USA lisää sotilaallisen voimansa esittelyä Suomessa

USA lisää sotilaallisen voimansa esittelyä Suomessa

Suomesta on tullut pikkuhiljaa hivuttamalla merkittävä Yhdysvaltojen sotavoimien harjoittelutanner, ja yhä uusia asejärjestelmiä osallistuu näihin harjoituksiin. Meille puolustusvoimat selittää kyseessä
Rauha kerroksena konfliktien kudoksessa

Rauha kerroksena konfliktien kudoksessa

Rauha sodan puuttumisena voisi olla yksi määritelmä rauhalle Jani Leinosen kuratoimassa näyttelyssä Vantaan taidemuseossa Artsissa. Leinonen itse kuitenkin sanoo, että
Laustin medianurkka: Mihin uskoa sekavassa uutismaailmassa?

Laustin medianurkka: Mihin uskoa sekavassa uutismaailmassa?

Jo ennen Salisburyn myrkytysvälikohtauksen nostattamaa kohua suomalaisissa lehdissä saattoi törmätä ajatukseen, että Venäjän ”aggressiivisuus” on tehnyt maailman entistä vaarallisemmaksi. Tai
Sotavankien vaihtaja syytteeseen Ukrainassa

Sotavankien vaihtaja syytteeseen Ukrainassa

Vladimir Ruban, kansalaisjärjestön nimeltä Ofitserski korpus (Upseeristo) johtaja vangittiin maaliskuun alussa Kiovassa syytettynä suuren aselastin salakuljettamisesta ”tasavalloista” Ukrainaan. Itä-Ukrainan nelivuotisen
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Vastuullista vai valikoivaa journalismia?

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Vastuullista vai valikoivaa journalismia?

Minulla on aikaa seurata, mitä maailmassa tapahtuu. Aamu alkaa Hesarin lukemisella, ja radion ja television ajankohtaislähetykset seuraavat maailman menoa aamusta
Näkökulmia Palestiinaan



Näkökulmia Palestiinaan



”Joka aamu on herättävä tekemään oikeita asioita” Erkki Kupari osallistui kolmatta kertaa Palestiinan maratonille Beetlehemissä. Tänä vuonna mukana oli 7 000
Rauhanpuolustajien 50-luku Oili Suomen silmin

Rauhanpuolustajien 50-luku Oili Suomen silmin

Rauhanpuolustajien alkutaipaleella mukana olleista on jäljellä enää harva muistelemassa silloista toimintaa. Oili Suomi on yksi näistä järjestössä alusta asti vaikuttaneista
Totaalikieltäytyjille vihdoin vapaus

Totaalikieltäytyjille vihdoin vapaus

Helsingin hovioikeus päätti helmikuun lopulla jättää tuomitsematta rangaistukseen totaalikieltäytyjän, jota syytettiin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä, koska oikeus piti tuomitsemista syrjivänä. Jehovan todistajat

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan