Ideoidaan yhdessä toimintaa!

Ideoidaan yhdessä toimintaa!

Aloitin kesän alussa Rauhanpuolustajien vapaaehtoistoiminnan suunnittelijana. Ensimmäiseksi on tarkoitus pohtia yhdessä paikallisryhmien kanssa sitä, minkälaista säpinää järjestöön halutaan. Kierrän syksyllä muutamilla paikkakunnilla tapaamassa paikallisia aktiiveja. Voimme kehittää toimintaa vaikuttavammaksi ja sellaiseksi, että ryhmiä on mahdollisimman helppoa pyörittää ja yhä useampi löytäisi niihin mukaan.

Erilaisia toimintaryhmiä on ja on ollut ympäri maan. Varsinaisten Rauhanpuolustajien paikallisryhmien lisäksi meillä on solidaarisuustoimintaa, kuten esimerkiksi turkulainen Muurahaisten neulonta-aktivismi. Monissa kaupungeissa on omia rauhantoimintaan liittyviä perinteitään, joiden parissa kokoonnutaan yhteen ainakin kerran vuodessa. Näistä ehkä merkittävin on Hiroshima-päivä, jolloin muistetaan vuoden 1945 atomipommin uhreja. Hiroshima-päivän tapahtumia järjestettiin tänä vuonna ainakin seitsemällä paikkakunnalla koronasta huolimatta.

JÄRJESTÖN TOIMINTA NOJAA pitkälti vapaaehtoisten panokseen, ja moni on mukana aina ajan ja mahdollisuuksien salliessa. Järjestöllä on noin 1 600 jäsentä, jotka osallistuvat välillä enemmän ja välillä vähemmän. Järjestöön mahtuu mukaan monia erilaisia osallistumisen tapoja.

Rauhantyö on pitkäjänteistä työtä solidaarisuuden ja aseistariisunnan edistämiseksi sekä paikallisella, valtiollisella että kansainvälisellä tasolla. Olemme olleet järjestämässä mielenosoituksia ja kulkueita, olemme laatineet kannanottoja ja tehneet vaikuttamistyötä päättäjien suuntaan ja lähettäneet konkreettista tukea heikoimmassa asemassa oleville. Muun muassa keskusteluilla, taidenäyttelyillä ja julkaisemillamme kirjoilla ja lehdillä vaikutetaan asenteisiin, joilla luodaan kestävämpää ja väkivallattomampaa maailmaa.

TÄNÄ SYKSYNÄ MIETITÄÄN uusia tapoja tehdä toiminnasta yhä enemmän jäsenistön näköistä ja saavutettavampaa. Jokainen meistä voi pohtia ja osallistua. Rauhanaskar voi olla solidaarisuustoimintaa tai taidetta, se voi olla mielipidekirjoitus, rauhaa edistävän julkaisun postaaminen omalle sometilille, koulutusta tai kampanjavaikuttamista. Kerro ideoistasi meille, ja katsotaan yhdessä, miten järjestönä voimme edistää niitä. Voimme esimerkiksi tiedottaa tapahtumista ja antaa tiloja ja resursseja kuten rahaa tarjoilujen järjestämiseen.

Yhtenä haasteena on uusien tekijöiden löytäminen. On hyvä miettiä,

  •   onko uusilla jäsenillä tieto siitä, missä ja milloin toimintaa järjestetään?
  •   onko olemassa erityisiä tapahtumia, kuten uusien iltoja, joihin jäsenten on helppo osallistua?
  •   voiko kuka vain tulla mukaan? Onko paikalle mahdollista päästä myös ilman autoa tai järjestetäänkö yhteiskuljetuksia?

VÄLILLÄ VOI KOKEILLA uusia jäsenistöstä nousevia ideoita ja tiedottaa niistä. Ehkä joku jäsenistä on kiinnostunut taimien istutuksesta, ja tätä voitaisiin tehdä yhdessä? Samalla voidaan keskustella vaikkapa globaalista ruokaturvallisuudesta ja sen vaikutuksista kansainvaelluksiin ja alueelliseen turvallisuuteen.

Kaikkien ei tarvitse olla mukana kaikessa. Samaan aikaan voi toimia useampi ryhmä. Varsinaisen Rauhanpuolustajien paikallisjärjestötoiminnan ohessa voi esimerkiksi olla yksi tai useampi jollekin tietylle aktiviteetille omistettu toimintaryhmä: neulomista, taidetta, muuta rauhankulttuuria edistävää, opintopiirejä tai ryhmä, joka yhdessä ideoi ja laatii mielipidekirjoituksia eri medioihin. Erityisesti kannustaisin miettimään, miten toimintaan saadaan mukaan vieraskielisiä osallistujia. Voitaisiinko omasta toiminnasta tiedottaa myös esimerkiksi kirjaston seinällä ja useammalla kielellä? Voisiko toimintaa mainostaa suoraan vieraskielisille järjestöille tai maahanmuuttajajärjestöille?

MIELEKKÄÄN VAPAAEHTOISTYÖN MERKITYS erityisesti korona-ajan kourissa korostuu entisestään. Vapaaehtoishommat ovat kaikkia varten, ja yhdessä voidaan miettiä, miten niistä saadaan eniten hauskuutta ja tehoja irti.

Ota yhteyttä ja tule mukaan!

Maria Hukkamäki
maria.hukkamaki [ät] gmail.com