Rauhantekijä Tauno Tuomivaara

Rauhantekijä Tauno Tuomivaara

Tauno Tuomivaara oli yksi neljästä asevelvollisuutensa suorittaneesta, jotka polttivat sotilaspassinsa vuonna 1967 ja sanoutuivat irti ”maamme ainoan sotilaallisen järjestön jäsenyydestä”.
Pääkirjoitus: Rauhanmerellä sotilasruuhka

Pääkirjoitus: Rauhanmerellä sotilasruuhka

Uutisissa kerrottiin äskettäin, että kiinalainen laivasto-osasto on saapumassa heinäkuussa Itämerelle harjoittelemaan Venäjän laivaston kanssa. Tähän mennessähän kaukaisimmat tänne harjoittelemaan tulleet
Kolumni: Kelvottomia uutisia

Kolumni: Kelvottomia uutisia

Elämme jälleen rauhanaseiden aikaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto on todennut, että Venäjä on vastuussa jännityksen kasvattamisesta Itämerellä, ja USA:n
Epävarmuus Trumpin kaudella

Epävarmuus Trumpin kaudella

Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi on muuttanut kansainvälisen politiikan entistä arvaamattomammaksi. Maailma on odottanut Trumpin seuraavia liikkeitä. Viimeaikaisista tapahtumista on
Loviisan Leena

Loviisan Leena

Loviisan Rauhanfoorumi sai uuden pääsihteerin, kun sivarikouluttaja Leena Viikari tarttui puikkoihin. Järjestötyöhön luokanopettajan paikalta loikan ottanutta Viikaria kiinnostavat ympäristöasiat. Rauhanfoorumiin
Kertomuksia rohkeudesta 11: Abdul Ghaffar Khanin aseeton armeija

Kertomuksia rohkeudesta 11: Abdul Ghaffar Khanin aseeton armeija

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja
Vammaisten oikeuksien edelläkävijä Moreno johtaa nyt Ecuadoria

Vammaisten oikeuksien edelläkävijä Moreno johtaa nyt Ecuadoria

Sunnuntaina 2.4.2017 Ecuadorin uudeksi presidentiksi valittiin Lenín Moreno. Hänet tunnetaan rauhallisena neuvottelijana ja kansaa lähellä olevana leppoisana humoristina, vaikka edes
Ilona Nykyri In memoriam

Ilona Nykyri In memoriam

Ilona Nykyri kuoli 29.4.2017 vaikean sairauden jälkeen. Hän oli Mikael Agricola -palkinnolla palkittu eturivin kääntäjä. Palkinnon hän sai Hans Falladan

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan