Ydinpommikoneen maahansyöksy
Vuoden 1966 tammikuussa Espanjaan Palomeresin kaupungin edustalle putosi neljä vetypommia, kun USA:n B-52-pommittaja törmäsi toiseen lentokoneeseen. Kahden pommin ei-radioaktiiviset räjähteet laukesivat levittäen radioaktiivista jätettä kuten plutoniumpölyä laajalle alueelle. Vielä tänäkin päivänä, 40 vuotta myöhemmin, turmapaikalta löytyy radioaktiivisesti saastunutta maa-ainesta.
Historia
Tammikuun 17. päivänä 1966 Yhdysvaltain ilmavoimien B-52-pommittaja törmäsi KC-135-tankkeriin ilmassa tankkaustilanteessa. Törmäys tapahtui noin 9,5 kilometrin korkeudessa pienen espanjalaisen Palomaresin kalastajayhteisön yläpuolella. B-52-pommittaja kantoi lastinaan neljää vetypommia, jotka syöksyivät maahan koneen mukana. Neljästä vetypommista kahden laskuvarjot eivät auenneet. Nämä pommit putosivat kaupungin itä- ja länsipuolelle, ja niiden sisältämät kemialliset räjähdysaineet syttyivät pommien iskeytyessä maahan. Sattuman oikusta pommien ydinkärjet eivät kuitenkaan lauenneet, mutta räjähdys levitti radioaktiivista materiaalia, muun muassa uraania ja plutoniumia, laajalti pitkin Palomaresin peltoja. Tuuli kuljetti plutoniumpölypilviä kauas 30 solmun nopeudella. Kolmas vetypommi löydettiin kohtalaisen vahingoittumattomana, kun taas neljäs löydettiin merenpohjasta vasta 80 päivän kuluttua.1 Tapaturman jälkeen Yhdysvallat toteutti massiivisen, noin 80 miljoonan dollarin puhdistusoperaation ja kuljetti 5 000 tynnyrillistä saastunutta maaperää ja tomaatintaimia Yhdysvaltain ydinjätteen käsittelylaitokseen.2 Operaatioon osallistui 1 600 ihmistä, joista 20 %:n havaittiin myöhemmin altistuneen plutoniumille.1
Terveys- ja ympäristövaikutukset
Plutonium ja uraani ovat myrkyllisiä raskasmetalleja ja radioaktiivisen alfasäteilyn lähteitä. Ne ja niiden lyhytikäiset hajoamistuotteet aiheuttavat vakavia terveyshaittoja kulkeutuessaan ihmiseen hengityksen, ruoansulatuksen tai ihon avohaavojen kautta. Princetonin yliopiston tutkijat kehittivät mallin, jolla lasketaan tapaturman odotettavissa olevia terveydellisiä vaikutuksia. Jos oletetaan, että suurin osa Palomaresin räjähdyksissä vapautuneesta plutoniumista muuttui aerosoliksi, on radionuklidi voinut kulkeutua tuulten mukana pitkienkin matkojen päähän. Huomionarvoista on se, ettei säteilyn hajonta laske väestön syöpäkuolemien kokonaismäärää, sillä vaikka yksittäisen yksilön riski hajonnan kautta väheneekin, säilyy syöpäkuolemien kokonaismäärä samana, koska se on riippuvainen ainoastaan plutoniumin kokonaismäärästä. Tutkijoiden laskelmien mukaan jokainen hengitetty plutonium-milligramma johtaisi noin 2,85 syöpätapaukseen. BEIR-komitean (Committee on the Biological Effects of lonizing Radiation) arvio on vielä korkeampi: 6–12 syöpäkuolemaa/mg.2 Saastuneiden tomaattiviljelmien polttaminen kiireisen puhdistusoperaation aikana pahensi ongelmaa ja levitti radioaktiivista saastumaa vieläkin laajemmalle.3 Myös mereen on päätynyt suuria määriä plutoniumia. Vuonna 2003 tutkijat löysivät radioaktiivista plutoniumia läntisen Välimeren planktonista.4 Vuonna 2006 alueen kotiloissa havaittiin korkeita säteilypitoisuuksia.5 Yhdysvaltalaiset ja espanjalaiset tutkimusinstituutit ovat tehneet Palomaresin 1 500 asukkaalle vuosittaisia terveystarkastuksia. Näissä Yhdysvaltain hallituksen rahoittamissa tarkastuksissa ei ole havaittu tapaturmaan liittyviä terveydellisiä seuraamuksia. Kriitikoiden mielestä itsenäisiä epidemiologisia tutkimuksia ei kuitenkaan ole toteutettu.3
Tulevaisuudennäkymiä
Plutonium säilyy ympäristössä vielä monien sukupolvien ajan, koska sen puoliintumisaika on 24 000 vuotta. Puhdistusoperaatiosta huolimatta radioaktiivista materiaalia löytyy yhä tapaturmapaikan ympäristöstä. Esimerkiksi vuonna 2008 löydettiin kaksi radioaktiivista maa-ainesta täynnä olevaa ojaa. Suurin huolenaihe lienee plutoniumin hajoaminen muiksi radioaktiivisiksi aineiksi, kuten gammasäteileväksi americiumiksi, joka voi vahingottaa ihmisiä pitkänkin välimatkan päästä.3
Vuonna 2010 Yhdysvallat lopetti vuosittaiset maksunsa Espanjalle. Jokavuotisten terveystarkastusten jatkuminen on epävarmaa. Jää myös nähtäväksi, paljastuuko vielä muita pitkän aikavälin ympäristöhaittoja. Tapaturman seurauksien todellista mittakaavaa emme todennäköisesti saa koskaan tietää.
Suomentanut Karoliina Rantonen
Lähteet: 1. Palomares Nuclear Weapons Accident – Revised Dose Evaluation Report. Office of the Surgeon General USAF. Huhtikuu, 2001. http://airforcemedicine.afms.mil/lastestnews/palomares_body.pdf • 2. Mian Z., ym.: Plutonium dispersal and health hazards from nuclear weapon accidents. Current Science, vol. 80, No. 10, 25.5.2001
• 3. Minder R.: Spain and US accord on atomic cleanup. NY Times. 05.04.11 • 4. Sanchez-Cabeza J.A., ym.: Concentrations of plutonium and americium in plankton from the western Mediterrannean Sea. Science of the Total Environment. 2003; 311 (1–3): 233–245. • 5. Aragón A., ym.: Study on the contamination by transuranides of pulmonata
gastropod collected in Palomares. Czech. Journal of Physics. 2006; 56 (1)