Ydinpommitus
Elokuun 6. päivänä 1945 Yhdysvallat räjäytti Little Boy -nimisen atomipommin Hiroshiman kaupungin yllä. Kaupungin 350 000 asukkaasta arviolta 140 000 kuoli vuoden 1945 loppuun mennessä. Pommituksesta selvinneet kärsivät yhä säteilyn myöhäisvaikutuksista, kuten lisääntyneistä syövistä.
Historia
Yhdysvallat kehitti toisen maailmansodan aikana 3 ydinpommia. Heinäkuun 16. päivänä 1945 suoritetun onnistuneen Trinity-testin jälkeen päätettiin 2 jäljelle jäänyttä ydinpommia räjäyttää Japanin kaupunkien yllä. Uraanipommi Little Boy pudotettiin Hiroshimaan 6. elokuuta 1945 ja plutoniumpommi Fat Man Nagasakiin 9. elokuuta 1945. Kohteeksi Hiroshimassa valittiin T-kirjaimen muotoinen Aioi-silta keskellä vilkasta kauppa- ja asuinaluetta. Pommi räjähti 600 metrin korkeudessa Shiman sairaalan yläpuolella räjähdysvoimalla, joka vastaa 14:ää kilotonnia TNT:tä.
Terveys- ja ympäristövaikutukset
Räjähdyksessä vapautuneesta energiasta 50 % vapautui paineaaltona, 35 % lämpönä ja 15 % säteilynä (5 % alkuperäis- ja 10 % jäännössäteilynä).1,2 Paine- ja lämpöaalto polttivat ja hävittivät lähes kaikki rakennukset 2 km:n säteellä, mukaan lukien tärkeimmät sairaalat, ja tuhosivat asumukset 2,5–3 km:n säteellä räjähdyspisteestä. Kokonaisuudessaan 298 lääkäristä 270 altistui säteilylle ja 60 menehtyi välittömästi. Vain 28 lääkäriä, 130 sairaanhoitajaa ja 28 farmaseuttia kykeni tekemään työtään.3 Suurin osa kuolemista 2 viikon sisällä räjähdyksestä johtui palovammoista, ulkoisista vammoista ja säteilystä.1,2 Yli 4–5:n Sv-säteilyannokselle altistuneet menehtyivät 3.–8. viikolla säteilyn, useimmiten ruoansulatuskanavassa ja luuytimessä, aiheuttamiin elinvaurioihin. Altistuneiden oireita olivat veriripuli, oksentelu, veriyskä, tulehdukset ja verenmyrkytys. Hiustenlähtö ja petekkiat (ihonalaiset verenpurkaumat) olivat myös tänä aikana tyypillisiä. Arviolta 140 000 kaupungin asukasta menehtyi vuoden 1945 loppuun mennessä.1–4
Myöhäisvaikutuksista ensimmäisinä ilmaantuivat keloidiarvet ja harmaakaihi.1–4 Pahanlaatuisista taudeista alkoi ensimmäisenä kasvaa leukemian esiintyvyys vuodesta 1947 lähtien.1,2,4 Ilmaantuvuuden huippu oli Hiroshimassa 1950-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja laski sitten vähitellen. Tänä päivänä leukemioiden ilmaantuvuus Hiroshimassa on aavistuksen korkeampi normaaliväestöön verrattuna. Myelodysplastisen syndrooman ilmaantuvuus sen sijaan nousee yhä ydinpommituksen uhrien ikääntyessä. Kilpirauhassyövän ilmaantuvuus alkoi nousta 1950-luvulla, ja sitä seurasivat rinta-, maha-, paksusuoli-, iho-, maksa-, sappirakko- ja munasarjasyöpä sekä virtsarakon syöpä. Laaja epidemiologinen tutkimus, Life Span Study (LSS), aloitettiin vuonna 1950.1,4 Neljän ominaisuuden havaittiin toistuvan pommituksesta selvinneiden syöpätapauksissa: syövän ilmaantuvuus oli suorassa suhteessa saatuun säteilyannokseen, ilmaantuvuus oli suurempi nuorempana altistuneissa, leukemian ilmaantuvuushuippu oli 7–8 vuotta pommituksen jälkeen ja kiinteiden syöpien ilmaantuvuus kasvoi sitä mukaa kun altistuneet ikääntyivät. LSS:n mukaan altistuneiden arvioitu riski sairastua kiinteään syöpään on 1,5-kertainen normaaliväestöön verrattuna.4 Leukemian ilmaantuvuus taas alkoi nousta jo ennen LSS:n aloitusta, eikä annoksen ja riskin suhde sen kohdalla ole yhtä lineaarinen. On kuitenkin arvioitu, että 2–3 Sv:n säteilyannoksen saaneilla on normaaliväestöön verrattuna jopa 16-kertainen riski sairastua leukemiaan.5
Syöpien lisäksi hyvänlaatuisten kasvainten, endokriinisten elinhäiriöiden, korkean verenpaineen, infarktien sekä sydän- ja maksatautien havaittiin yleistyneen altistuneilla.4 Myös kromosomipoikkeavuudet lisääntyvät säteilyannoksen noustessa ja toimivat siten biologisena ”säteilymittarina”.1,2,4 Tapauksissa, joissa sikiö on altistunut säteilylle kohdussa, havaittiin mikrokefaliaa (pienipäisyyttä) ja psyykkistä jälkeenjääneisyyttä.1,4 Hibakushien toiseen sukupolveen ulottuvia vaikutuksia tutkitaan paraikaa, mutta ainakaan vielä ei ole havaittu vaikutuksia geeneihin. 4
Tulevaisuudennäkymiä
Koska pitkäaikaishaitat ovat merkittävämpiä nuorempana altistuneilla, lisääntyneen kuolleisuuden voidaan olettaa jatkuvan vielä pitkään. Uhrien kokonaismäärä ei kuitenkaan tule koskaan selviämään kaupungissa samanaikaisesti olleiden sotilaiden ja siirtotyöläisten, palaneiden dokumenttien, kokonaisten perheiden menehtymisen, sosiaalijärjestelmän sekaannuksen yms. vuoksi. Myöskään jäännössäteilyn vaikutuksia ei tutkimuksessa ole otettu huomioon.
Suomentanut Karoliina Rantonen
Lähteet: 1. Shigematsu I. ”A-bomb Radiation Effects Digest”. Harwood Academic, 1992 • 2. Kamada N. ”One Day in Hiroshima – An Oral History”. JPPNW, 2007 • 3. Matsuzaka Y. ”Medical History of Hiroshima after the Atomic Bombing”. 1961 • 4. Radiation Effects Research Foundation. ”A Brief Description”. www.rerf.jp/shared/briefdescript/
briefdescript.pdf • 5. Pierce DA. ”Studies of the mortality of atomic bomb survivors: 1950–1990”. Radiation Res 146, 1–27, 1996 • 6. Photo: US Army, Courtesy of Hiroshima Peace Memorial Museum.
