Venäjän ehkä maineikkain ammattiyhdistys toimii Fordin kokoonpanotehtaalla Vsevolozhskissa, Leningradin alueen pienessä aluekeskuksessa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pietarista. Ford Focus -autoja valmistava tehdas aloitti toimintansa kesällä 2002. Autot saavuttivat heti niin suuren suosion, että Venäjän autokaupoissa piti ilmoittautua ostajaksi vähintään puoli vuotta etukäteen. Nyt tilanne on kriisin seurauksena muuttunut, eikä Moskovan ja Pietarin autokaupoissa tarvitse enää jonottaa. Tehtaan ammattiyhdistystä johtaa metallityömies Aleksei Etmanov, jota voidaan pitää eräänlaisena venäläisenä versiona teräsmiehestä.

Syksyllä 2005 tehtaalla syntyi vakava ristiriita ja työläiset valmistautuivat lakkoihin. Sen jälkeen lakot palkkojen ja työehtojen parantamiseksi ovat toistuneet vuosina 2005, 2006 ja 2007. Hitsaaja-kokoonpanotyöläisen ja fordilaisten riippumattoman ammattijärjestön johtajan Aleksei Etmanovin nimi on samalla tullut laajemmin tunnetuksi koko Venäjällä ja jopa kansainvälisesti. Vastaavaa aktiivisuutta ja periaatteellisuutta ei näet liene osoittanut yksikään toinen nyky-Venäjän ammattiyhdistys. Myös menetelmät, joilla työntekijöiden oikeuksia on puolustettu, tuntuvat uusilta. Fordin Venäjän-tehtaalla on näet omat erityispiirteensä. Yritys on ulkomainen, työ ja työolot ovat kuin missä tahansa kansainvälisesti toimivassa globaalissa suuryhtiössä. Niinpä fordilaisten ammattijärjestö omaksuikin nopeasti kansainvälisen strategian ja taktiikan toiminnassaan oikeuksiensa puolesta. Ne perustuvat lain kirjaimeen ja perusteellisiin tietoihin sekä velvollisuuksista että oikeuksista.

Ford (Ford Motors Ltd) on Venäjän ensimmäinen ulkomainen autotehdas. Se on toiminut lähes seitsemän vuotta, liukuhihna käynnistettiin kesällä 2002. Viimeiset kolme vuotta uusi riippumaton ammattijärjestö on toiminut hyvin aktiivisesti. Kaikki alkoi Brasiliasta. Siellä kuten monessa muussakin maassa on Fordin kokoonpanotehdas. Kesällä 2005 brasilialaiset ay-aktiivit kutsuivat seminaariin kollegoitaan kaukaisesta Pietarista. Siinä vaiheessa täkäläisten fordilaisten ammattiosasto oli vielä syntyvaiheessa. Kaukaisten kollegoiden kanssa keskusteltuaan autonrakentajamme palasivat kotiin uusina ihmisinä. He ymmärsivät, ettei riittänyt että tiesi oikeutensa, piti myös vaatia niiden täydellistä kunnioittamista ja sopimusten noudattamista pilkulleen. Ja jos tarpeen, piti taistella, luonnollisestikin laillisin menetelmin.

”Ymmärrättekö, mikä tilanne on”, pohtii Aleksei Etmanov. ”Ylikansallisten yhtiöitten johtajat puhuvat hienoista päämääristä: tuotannon korkeatasoisuus, työntekijöiden oikeudet ja niin edelleen. Kuitenkin kun nämä ylikansalliset yhtiöt tulevat Venäjälle, eräät niistä alkavat pelata vanhentuneitten venäläissääntöjen mukaan: ’minä käsken ja sinä et tajua mitään’. Tarkoitukseni ei ole moittia tehtaamme johtoa. Mutta jos kerran puhutaan tuotannon korkeista kansainvälisistä laatuvaatimuksista, niin järjestetään sitten myös meidän ja johtoportaan välit kansainvälisten standardien mukaisiksi. Samoin palkassa ja työoloissa on vertailukohtana pidettävä kansainvälistä tasoa.

Ensimmäinen varoituslakko pidettiin Vsevoložskin tehtaalla marraskuussa 2005. Saman vuoden joulukuussa oli niin sanottu italialainen lakko (työskentely tarkasti sääntöjä noudattaen eikä yhtään nopeammin), helmikuussa 2006 taas italialainen lakko, helmikuussa 2007 vuorokauden mittainen työnseisaus, 7.11.2007 varoituslakko ja sen jälkeen varsinainen lakko. Se kesti ennenkuulumattoman kauan, 25 päivää (21.11.–15.12.). Lakon jälkeen johto ja ammattijärjestö tekivät kompromissin, ja sopivat työntekijöiden palkkojen korottamisesta 16–20 prosentilla maaliskuun alusta 2008. Tämä ei tietenkään ollut se 35 prosenttia, jota lakossa vaadittiin, mutta kuitenkin merkittävä korotus.

Tämän jälkeen yhtiön johto ja ammattijärjestö sopivat uudesta 8–10 prosentin palkankorotuksesta 1.9.2008 lukien. Keskipalkka on tehtaalla 25 000 ruplaa (noin 780 euroa)* (erittäin ammattitaitoinen työntekijä voi yötyölisineen ansaita jopa 40 000 ruplaa). Keskipalkka Pietarissa on muuten 21 000 ruplaa, Leningradin oblastissa 4 000 vähemmän. Fordilaisten palkka on siis hyvin kilpailukykyinen.

Kilpailijat ovat kuitenkin aivan kintereillä. Ensimmäisenä aloittaneen Fordin lisäksi Pietarin lähistöllä toimivat jo Toyotan ja General Motorsin kokoonpanotehtaat ja suunnitteilla on Nissanin, Suzukin ja Hyundain tehtaiden perustaminen. Kuusi maailman autojättiä selittää, miksi Pietaria on alettu nimittää Venäjän Detroitiksi. Myös Ford on laajentanut tuotantoaan, ja se aloittaa tänä vuonna Focusin lisäksi toisen ”venäläismallin” – Mondeon – kokoamisen. Ammattitaitoisen työvoiman kysyntä on siis lisääntynyt. Työehtoihin tyytymättömillä fordilaisilla on nyt enemmän valinnanvaraa. Tämä tekijä on ehkä pehmentänyt osaltaan Vsevoložskin Fordin johdon asennoitumista peräänantamatonta ammattijärjestöä kohtaan.

Tosin talouskriisi saattaa kumota kansainvälisen autoteollisuuden laajenemissuunnitelmat Venäjällä. Kysynnän vähenemisen takia Fordin ja GM:n liukuhihnat pysähtyivät kuukaudeksi viime vuoden lopussa. Myös muut Venäjällä toimivat ulkomaisten autojen kokoonpanotehtaat Renault ja Volkswagen pitivät seisokkeja, samoin venäläiset Volgan, Kaman ja Uralin autotehtaat. Monet supistavat tuotantoaan. Nämä suunnitelmat tietenkin huolestuttavat työläisiä: jospa tuotannon vähentämisen jälkeen luvassa onkin joukkoirtisanomisia?

Fordin ammattijärjestö ei todellakaan ole aikeissa perääntyä vaatimuksistaan. Uutta työehtosopimusta on valmisteltu tehtaan johdon kanssa käydyissä neuvotteluissa (entisen määräaika kului umpeen 2008). Uusi kolmeksi vuodeksi laadittu sopimus on välitetty hyväksyttäväksi Ford Motors Ltd:n johdolle. Sopimuksessa on huomioitu talouskriisi, tai paremminkin kriisintorjunta, jota ammattijärjestö ehdottaa työläisten suojaksi.

Paperi on todella vallankumouksellinen. Näin vankkaa sosiaalisten tukikeinojen ohjelmaa eivät useimmat venäläiset yritykset pysty esittämään. Se sisältää ikälisäjärjestelmän, lapsilisiä ja erikoisohjelman yhtiön omaksi eläkejärjestelmäksi, joka takaisi ihmisarvoisen elintason eläkkeelle jääneille. Se sisältää edullisen sairausvakuutuksen työläisille ja heidän perheenjäsenilleen, säännölliset terveystarkastukset, maksuttomat tai edulliset sanatorio- ja kylpyläkuntoutukset työläisille.

Työehtosopimus sisältää useita radikaaleja toimia kriisin varalta. Ensinnäkin työntekijöiden vähentäminen tehtaalta tapahtuisi vain ammattijärjestön suostumuksella, mikäli ammattijärjestö ja työnantaja eivät keksi muuta ulospääsyä. Fordilaiset haluavat, että mikäli irtisanomisiin joudutaan, työntekijälle maksettaisiin vuosipalkkaa vastaava korvaus. Tämä olisi huomattava summa, jopa 300 000 ruplaa. Jos väkeä vähennettäessä irtisanotaan eläkeikää lähestyviä työntekijöitä (enintään viisi vuotta eläkkeeseen), ammattijärjestö vaatii, että tehdas maksaa irtisanottavalle palkkaa eläkeiän saavuttamiseen asti.

Siinäpä toimia kriisin varalta! Muilla venäjän autoteollisuuden laitoksilla tällaisesta ei ole edes uneksittu.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Ammattijärjestö vaatii itselleen suotuisia toimintaoloja tehtaalla, jopa osittaista järjestöllistä ja taloudellista tukea tehtaanjohdolta. Se haluaa, että kaikki tehtaan asiakirjat olisivat sen saatavilla. Ammattijärjestö vaatii oikeutta ehdottaa johtajien erottamista – ulkomaalaiset asiantuntijat mukaan lukien – mikäli työläisten mielestä johtoportaan ammattitaito ei vastaa heidän tehtäviään. Moinen esitys on ensi kertaa venäläisen ay-liikkeen historiassa kirjattu työehtosopimukseen.

Ay-pomot pitävät tällaisia uudistuksia aivan luonnollisina.

”Haluamme, että työehtomme ja suhteemme johtoon olisivat sivistyneellä tasolla”, sanoo Aleksei Etmanov. ”Arvioimme, että johtokin on tähän jo valmis. Vaikkapa siihen, että esimerkiksi puolen vuoden välein suoritettaisiin palkkojen inflaatiotarkistus. Samoin kuin ikälisäjärjestelmään. Sitten tietysti sosiaaliohjelma ja alennukset tehtaalla koottavien autojen hinnoista. Nykyisin saamme alennusta 15 prosenttia tukkuhinnasta. Tuntuu että johto on alkanut kuulla äänemme. Tämä ei tapahtunut automaattisesti, vaan vasta heidän vakuututtuaan siitä, että meillä on voimaa ja valmiutta pitää kiinni oikeuksistamme. Ja että meillä on järkevät lähtökohdat ja hyvät juristit.”

Tapasimme Aleksei Etmanovin kanssa Autoteollisuuden työntekijöiden alueittenvälisen ammattiliiton (MPRA) tiloissa. Aleksei ei ole vain Fordin perusosaston puheenjohtaja vaan myös yksi MPRA:n puheenjohtajista. Liitto perustettiin vuonna 2006 ja sillä on nykyään yli 3 000 jäsentä. Fordin ammattiosaston lisäksi siihen ovat liittyneet myös monien muiden tuontantolaitosten ammattiosastoja eri puolilta Venäjää (Pietarin General Motorsin, Toljatin AvtoVAZin, GM-AvtoVAZin, Moskovan Avtoframos-Renaultin, Kalugan VW:n ja Taganrogin (siellä kootaan korealaisia ja kiinalaisia autoja), Tverin Centrosvarmashin, Smolenskin alueella Jarcevossa sijaitseva Festalpina-yrityksen ja Nokian Tyres -rengastehtaan (Vsevolozhsk) ammattijärjestöt. Fordin Vsevolozhskin tehtaan 2 700 työntekijästä 1 300 on liiton jäseniä. Se on siis voimatekijä, joka on otettava huomioon.

Muutama huone eräällä sisäpihalla, puoliksi maan alla, Peterburgskaja-kaupunginosassa keskellä Pietaria – se on aika hyvä saavutus. Nyt riippumaton ammattiliitto voi kustantaa tämän muttei enempää. Ei ole taloudellisia mahdollisuuksia palkata päätoimisia työntekijöitä, ay-johtajia ammattiliiton listoille. Tulevaisuudessa ehkä siihenkin päästään. Toistaiseksi kuitenkin kaikki toiminta tapahtuu työn ohessa vapaa-aikana. Aikaa taas ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi, sillä työn ja ay-toiminnan lisäksi sitä nielevät lukuisat oikeudenkäynnit.

Oikeudenkäynnit alkoivat loppuvuoden 2007 muistorikkaasta lakosta. Jutun ydin on seuraavanlainen: huomiota herättäneen lakon aikana Ford Motors Companyn johto vetosi oikeuteen ja Leningradin oblastin tuomioistuin totesi lakon laittomaksi. Sivumennen sanoen kaikki yhdeksän lakkoa, joita vapaat ammattijärjestöt järjestivät vuonna 2007 Pietarissa ja Leningradin oblastissa, mukaan lukien suurimmat lakot Fordilla ja Pietarin merisatamassa, on todettu laittomiksi tuomioistuimessa. Tendenssi on siis ilmeinen.

Kun Fordin lakko oli julistettu laittomaksi, tehtaan johto antoi vakavat varoitukset lakkoileville aktiiveille ja päätti irtisanoa ay-johtajat Aleksei Etmanovin ja hänen varamiehensä Vladimir Lesikin. Lain mukaan ay-johtajien erottaminen vaatii ammattijärjestön suostumuksen. Ammattijärjestö ei antanut suostumustaan. Johto vetosi oikeuteen kumotakseen ammattijärjestön päätöksen. Ammattijärjestö taas vetosi oikeuteen kumotakseen lakkolaisille annetut varoitukset. Viime vuoden joulukuussa oikeus asettui ammattijärjestön kannalle ja torjui johdon vaatimukset.

Tehtaan johto esitti oikeuteen vielä syytteen niitä 31 työntekijää vastaan, jotka osallistuivat kokoukseen, jossa päätettiin vuoden 2007 marras-joulukuun lakosta. Johto vaatii osanottajilta perittäväksi 4,5 miljoonaa ruplaa korvauksena tehtaan toiminnan keskeytymisestä lakon takia. Vsevolozhskin kaupunginoikeus Leningradin oblastissa aloittaa syytteen käsittelyn helmikuussa 2009.

Myös ammattijärjestö esitti syytteen johtoa vastaan ja vaatii yhdeksän miljoonan ruplan maksamatta jätettyjen ilta- ja yötyökorvauksien tilittämistä.

Oikeuslaitos siis toimii täyttä vauhtia. Tämä ei näytä kuitenkaan suuresti huolestuttavan Aleksei Etmanovia. ”Meillä on hyvät juristit, ja olemme itsekin oppineet paljon.”

Uutta joutuu opettelemaan joka päivä. Toisinaan jopa terveytensä uhalla. Kaikki tietävät hyvin, ettei Venäjällä ole vaaratonta olla oppositiossa ja uskaltautua sanomaan mielipiteensä vastoin ylempiensä määräyksiä. Monet oppositiopoliitikot, järjestöaktiivit ja toimittajat ovat Venäjällä maksaneet siitä lievimmillään stressinä, pahimmissa tapauksissa vapaudellaan tai hengellään. Ay-aktiivit eivät ole poikkeus. Niinpä Aleksei Etmanovkin joutui viime vuonna kahdesti hyökkäyksen kohteeksi hyvin omituisissa oloissa.

Ensimmäisen kerran hänen kimppuunsa hyökättiin marraskuun 7. ja 8. päivän välisenä yönä. Tämä tapahtui Vsevoložskissa, jossa Aleksei perheineen asuu (vaimo Tatjana muuten työskentelee myös Fordilla maalarien esimiehenä). Aleksei oli myöhään palaamassa iltavuorosta kotiin. Hänen kimppuunsa hyökkäsi kolme ihmistä, jotka alkoivat potkia häntä. Aleksei ehti kuitenkin ampua tainnutusaseella ja hyökkääjät pakenivat. Vsevoložskin miliisiasemalla, jonne Etmanov teki tapauksesta rikosilmoituksen, arveltiin hyökkäyksen liittyneen ryöstöyritykseen. Ristiriidassa tämän olettamuksen kanssa on se, että seuraavana iltana Etmanovin varamiestä Vladimir Lesikiä uhkailtiin puhelimitse, että hyökkäys oli vain varoitus: ”Jos jatkatte edelleen toimintaanne, me tapamme teidät kaikki.”

Viikon kuluttua marraskuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä Etmanovin kimppuun hyökättiin uudelleen. Tällä kertaa työtoverit saattoivat Aleksein kotiin, koska eivät edellisen hyökkäyksen vuoksi halunneet hänen liikkuvan yksin. Mennessään talonsa rappukäytävään, Aleksei huomasi ettei hänen kerrostasanteellaan ollut valoja. Valaisemattomalla porrastasanteella roskakuilun vieressä seisoi mies, joka syöksyi häntä kohti metalliputki kädessään. Aleksei ehti nytkin ampua kaasupistoolillaan ja tuntematon hyökkääjä pakeni paikalta. Siellä hän joutui Etmanovin työtoverien käsiin, ja he luovuttivat hänet paikalle kutsutulle miliisipartiolle. Miliisi tosin päästi pidätetyn kohta vapaaksi, koska ei ollut näyttöä hänen syyllisyydestään. Metalliputken pätkä löytyi portailta, mutta siinä ei ollut pidätetyn sormenjälkiä.

Aleksei Etmanovin mielestä nämä hyökkäykset liittyvät hänen toimintaansa ammattiyhdistyksessä. Hän ei kylläkään syytä sen paremmin tehtaan johtoa kuin kilpailevia liittojakaan, jotka ovat ilmoittaneet haluavansa perustaa Vsevolozhskin tehtaalle uuden ammattiyhdistyksen olemassa olevan kiusaksi. Kysymykseen, mitä pitäisi tehdä, kun häneen kohdistetaan uhkauksia, Aleksei vastaa Ilja Ilfin ja Jevgeni Petrovin romaanihahmon Ostap Benderin sanoin: ”Tällaisissa oloissa hukkuvien pelastaminen on varmaankin hukkuvien kätten työtä.” Ainut mahdollinen turvallisuustoimi tässä tilanteessa on ay-tovereiden vapaaehtoinen turvavartio.

MPRA:n ilmoituksen mukaan viimeisten kahden vuoden aikana on tapahtunut useita samanlaisia hyökkäyksiä ay-johtajia vastaan. Työläisaktiiveja on hakattu raa’asti Kaliningradissa, Toljattissa ja Taganrogissa. Joka kerta tämä on tapahtunut jonkin ristiriidan kärjistyttyä työpaikalla. Tyypillistä on, ettei syyllisiä ole yhdessäkään tapauksessa saatu kiinni. Myös General Motorsin Pietarin-tehtaan MPRA:han liittyneen ammattiosaston johtohahmoa alettiin uhkailla puhelimitse jo ennen osaston rekisteröintiä tammikuun alussa 2009.

Tästä huolimatta Venäjän Fordin ammattijärjestö jatkaa toimintaansa. Työläisten informointia varten se ylläpitää myös nettisivuja. Kuluvan vuoden tammikuusta alkaen MPRA on alkanut julkaista omaa lehteään. Lehden painos on 10 000. Aiemmin on jo julkaistu muutama lehti Fordin Pietarin-tehtaan työläisille. Nyt on siis päätetty aloittaa koko alaa koskevan lehden julkaiseminen. Tavoitteena on levittää sitä kaikilla niillä tehtailla, joissa on liiton jäsenjärjestö.

”Me toivomme, että lehtemme auttaa työläisiä vaihtamaan kokemuksia keskenään ja saamaan tarvittavia tietoja”, sanoo Aleksei Etmanov. ”Meidän maamme työlainsäädäntöhän on aika hyvä. Ongelma onkin, etteivät työläiset aina osaa hyödyntää tuota lainsäädäntöä. Kun he oppivat sen ja alkavat soveltaa tietojaan käytännössä, he voivat parantaa työehtojaan. Jos heillä on tietoa, he pystyvät voittamaan.”

Lehti ei ole ainoa tietojen levittämisen väline. Etmanov järjestää työtovereineen seminaareja ay-aktiiveille Venäjän eri kaupungeissa: taloudesta, lainsäädännöstä, psykologiasta, neuvottelutaktiikasta. Toimintaansa Etmanov selittää näin: ”Haluamme rakentaa demokraattisia ammattijärjestöjä. Eikä vain meidän tehtaallemme, vaan koko maahan.”

Teksti Nikolai Donskov
Kirjoittaja on Novaja Gazetan Pietarin-toimituksen päällikkö.

Suomennos: Kirsti Era
Kuva Teemu Matinpuro

* Yksi euro oli haastattelun aikaan noin 42 ruplaa.