Lapset ovat eri aikoina osallistuneet yhteiskunnallisten liikkeiden toimintaan sekä aikuisten seurassa että omatoimisesti. Työväen Arkiston ja Turun yliopiston muistitietokeruussa etsitään tänä keväänä kirjoituksia siitä, miltä yhteiskunnallinen liike on lapsen näkökulmasta tuntunut. Erityisesti muisteluita toivotaan rauhanaktivismista.

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan kevättalvella 2022, sodan sijaiskärsijöiksi joutui 7,5 miljoonaa lasta. Samanaikaisesti eri puolilla maailmaa järjestettiin mielenilmauksia, joissa oli mukana lapsia. Vastaavanlaisia massamielenilmauksia oli koettu edellisen kerran 1980-luvulla, jolloin pelko ydinsodasta sai kokonaisia koululuokkia mukaan rauhantyöhön. Eräs nuori osallistuja muotoili tuolloin toiveensa päättäjille: ”Kivaa elämää ei saa pamauttaa” (Uusi Suomi 27.10.1983).

Rauhanmarssien vaikutus näkyi myös aseistakieltäytyjille suunnatun Aseettomat kädet -keruun muistelmissa. Vuonna 2015 toteutetussa keruussa eräs 1980-luvun nuori esimerkiksi muisteli, kuinka kymmeniä tuhansia ihmisiä koonneet rauhanmarssit olivat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa. Ne ”auttoivat ymmärtämään sen, että oman mielipiteensä julkituominen on tärkeää ja arvokasta silloinkin, kun toisella puolella on ydinaseilla varustautuneita piittaamattomia supervaltoja”. (Työväen muistitietotoimikunta: 12587, Työväen Arkisto)

Aikuisten rauhanaktivismissa keskeisenä motivaattorina on usein ollut lasten tulevaisuuden turvaaminen. Rauhankasvatuksella on puolestaan pyritty vaikuttamaan lasten aatemaailmaan koko 1900-luvun ajan. Etenkin pienten lasten oma aktiivisuus on kuitenkin helposti jäänyt aikuisten toiminnan varjoon. Tätä puutetta paikataan muistitietokeruussa ”Lapsena liikkeessä: Yhteiskunnalliset liikkeet lapsen kokemana 1900- ja 2000-luvun Suomessa”.

Keruuseen etsitään lapsuuteen sijoittuvia kokemuksia ja muistikuvia yhteiskunnallisista liikkeistä, ja siinä ollaan erityisen kiinnostuneita lasten toiminnasta rauhanliikkeessä. Lapsiksi keruussa määritellään kaikki henkilöt, jotka ovat muistelun kohteena olevana aikana olleet alle 18-vuotiaita.

”Haemme muisteluita eri-ikäisiltä ihmisiltä. Muistitieto kertoo meille siitä, minkälaiset kokemukset lapsena on koettu niin tärkeiksi, että niistä on jäänyt jonkinlainen muistijälki”, dosentti Heidi Kurvinen Turun yliopistosta selvittää keruun tarkoitusta.

Henkilökohtainen muistitieto avain yhteisön maailmankuvaan

Olen aikani, 60-luvun lapsi, antiautoritaarinen love-and-peace -vasemmistolainen (joka monen kohdalla haihtui sangen nopeasti.) Olin noin 10-vuotias, kun kuulin radiosta Hectorin laulamana Palkkasotilaan. Sen sodanvastainen sanoma teki valtavan vaikutuksen. Toki epämääräinen pasifismi oli ollut tuttua jo jonkin aikaa. (Työväen muistitietotoimikunta: 12607, Työväen Arkisto)

Näin luonnehti vuonna 1956 syntynyt aseistakieltäytyjä maailmankuvansa juuria Aseettomat kädet -keruussa. Historiantutkimuksen perinteisistä lähteistä poiketen muistitieto avaa tutkijoille kurkistusaukon eri ryhmien ja yhteisöjen jakamaan maailmankuvaan ja siihen, miten se ilmenee yksittäiselle ihmiselle.

”Yksityinen ja yhteisöllinen kokemus limittyvät muistitiedossa toisiinsa – ja tämä tekee siitä tutkimukselle erityisen kiinnostavan lähdetyypin”, Työväen Arkiston erikoistutkija Pete Pesonen summaa.

Lapsena liikkeessä -keruuseen voi osallistua kertomalla jostakin yksittäisestä kokemuksesta tai kuvaamalla vuosia jatkunutta aktivismia. Yhteiskunnallisesta liikkeestä voi myös kertoa yksinomaan lapsen näkökulmasta tai huomioimalla aikuisten roolin lasten osallistumisessa.

”Lapset ovat voineet olla aikuisten mukana esimerkiksi kokouksissa ja mielenilmauksissa. Lasten oma aktiivinen kiinnostus on voinut puolestaan näkyä esimerkiksi liikkeiden näkemysten levittämisenä omassa lähipiirissä lapsille ominaisilla tavoilla, kuten leikkimällä ja piirtämällä. Kaikki muistelut ovat keruussa yhtä arvokkaita”, Kurvinen korostaa.

Muisteluita toivotaan myös siitä, miten yhteiskunnallisten liikkeiden esiin nostamat teemat ovat vaikuttaneet lasten kokemusmaailmaan joukkoviestimien välityksellä. Suomessa esimerkiksi uutisoitiin näkyvästi 11-vuotiaan Samantha Smithin vierailusta Neuvostoliitossa vuonna 1983. Juri Andropoville lähetetty kirje maailmanrauhasta oli tehnyt Smithistä maailmanlaajuisesti tunnetun rauhanaktivistin, jonka esimerkki ehkä innosti myös suomalaislapsia.

Lisäksi voi pohtia koulun sekä kaveri- ja sisaruussuhteiden merkitystä yhteiskunnallisessa heräämisessä. ”Esimerkiksi kouluesitelmät ovat olleet lapsille yksi tapa tehdä aktivismia, vaikka sitä ei välttämättä ole sellaisena nähty. Lasten rauhanaktivismi ei pelkisty rauhanjärjestöjen toimintaan”, Kurvinen jatkaa.

Lapsuuden yhteiskunnallinen herääminen on usein jatkunut aktivismina aikuisiällä. Lapset ovat saattaneet myös osallistua eri liikkeiden toimintaan samanaikaisesti. Näistäkin kokemuksista keruussa voi kirjoittaa.

Teksti: Heidi Kurvinen ja Pete Pesonen

Lapsena liikkeessä -keruuseen voi osallistua sekä kirjoittamalla että ilmoittautumalla haastateltavaksi. Lisätietoja keruusta löytyy sen nettisivuilta: lapsenaliikkeessa.fi