Aihearkisto: 4/2015

Mitä kuuluu, rauhanliike?

Mitä kuuluu, rauhanliike?

  Rauhanakatemiassa pohdittiin tulevaisuudennäkymiä Rauhanakatemia Joensuussa on jo vuosia ollut rauhanaktiiveille merkittävä kohtaamispaikka, foorumi ajatustenvaihdolle ja asiantuntijapuheenvuorojen kuuntelemiselle. Erityisen tärkeää
[rapu] pesonen_kolumni (28.10.14)

Milloin viisaus asuu meissä?

  Suomessa ryhdyttiin 1950-luvulla kiinnittämään huomiota niin sanottuun maanpuolustustahtoon (josta käytettiin aluksi myös termiä maanpuolustushenki). Toista maailmansotaa edeltäneinä vuosikymmeninä armeijaan
[rapu] lausti (08.05.14)

Yhdysvaltojen militarisoitu ulkomaanpolitiikka horjuttaa maailmaa

  Laustin lukuvinkki: Phyllis Bennis Amerikkalaisten toisinajattelijoiden esittelyä Suomalaisessa julkisessa keskustelussa elää sitkeästi käsitys Yhdysvalloista maana, joka ajaa maailmalla demokratiaa
[rapu] tanja_rapu (23.02.15)

Sanoista tekoihin

Kirjoittaessani tätä vietetään kansainvälistä alkuperäiskansojen päivää. Ajatuksissani on oma alkuperäiskansamme saamelaiset ja aika, jolloin sulauttamispolitiikan ajatuksen mukaisesti saamelaisilta kiellettiin muun
Levyarviot: Ulkoa opeteltu asenne ja Reindeer Kalashnikov

Levyarviot: Ulkoa opeteltu asenne ja Reindeer Kalashnikov

Laiskanläksyjä radanvarsikaupungista"Aapinen kouraan ja takaisin tarkkikselle!" – näin riihimäkeläinen Jarspis mainostaa tuoretta Ulkoa opeteltu asenne -pitkäsoittoaan. Tällä kertaa radanvarsikaupungin punkkarit
[Ajankohtaista] Elli Sainio rehtori (15.09.15)

Arjen rauhantekoja: Reksi lenkkeilee

Arjen rauhantekoja -sarjassa kuullaan eri ihmisten kokemuksia ja käsityksiä siitä, miten rauhaa rakennetaan omassa elämässä pienin ja vähän isommin teoin.
Putin – roisto, sankari vai valtionpäämies?

Putin – roisto, sankari vai valtionpäämies?

Miksi Vladmir Putinista ajatellaan näin jakautuneesti ja mihin johtopäätöksiin eri suhtautumistavat Suomen ulkopolitiikassa johtavat? Putinia roistona pitävät ne, jotka tarkastelevat
Erdogan haaveilee ottomaanivaltakunnan paluusta

Erdogan haaveilee ottomaanivaltakunnan paluusta

Turkkia 12 vuotta hallinnut islamilainen AK-puolue ja sen johtaja Recep Tayyip Erdogan on ajanut Turkin ylitsepääsemättömään kaaokseen. Turkissa tehtyjen iskujen