Vallankumouksen äidit ja tyttäret

Vuosien varrella Afganistanista kantautuneet uutiset ovat kertoneet aina samaa surullista tarinaa naisten alistamisesta ja sorrosta. Seitsemänkymmentäluvun lopulta naisten oikeuksia polki ensin jalkoihinsa Neuvostoliiton nukkehallitus, sitten islamistinen vastarintaliike ja tämän jälkeen Taliban-hallinto. Koulutus, työskentely ja ylipäätänsä kodin ulkopuolinen elämä olivat vaikeita tai mahdottomia etenkin tiukimpina sharian vuosina.

Afganistanin naiset eivät kuitenkaan ole tyytyneet alistettuun asemaansa vailla vastarintaa. 70-luvun lopulla syntyi yksinomaan naisten oikeuksien puolustamiseen keskittynyt järjestö, RAWA, Revolutionary Association of Women in Afganistan. Tarkoituksena oli opettaa naisia lukemaan, järjestää terveydenhuoltoa ja levittää sovinistisen hallintakoneiston vastaista materiaalia.

RAWA:sta on kirjoitettu useampiakin kirjoja, mutta vasta Anne Brodskyn “With all our strength” on kattava yleisesitys järjestön toiminnasta. Haastatteluiden, kertomusten ja paikan päällä tapahtuneen osallistuvan havainnoinnin kautta kautta Brodsky on päässyt erittäin lähelle järjestön ydintä.

Samalla kun With all our strength on karmiva hirmuvallan kuvaus, se on myös lohdullinen kunnianosoitus tavallisten ihmisten rohkeudelle. Naiset eivät jääneet nyyhkyttelemään burkhiensa alle, vaan aloittivat radikaalin suoran toiminnan – maassa jossa lukutaidon opettamista naisille pidetään vallankumouksellisena.

Kahdenkymmenen vuoden aikana RAWA:sta on kasvanut suuri ja vaikutusvaltainen järjestö. Toiminta on laajentunut Pakistanin puolelle ja myös toimintamuodot ovat kehittyneet. RAWA ylläpitää sairaaloita, julkaisee lehteä, ylläpitää nettisivuja, järjestää Pakistanissa mielenosoituksia ja antaa ruoka-apua hädänalaisille perheille.

Toiminnan salaisuus on yksi täydellisen, mielivaltaisen ja naisvihamielisen diktatuurin alla elävän järjestön toiminnan perusedellytyksistä. Brodskyn pääseminen järjestön lähelle on tässäkin mielessä kunnioitettavaa.

Tarkkaa jäsenmäärää ei tiedä kukaan, mutta sen arvioidaan olevan noin 2000. Jäseneksi pääseminen on monivuotinen prosessi, jossa jäsenehdokkaita tarkkaillaan heidän luotettavuutensa ja omistatuneisuutensa selvittämiseksi. Usein jäsenehdokkaat eivät aluksi edes tiedä olevansa tekemisissä RAWA:n kanssa, he saattavat ajatella, että käyvät vain vähän epätavallista koulua.

Järjestön toiminta perustuu pieniin itsenäisiin soluihin, jotka eivät välttämättä tunne toistensa toimintaa. Luottamuksellisuuden kulttuuria kuvaa hyvin Brodskyn haastattelema RAWA:n jäsen, joka kertoo ettei tiedä myös RAWA:n hyväksi työskentelevän aviomiehensä seuraavan matkan kohdetta, tarkoitusta tai edes miehen paluupäivää.

Miehet eivät varsinaisesti voi olla RAWA:n jäseniä, mutta heitä on kuitenkin paljon mukana järjestön toiminnassa, ja heitä kutsutaan yleensä kannattajiksi tai kannattajajäseniksi. Etenkin Talebanin aikana miehet olivat välttämättömiä RAWA:n toiminnalle, koska monet tavanomaiset asiat olivat naisilta kiellettyjä ilman lähisukua olevan miehen seuraa.

Parhaiten RAWA tunnetaan maailmalla Taliban-hallinnon hirmutöiden dokumentoijana. Esimerkiksi kuuluisa video, jossa taliban-taistelija teloittaa niskalaukauksella hunnutetun naisen jalkapallokentällä, oli RAWA:n kannattajien kuvaama.

Vaikka tilanne on jossain määrin parantunut Afganistanissa, RAWA jatkaa toimintaansa kuten aikaisemmin. Edelleen afgaanikulttuuri on hyvin konservatiivista ja patriarkaalista, eikä ole näköpiirissä että RAWA muuttuisi tarpeettomaksi järjestöksi.

Esa Mäkinen

Anne Brodsky: With all our strength. The Revolutionary Association of the Women of Afganistan.