Kansa nousi kapinaan Valko-Venäjällä

Kansa nousi kapinaan Valko-Venäjällä

Valko-Venäjän presidentinvaalien 9. elokuuta oli tarkoitus olla muodollisuus, joka takaisi maata 26 vuotta yksinvaltiaan tavoin hallinneelle Aljaksandr Lukašenkalle jälleen yhden jatkokauden. Kansa oli kuitenkin toista mieltä ja aloitti välittömästi valtavat rauhanomaiset protestit.

Aljaksandr  Lukašenkaa on ollut mahdoton siirtää vallasta. Presidentti on kuitenkin ollut vaalien jälkeen niin valtavien paineiden alla, että hänen on ehkä pakko suostua laskemaan annetut äänet uudestaan. Näin kertoo puhelimitse Pavel Katarzheuski, joka on vasemmistolaisen Fair World – eli Oikeudenmukainen maailma -puolueen keskuskomitean jäsen, politiikan tutkija ja lakimies.

Katarzheuski pidätettiin, kun hän oli matkalla kohti Stelaa, joka on ollut Lukašenkan vastaisten protestien keskuspaikka Minskissä. Katarzheuski oli määrä pitää vangittuna viiden päivän ajan, mutta hänet armahdettiin 14. elokuuta: ”Kukaan ei odottanut, että meidät vapautettaisiin. Oikeudenkäynnissä minulta kysyttiin, miksi olin ollut ulkona. Vastasin tuomarille, että oli yksityisasiani missä päätin kävellä. Aikomukseni oli kuitenkin osallistua rauhanomaiseen mielenosoitukseen.”

Katarzheuski oli ”onnekas”, koska hänet vietiin Zhodinon vankilaan. Hän oli yksi niistä kahdeksan hengen selliin survotusta 24 pidätetystä, joita ei hakattu vakavasti. Pahimmat hetket koettiin välittömästi pidätyksen jälkeen poliisiautossa ja seuraavien 12 tunnin aikana poliisiasemalla. ” Zhodinossa olot helpottuivat. Pikaoikeudenkäynti pidettiin vankilan tiloissa. Minulle haluttiin antaa kovempi rangaistus, mutta todisteet puuttuivat, vaikkakin totesin olleeni matkalla mielenosoitukseen kun minut vangittiin.”

Lähitulevaisuutta koskevaan tiedusteluun Katarzheuski vastaa: ”Vapauduttuani olin hämmästynyt ihmisten tuen määrästä. Kun otetaan huomioon työläisten lakot ja protestit, voi käydä niin, että Lukašenka joutuu hyväksymään äänten uudelleenlaskennan.”

Tähän mennessä kahden mielenosoittajan on varmistettu kuolleen. Valko-Venäjän viranomaiset väittivät, että 34-vuotias Aljaksandr Taraykovsky vahingossa räjäytti itsensä. Videomateriaali kuitenkin osoittaa, että hänen on täytynyt menehtyä ampuma-aseen aiheuttamiin vammoihin. 25-vuotias Aljaksandr Vikhor kuoli sen jälkeen, kun hänet oli sunnuntaina 9. elokuuta pidätetty osallistumisesta protestiin Gomelin kaupungissa ja tuomittu 10 päiväksi vankilaan. Hänen äitinsä kuvaili pojan kuolemaa murhaksi. Vikhor haudattiin 16. elokuuta.

PRESIDENTTI ON ITSENSÄ PAHIN VIHOLLINEN

Jyri Glushakou, Valko-Venäjän vihreän puolueen varapääjohtaja, joka asuu Gomelissa, kuvaili Lukašenkan määräämiä kostotoimia ennenkuulumattomiksi. Protestien ensimmäisinä päivinä pidätettyjen määrä Gomelissa nousi viiteensataan.

Kysyttäessä vihreiden roolista maan politiikassa Glushakou kertoo, että vihreiden on ollut mahdotonta osallistua paikallisiin tai valtakunnallisiin vaaleihin, koska Lukašenkan ajamassa rekisteröintijärjestelmässä suodatettiin pois kaikki ”ei-toivotut ehdokkaat”. Sen vuoksi Valko-Venäjän vihreät keskittävät toimintansa koulutusohjelmiin ja luontoa mahdollisesti vahingoittavien rakennushankkeiden vastustamiseen.

Glushakou huomauttaa, että huolimatta väitteistä, joiden mukaan ulkopuoliset voimat sekaantuvat Valko-Venäjän politiikkaan, se on Lukašenka itse, joka saa yhä useammat ihmiset kääntymään häntä vastaan: ”Hän käyttää tietynlaista kieltä puhuessaan kansalaisille, hänellä on politiikassaan kaksinaismoraali, eri standardit eri ihmisryhmille, ja nyt hän lisäksi määrää kostotoimia [omaa kansaansa vastaan].”

”Kiitos lakosta, työläinen!”

Presidentinvaalien jälkeen valtavat rauhanomaiset mielenosoitukset puhkesivat Valko-Venäjällä ja suurimpien tehtaiden työntekijät ryhtyivät lakkoon. Maanantaina 17. elokuuta  Juri Glushakou kertoo puhelimitse: ”Ennen kaikkea lakot lopettivat mielenosoittajiin kohdistetun väkivallan. Tänään jopa valtiollisen television ykköskanavan toimittajat osallistuivat lakkoon. Jos työläiset eivät olisi nousseet vastarintaan, mustiin pukeutuneet joukot olisivat jatkaneet ihmisten terrorisointia.”

Glushakou kertoo, että ne ihmiset – mukaan lukien vaalien ehdokkaat – jotka pidätettiin ennen vaaleja, ovat yhä kalterien takana: ”Tiedän varmaksi, että lauantai-iltaan mennessä kaikki Gomelissa pidätetyt on vapautettu. Kun ihmisjoukot marssivat kohti vankilaa, pidätettyjä alettiin vapauttaa.” Glushakou sanoo, että joidenkin vahvistamattomien tietojen mukaan niistä lähes 7000 mielenosoittajasta, jotka Valko-Venäjän kaupunkien kaduilta raahattiin vankilaan, nelisentuhatta saattaa yhä olla pidätettyinä.

Ales Bialiatski, joka on kansalaisoikeustaistelija, ihmisoikeusjärjestö Viasnan aktiivi ja entinen poliittinen vanki, kommentoi sunnuntaina 16. elokuuta: ”Lukašenka menettää kannatustaan. Silti on hyvin vaikea ennustaa, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Revanssin uhka leijuu ilmassa. Meitä huolestuttaa myös KGB:n tyyppisten lavastettujen provokaatioiden todennäköisyys, joskin niiden seuraukset ovat kaikkien tiedossa.”
Haastattelun jälkeen kuultiin, että Bialiatski on valittu vallanvaihdoksen sujumista seuraavan neuvoston jäseneksi.

Teksti: Oksana Tšelyševa
Kuvat: Pavel Katarzheuski

Kuva: Ales Bialiatski
Kuva: Ales Bialiatski