Lapin Rauhanpuolustajat: On toimittava sotaan valmistautumista vastaan

Lapin Rauhanpuolustajat: On toimittava sotaan valmistautumista vastaan

Kannanotto 18.5.2023

 

Ilman kansanäänestystä tehty päätös liittyä Natoon merkitsee Suomen joutumista osapuoleksi myös kasvaviin arktisen alueen jännitteisiin sekä lopullisesti osaksi USA:n itselleen kuuluvaksi katsomaa etupiiriä. Suomella ei tule olemaan omaa päätösvaltaa, jos USA katsoo tarpeelliseksi aseellisen hyökkäyksen Suomen kautta Venäjälle. Sellaisessa tilanteessa sotatantereeksi joutuvan Suomen ja suomalaisten käy todella huonosti.

Vakavan konfliktin uhkaa lisää parhaillaan neuvoteltavana oleva Suomen ja USA:n kahdenvälinen DCA-sopimus, joka toteutuessaan antaa Yhdysvaltain asevoimille mahdollisuuden käyttää esteettä suomalaista maaperää ja tukikohtia harjoitteluun ja sotamateriaalin säilyttämiseen.

Nato-päätös näyttää merkitsevän yhä enemmän sotaharjoituksia, joihin USA ja muita Nato-maita osallistuu. Rovajärvellä on suuri kansainvälinen maasotaharjoitus 15.5.–2.6.2023. Lisäksi Suomi toimii isäntänä toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa järjestettävälle suurelle kansainväliselle ACE-ilmasotaharjoitukselle. Harjoitukseen osallistuu noin 150 ilma-alusta neljästätoista maasta. Rovaniemi on yksi harjoituksessa käytettävistä lentokentistä.

Harjoitus tulee merkitsemään valtavaa fossiilisten polttoaineiden kulutusta ja massiivisia kasvihuonekaasujen päästöjä: 150 sotalentokoneen päästöt vastaavat yli yhdeksän miljoonan henkilöauton päästöjä.

Sen lisäksi, että tällaiset valtavat sotaharjoitukset ovat tuhoisia ympäristölle, ne lisäävät myös epäluuloa ja vastakkainasettelua maiden välille.

Sotaan valmistautumisen sijasta on toimittava aktiivisesti rauhan puolesta. Rauha on tarpeen maapalloa ravistelevan ympäristökriisin hillitsemiseksi ja normaalien, kaikkia osapuolia hyödyttävien yhteistyösuhteiden aikaansaamiseksi kaikkien maiden välille.

Lapin Rauhanpuolustajat järjestää mielenosoituksen sotaharjoituksia vastaan Rovaniemen Lordi-aukiolla ACE-sotaharjoituksen alkamispäivänä maanantaina 29.5. klo 16. Tule mukaan toimimaan rauhan puolesta!