Jaan mediatutkija Matteo Stocchettin (“Om valet av fiende”, Ny Tid 41/2007, s. 5) kielteisen suhtautumisen Suomen NATO-jäsenyyteen. Hänen analyysinsä NATO:n avun poisjäännistä Venäjän hyökätessä on myös osuva. Sen sijaan ihmetystä herättäviä ovat Stochettin ajatukset ydinaseiden roolista.
Stochetti kirjoittaa: ”Niin pelottavalta kuin se ehkä kuulostaakin, ainoastaan ydinaseet voivat toimia riittävän uskottavana pelotteena täysmittaista sotilaallista yhteenottoa estämään”. Samaa ajattelua edustivat myös Stalin, Churchill, de Gaulle, Mao, Indira Gandhi, Zia ul Haq ja Moshe Dayan sen jälkeen kun Truman oli pommittanut ydinasein Hiroshimaa ja Nagasakia. Samoin ajattelee kaiketi myös Ahmadinejad.
Jopa Olof Palme ajatteli samoin – kunnes muutti mielipidettään. Läntinen naapurimme lienee ainut maa, joka on purkanut ydinaseohjelmansa. Vain Ruotsi toimii esimerkkinä maailmalle yksipuolisessa ydinaseriisunnassa. Olennaista ei ole se, että Ruotsi ei – tietääksemme – ehtinyt kehittää täysin käyttökelpoisia ydinaseita, vaan että Ruotsi päätti luopua jo pitkälle ehtineestä kansallisesta ydinaseohjelmastaan ilman ulkopuolista uhkaa tai painostusta.
Tekikö Ruotsi väärän päätöksen? Aivan liian usein kuullun peloteperustelun avulla Stochetti heittää ilmaan tämän kysymyksen, mutta jättää vastaamatta.
Itse voisin ajatella edistäväni Suomen jäsenyyttä NATO:ssa, jos jäsenyyden ehtona olisi sekä Iso-Britannian että Ranskan yksipuolinen luopuminen omista joukkotuhoaseistaan ja että USA vetäisi ydinpomminsa ja –ohjuksensa Länsi- ja Itä-Euroopasta ja Turkista. Tämä edesauttaisi huomattavasti tavoitetta saada myös Venäjä ja Kiina luopumaan omista ydinaseistaan.
On tietenkin myös mahdollista ja suotavaa että Venäjä tai Kiina itse aloittavat yksipuolisen ydinaseriisunnan.
Haluaisin elää sellaisella alueella ja sellaisessa maassa, jonka poliitikoilla on riittävästi älyllistä kapasiteettia yksipuoliseen ydinaseriisuntaan, käyttääkseni Göran von Bonsdorffin Hufvudstadsbladetissa (15.10) esittämää muotoilua. Silloin eläisin kaikkein sivistyneimmällä alueella ja kaikkein arvokkaimmassa maassa. Mielestäni näin ei voi sanoa nykyisestä Euroopan unionista. Blair päätti hiljattain uusia Trident-ydinasejärjestelmän eikä Ranskan yksipuolista aseidenriisuntaa kuule Chiracin ja Sarkozyn puheissa. Lipponen ja Persson lobbaavat ydinvoimateollisuuden puolesta minkä ehtivät, vaikka ydinvoima ja ydinaseet ovat aina kulkeneen käsi kädessä. Ei tarvitse kuin ajatella Iraniin liittyvää keskustelua tai Borgåbladetin artikkelia italialaisesta tutkimuslaitoksesta peräisin olleesta plutoniumista, joka oli mafian suosiollisella avustuksella päätynyt Somaliaan (Borgåbladet viittaa Il Giornalessa 10.10.2007 julkaistuun artikkeliin, joka on luettavissa myös internetissä).
Monet merkit viittaavat sitä paitsi siihen, että USA ja/tai Israel suunnittelee hyökkäystä Iraniin, mahdollisesti jopa ydinasein. Jos näin tapahtuu, muuttuu sotilaspoliittinen tilanne entistäkin epävarmemmaksi. Myös Suomessa. Siinä mitkään ydinaseet eivät auta.
Kirjoitus on netti-PAXin lokakuussa käynnistyneen ryhmäblogin ensimmäinen artikkeli. Käy kurkkaamassa miten Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja kommentoi tekstiä ja jatkoi blogia. Blogi löytyy netti-PAXin sivuilta www.pax.fi
Mikael Böök
