evakuoitu. Tuulet puhalsivat radioaktiivisen laskeuman merelle. Sammutustöissä käytetty vesi haihtui ilmaan ja kuljetti ilmakehään lisää radionuklideja. Vasta 11. lokakuuta väestölle kerrottiin onnettomuudesta. Alueella tuotetun maidon käyttö kiellettiin sittemmin viikoiksi radioaktiivisen jodin vuoksi. Kaksi miljoonaa litraa maitoa kaadettiin Irlanninmereen.1

1980-luvulla Windscalen nimi oli tahriintunut lukuisten onnettomuuksien, päästöjen ja radioaktiivisen saasteen vastuuttoman käsittelyn seurauksena. Päästäkseen uuteen alkuun ydinkompleksi muutti nimensä Sellafieldiksi. Loppuvaiheessa kompleksin päätehtäväksi tuli käytettyjen polttoainesauvojen jälleenkäsittely ja plutoniumia ja uraania sisältävän sekaoksidi (mixed oxide – MOX) -polttoaineen tuotanto. Tätä ovat Yhdysvallat ja monet muut maat arvostelleet, koska menettely mahdollistaa ydinaseissa käytettävän plutoniumin leviämisen.

Terveys- ja ympäristövaikutukset

Windscalen tulipalon ja siitä seuranneen radioaktiivisen päästön on arvioitu aiheuttaneen vähintään sata kuolemaan johtanutta ja 90 muuta syöpää, joiden syynä on pääosin radioaktiivinen jodi-131 ja polonium-210. Lisäksi valtavaa tuhoa on aiheutunut merelliselle ympäristölle Irlanninmeressä, jonne suurin osa laskeumasta kulkeutui.2 Sittemmin kompleksin alueella on sattunut lukuisia muita onnettomuuksia, päästöjä ja vuotoja. Jopa ydinvoimamyönteinen IAEA on myöntänyt Windscalen olevan Atlantin valtameren pääasiallinen radioaktiivisen saastumisen aiheuttaja.3 Tahalliset tai vahingossa tapahtuneet strontium-90:tä tai cesium-137:ää sisältävät radioaktiivisen jäteveden päästöt, kuten 2004–20054 tapahtunut 83 000 radioaktiivisen happolitran vuoto, ovat aiheuttaneet syvää huolta radioaktiivisuuden rikastumisesta merellisessä ravintoketjussa sekä Britanniassa että myös Norjassa ja Irlannissa.5 Kohonneita määriä radionuklideja, kuten cesium-137:ää, koboltti-60:tä ja americum-241:tä, on havaittu myös maaperänäytteissä voimalan ympäristöstä. Tämä voi aiheuttaa paikalliselle väestölle sisäistä altistumista.6 Brittiläisessä tutkimuksessa todettiin vuonna 2002, että Sellafieldin työntekijöiden lapsilla oli lähes kaksinkertainen riski sairastua leukemiaan ja lymfoomiin.7

Tulevaisuudennäkymiä

The Institute for Resources and Security Studies on nimittänyt Sellafieldin ”yhdeksi maailman vaarallisimmista pitkäikäisen radioaktiivisen materiaalin keskittymistä”.8 Laitoksen jäähdytyksen pettäminen esimerkiksi luonnonkatastrofin, räjähdyksen tai muun onnettomuuden seurauksena on erityisen huolestuttava uhkakuva, puhumattakaan terrori-iskun kohteeksi joutumisesta. Vuonna 2011, kun Fukushiman ydinvoimalan ytimen sulamisen yhteydessä voimalassa käytetty MOX-polttoaine vaikutti radioaktiivisen saastumisen määrään, päätti Britannian hallitus käynnistää MOX-tuotannon alasajon Sellafieldissä. Sellafield on vääjäämättä muuttumassa radioaktiivisen jätteen kaatopaikaksi, sillä käytettyjä polttoainesauvoja ei ole mahdollista purkaa.9

Suomentanut Kati Juva

Lähteet: 1. Crick M., ym.: An assessment of the radiological impact of the Windscale reactor fire. Int J Radiat Biol Relat Stud Phys Chem Med. 1984, Marras;46(5) • 2. Clarke R.: The 1957 Windscale accident revisited. New York: Elsevier, 1990. pp 281–9 • 3.Worldwide marine radioactivity studies: www-pub.iaea.org/MTCD/publications/ DF/
TE_1429_web.pdf • 4. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/cumbria/8050008.stm • 5. www.nrpa.no/dav/07f3957104.pdf • 6. www.independent.co.uk/news/soil-tests-condemn-sellafield-1177501.html • 7. Dickinson H., ym.: Leukaemia and Non-Hodgkin Lymphom in children of male Sellafield radiation workers. Int Journ Cancer.
99, 437–444 (2002) • 8. www.irss-usa.org/pages/documents/ExecSummary.pdf • 9. www.guardian.co.uk/environment/2009/apr/19/sellafield-nuclear-plant-cumbria-hazard