Jälleen asevientilupa Arabiemiraatteihin – rauhanjärjestöt tyrmistyivät

Jälleen asevientilupa Arabiemiraatteihin – rauhanjärjestöt tyrmistyivät

Valtioneuvosto myönsi kokouksessaan 12.3. Sisu Akselit Oy:lle ja Katsa Oy:lle asevientiluvan Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin. Tuotteiden vastaanottaja on muun muassa panssaroituja ajoneuvoja valmistava LLC Calidus, joka päätöksen mukaan käyttää tuotteita omassa tuotannossa.

Äänin 16–1 tehty päätös on ristiriitainen, sillä Suomi ilmoitti jo loppuvuodesta 2018, ettei Saudi-Arabiaan tai Arabiemiraatteihin myönnetä uusia asevientilupia Jemenin konfliktin takia. Arabiemiraatit on yksi osapuoli Jemenin sodassa, joka YK:n arvioiden mukaan on yksi maailman suurimmista humanitaarisista katastrofeista.

Suomen hallitusohjelmassa linjataan, että ”Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin.” Tästä huolimatta hallitus ei ole halunnut perua voimassa olevia vientilupia, joten esimerkiksi vara-osien toimitukset ja huollot ovat saaneet jatkua.

Myös varaosahuolto ja ylläpito ovat tärkeitä tekijöitä sotimisen mahdollistamiseksi. Siksi muun muassa rauhanjärjestöt ovat kritisoineet päätöstä jättää vanhat vientiluvat voimaan.

Valtioneuvoston päätöksen ja vientiluvan saaneiden tuotteiden kappalemäärien perusteella näyttää siltä, ettei nyt myönnetyssä luvassa edes ole kyse pelkistä varaosista. Nyt myönnettyyn vientilupaan kuuluu akselisto- ja vaihdesettejä sekä niiden huoltoa. Lupa on voimassa erittäin pitkään, vuoden 2039 loppuun asti.

Rauhanjärjestöt Rauhanliitto, Sadankomitea ja Rauhanpuolustajat vaativat hallitusta perumaan olemassa olevat luvat ja pitämään kiinni omasta hallitusohjelmastaan.

”Lähi-itään, ja varsinkaan Jemenissä sotivan liittouman osapuolille, ei pitäisi myöntää mitään vientilupia. Tilanne Jemenissä on katastrofaalinen. Vientilupapäätös on sekä käytännössä että poliittisena signaalina täysin vastuuton”, toteaa Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Laura Lodenius
puh. 040 717 7762
laura.lodenius@rauhanliitto.fi

Löydät tiedotteen taustalinkkeineen Rauhanliiton verkkosivuilta.