Kolumni: Solidaarisuutta Nato-kavereille?

Kolumni: Solidaarisuutta Nato-kavereille?

Naton sotilastukikohta Kauhavalle, Turkuun vai Tampereelle? Siinäpä pulma, kun kaupunginjohtajat ja poliitikot kilpailevat siitä, kuka saa tukikohdan ja sen tuomat lisätulot kaupungilleen. Ei sellaisen perustamista tosin ole välttämättä heti näköpiirissä, ellei sitten Suomelle suunnitella sotilaallista roolia arktisen alueen geopolitiikassa.

Sen sijaan Tallinnassa odotetaan jo innolla, milloin Nato-Suomen ilmavoimat aloittaa partioinnin Viron taivaalla. Työnjako on selvä. Ilmavoimia vailla oleva Viro pienine armeijoineen hoitaa verbaalisen tykityksen Moskovan suuntaan, ja Suomi yhdessä joidenkin Nato-maiden kanssa tuo rautaa sen kovien puheiden takeeksi.

Suomen liittyminen Naton jäseneksi perusteltiin Venäjän aloittaman Ukrainan vastaisen sodan vaatimana puolustuksellisena ratkaisuna. Sillä sanottiin taattavan myös sääntöpohjainen maailmanjärjestys ja ihmisoikeusperustainen ulkopolitiikka. Tällä saralla olemme saaneet tähän asti lähinnä itsesensuuria ja vaatimuksia ihmisoikeuksista ja demokratiasta joustamisesta uusien liittolaismaiden Turkin ja Unkarin ymmärtämisen nimissä.

Oletettavasti tämä on kuitenkin vasta alkua. Löydämme edestämme vielä monta kertaa vaatimuksen suuremmasta ymmärryksestä ja solidaarisuuden osoituksesta tärkeimmän liittolaisemme Yhdysvaltojen maailmanlaajuisia intressejä kohtaan. Tätä seikkaa Naton pikkuvaltiot ja erityisesti sen itäeurooppalaiset jäsenet ovat varjelleet pieteetillä.

Ehkä surullisin esimerkki tästä oli niiden osallistuminen yhdessä monenkirjavan 49 maan koalition kanssa Yhdysvaltojen johtamaan laittomaan ja valheellisin väittein perusteltuun hyökkäykseen Irakia vastaan vuonna 2003. Ei ollut kovin kaukana, ettei myös Suomi olisi antanut tukeaan Yhdysvalloille.

Viime aikoina on esitetty ajatuksia, että Suomen politiikan tavoitteena pitäisi olla Naton muuttaminen rauhan-Natoksi. Ajatus on kaunis, mutta kovin epärealistinen. Naton ydinolemus on sotilaallinen pelote. Se taas perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Ranskan kansallisessa määräysvallassa oleviin ydinaseisiin. Tätä pelotetta taas täydentävät jäsenvaltioiden tavanomaisin asein varustetut armeijat.

Rauhanliikkeen tavoitteena pitäisi olla Suomen politiikka, joka ajaa entistä painavammin ydinase- ja aseidenriisuntaa. Ukrainassa nyt riehuvan sodan ei saisi antaa peittää alleen tavoitetta toisenlaisesta yhteistyön Euroopasta ilman sotilasliittoja.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

Kuva: Essi Rajamäki