Kanta vaihteli – sivarit kertovat

Kanta vaihteli – sivarit kertovat

Ale!
kantavaihteli

ISBN: 9789520109554

15.00 

Kanta vaihteli – sivarit kertovat

Product Description

Siviilipalvelukseen hakeutuvat asevelvolliset saivat 1980-luvun alussa yhä lisääntyvissä määrin hylkäyspäätöksen tutkijalautakunnalta, jonka tehtävä oli arvioida asevelvollisen vakaumuksen todenperäisyys. Kysymys oli eettisin perustein siviilipalvelukseen hakeutuvista nuorukaisista, joiden mielestä armeijainstituutti oli kestämättömässä ristiriidassa heidän elämänkatsomuksensa kanssa. Heidän vakaumustaan solvattiin julkisesti mediassa valtiovallan hiljaisella siunauksella. Vihapuhetta harjoittivat kirkonmiehet, poliitikot, sotilashenkilöt ja päätoimittajat, ja siviilipalvelusmiehiä nimiteltiin maanpettureiksi, käpykaartilaisiksi, omantunnonaroiksi rintamakarkureiksi, pinnareiksi ja siipiveikoiksi.

Suuri osa siviilipalvelukseen hakeutuneista sai tutkijalautakunnalta päätöksen ”väärästä vakaumuksesta” ja määräyksen armeijaan. Moni kieltäytyi armeijapalveluksesta ja joutui vankilaan. Amnesty kutsui heitä poliittisiksi mielipidevangeiksi, ja aihe herätti laajaa yhteiskunnallista kuohuntaa. Lopulta eettisen vakaumuksen tutkinta lopetettiin.

Tässä kirjassa 80-luvun siviilipalvelusmiehet kertovat kokemuksistaan sotilaspiirin ja tutkijalautakunnan edessä sekä valottavat siviilipalvelusaikojaan. Vakaumuksensa puolesta taistelleet sivarit eivät ole unohtaneet kokemaansa.

Erkki Löfberg (s. 1956) on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, tietokirjailija ja siviilipalvelusmies.

Tekijä: Erkki Löfberg
Sivumäärä: 250
nid.
ISBN: 978-952-01-0955-4
Ilm. 10/2013

15.00 

Varasto loppu

tuotetunnus (SKU) 9789520109554 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , ,