Kolumni: Yleinen ja erityinen asevelvollisuus

Teknistyvä Suomen armeija ei tee enää mitään sillä miesmäärällä, jonka yleinen asevelvollisuus sen käyttöön tarjoaa – samaan aikaan puhutaan vakavissaan kutsuntojen laajentamisesta koskemaan myös naisia. Maanpuolustustahdon lujuutta uhkuvia tutkimustuloksia julkaistaan säännöllisesti, mutta niistä huolimatta sotilaskoulutuksen muuttaminen vapaaehtoiseksi ei näytä mahdolliselta. Yleensä julkisuuskuvaansa prinsessanherkästi vaaliva virallinen Suomi nielee sen, että se kuuluu totaalikieltäyjien vankilatuomioiden vuoksi Amnestyn listalle maista, joissa on mielipidevankeja.

Miksi näin?

Yleisellä asevelvollisuudella on yhteiset juuret nationalismin kanssa. Näin erityisesti Suomessa, jonka syntymyytit kietoutuvat puhtaasti sodan ympärille.

Kansakunnan synnyttäjille vuoden 1918 sisällissota oli järkytys. Haavekuva yhtenäisenä eliönä toimivasta Suomesta lyötiin rikki omin käsin. Yksimielisyyden palauttamisesta tuli elämän ja kuoleman kysymys, johon vastattiin muun muassa yleisellä asevelvollisuudella. Juha Siltalan Sisällisodan psykohistorian sodanjälkeistä aikaa koskevan pohdinnan mukaan “sivistyneistö korjaisi kasvatukselliset laiminlyöntinsä asevelvollisuudella kansan valistamiseksi. Vain siten saataisiin aikaan ‘siveellinen suursiivous’ ja ‘kansan henki puhdistetuksi ja desinfioiduksi'”.

Talvisodan ihmeeksi kutsuttu tunnekokemus kansallisen yhtenäisyyden palautumisesta maalasi piiloon sisällissodan tapahtumat, ja korvasi tai sulatti itseensä aiemmat kansakunnan syntymyytit. Joulukuun kuudentena palvotaan nimenomaan talvisotaa, ja yksimielisyyden vaatimus on edelleen suomalaisen yhteiskunnan keskeinen voima. Suomen armeija opettaa virallisesti sotilastaitoja, mutta sen piilo-opetussuunnitelmana on yksimielisyyden normin sisäistäneiden kansalaisten tuottaminen. Sotaan liittyvien syntymyyttien ja niiden elimellisenä jatkeena toimivan asevelvollisuuden kyseenalaistaminen ovat luonnollisesti uhka yksimielisyydelle, minkä vuoksi yleisen asevelvollisuuden ympärillä käytävä keskustelu jähmettyy liturgiseksi ja muutokset ovat tavattoman vaikeita.

Raino Pesonen

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.