Israel/Palestiina

Israel/Palestiina

Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin juuret ovat pitkällä ja syvällä. Raa’alle ja väkivaltaiselle sodalle, jota on käyty vuosikymmeniä, ei näy loppua, ja inhimillisen kärsimyksen hinta kasvaa kasvamistaan.
Opettajana Länsirannalla
2/2019, Lehti

Opettajana Länsirannalla

Hafeetha on toteuttanut kutsumusammattiaan luonnontieteiden opettamista jo 27 vuoden ajan Ramallahissa vaihtelevissa olosuhteissa. Kouluun on päästävä, vaikka sitten vuorten yli ...
Näyttävä joukko taiteilijoita vaatii boikotoimaan Israelin Euroviisuja ihmisoikeus­loukkausten takia
Ajankohtaista

Näyttävä joukko taiteilijoita vaatii boikotoimaan Israelin Euroviisuja ihmisoikeus­loukkausten takia

Tiedote 14.9.2018 Euroopan yleisradiounioni ilmoitti torstaina 13.9.2018, että seuraavat Euroviisut järjestetään Tel Avivissa Israelissa. Vaikuttava joukko allekirjoittajia Euroopasta, mukaan lukien ...
Euroviisut, älkää peitelkö Israelin miehitystä ja ihmisoikeus­loukkauksia
Ajankohtaista

Euroviisut, älkää peitelkö Israelin miehitystä ja ihmisoikeus­loukkauksia

Me allekirjoittaneet taiteilijat Euroopasta ja sen ulkopuolelta tuemme palestiinalaisten taiteilijoiden vilpitöntä kutsua boikotoida Israelin isännöimiä vuoden 2019 euroviisuja. Kunnes palestiinalaiset ...
Pintaa syvemmällä Jordanin laaksossa
3/2018, Lehti

Pintaa syvemmällä Jordanin laaksossa

Aurinko porottaa, maisemat ovat kauniit mutta raa’at: kuivuutta ja kuumuutta kaikkialla. Etelässä on Kuollutmeri, matalin paikka maanpinnalla. Kuka tässä paahtavassa ...
Rauhanpuolustajat: Asekauppa ja aseteknologinen yhteistyö Israelin kanssa lopetettava
Ajankohtaista

Rauhanpuolustajat: Asekauppa ja aseteknologinen yhteistyö Israelin kanssa lopetettava

Suomen Rauhanpuolustajat vaatii asekaupan ja kaiken aseteknologisen yhteistyön lopettamista Israelin kanssa Rauhanpuolustajat järjestää Helsingissä yhteistyössä Icahd Finlandin, Students for Justice ...
Palestiinalais­edustusto avasi surunvalittelukirjan Helsingissä
Ajankohtaista

Palestiinalais­edustusto avasi surunvalittelukirjan Helsingissä

Suomen Palestiinalaisedustusto on avannut surunvalittelukirjan palestiinalaisten siviiliuhrien muistoksi. Maanantaina 14.5.2018 Gazan rajalla Israelin tulituksessa kuoli ainakin 58 ihmistä ja yli ...
Kertomuksia rohkeudesta 16: Entiset taistelijat rauhantyössä
2/2018, Lehti

Kertomuksia rohkeudesta 16: Entiset taistelijat rauhantyössä

Vuoden 2010 Loviisan Rauhanfoorumin aikana minulla oli kunnia isännöidä israelilaisen Roni Segolyn ja palestiinalaisen Sulaiman Khatibin Suomen-vierailua. He vierailivat täällä ...
Näkökulmia Palestiinaan


2/2018, Lehti

Näkökulmia Palestiinaan



”Joka aamu on herättävä tekemään oikeita asioita” Erkki Kupari osallistui kolmatta kertaa Palestiinan maratonille Beetlehemissä. Tänä vuonna mukana oli 7 000 ...