Järjestyksenvalvojaksi Paxiin 29.6.

Järjestyksenvalvojaksi Paxiin 29.6.

Rauhanpuolustajien Pax 13 -festivaali järjestetään tänä vuonna Helsingin Alppipuistossa lauantaina 29.6. Tarvitsemme tapahtumaan jälleen reippaita järjestyksenvalvojia. Järjestyksenvalvojakortti on eduksi, mutta mukaan pääsee
Kolmannen maailman puheenvuoroja julkistettiin 14.3.

Kolmannen maailman puheenvuoroja julkistettiin 14.3.

Yleisradio on tuottanut Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan ajattelijoiden näkemyksiin perustuvaa radio-ohjelmasarjaa neljännesvuosisadan. Maaliskuun 14. päivänä julkistettiin Rauhanpuolustajien julkaisema, Peik Johanssonin toimittama ja
Iran ei ole vain ydinohjelma -keskustelutilaisuus 12.3.

Iran ei ole vain ydinohjelma -keskustelutilaisuus 12.3.

Iranin yhteiskunnallisesta kehityksestä keskusteltiin tiistaina 12.3. Helsingissä. Irania valottivat ja pohtivat toimittaja Liisa Liimatainen, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja professori Hannu
Vieras Länsi-Saharasta

Vieras Länsi-Saharasta

Rauhanpuolustajien vieraaksi Suomeen saapuva Meimuna Mohamed Abdelahi on länsisaharalainen näyttelijä ja aktivisti Lounais-Algerian Tindoufin pakolaisleireiltä.
Ay-väen rauhanpäivät 2013 Lappeenrannassa

Ay-väen rauhanpäivät 2013 Lappeenrannassa

Ay-väen rauhanpäivien teemana 12.–13.1.2013 oli "Edunvalvontaa vai aatetta". Monipuoliset paneelit ja teemaseminaarit keräsivät lähes 150 osanottajaa eri puolilta Suomea. Rauhanpuolustajien
Lukemattomat isät lukevat!

Lukemattomat isät lukevat!

Sunnuntaina 11.11. päästään taas juhlimaan isiä kirjan kera. Koostimme napakat ehdotukset säpäköistä Pystykorvista. Tarjolla on Obamaa, Budapestiä, taloutta & rauhanfestivaalia
IPB arvostelee rauhanpalkinnon myöntämistä EU:lle

IPB arvostelee rauhanpalkinnon myöntämistä EU:lle

International Peace Bureau arvotelee Nobelin rauhanpalkinnon antamista Euroopan unionille, joka on ollut mukana monissa verisissä konflikteissa: Afganistanissa, Kosovossa, Libyassa. Lue
Joensuussa ei uskota sotilaalliseen ratkaisuun

Joensuussa ei uskota sotilaalliseen ratkaisuun

Joensuun Rauhanryhmä kyseli Joen yön osanottajilta 31.8., miten Syyrian sisällissota heidän mielestään olisi lopetettavissa. Varsin monet jättivät vastaamatta, koska kokivat

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan