Rauhantekijä Börje Mattsson: Värikäs monikulttuurimies

Pitkän linjan kansalaisjärjestöaktiivi Börje Mattsson tunnetaan niin Rauhanpuolustajista kuin Faces-festivaaleista. Hän on värikäs persoona, joka jakaa mielipiteitä. Kaikki nämä vuodet Mattsson on ollut kuitenkin ennen kaikkea toiminnan mies, joka on saanut aikaiseksi paljon. Rauhanpuolustajien 60-vuotisjuhlan kunniaksi Börje Mattsson avasi sanaisen arkkunsa ja ruoti suhdettaan rauhanliikkeeseen.

Mattsson on hyvä puhuja, eikä häntä tarvitse paljonkaan patistaa, kun vuolas ja intensiivinen tarinankerronta jo pääsee vauhtiinsa. Mattsson vakuutti yleisönsä myös Rauhanpuolustajien 60-vuotisjuhlassa.

“Kun tulin mukaan Rauhanpuolustajiin, järjestö oli jakautunut kahtia. Yläkerroksen muodostivat liituraitatyypit, jotka tekivät kansanrintamapolitiikkaa. Heille oli tärkeää, että jäseniä oli monista eri puolueista, joskin johto oli aina tietyn puolueen käsissä. Tämän lisäksi oli kenttäjengi, joka teki sen rankan duunin. Tätä porukkaa voisi kutsua itse rauhanliikkeeksi”, Mattsson aloittaa.

Hän liittyi Rauhanpuolustajiin 1970-luvun alussa ja koki näiden kahden kerroksen väen välillä kitkaa.

“Itse tulin mukaan nimenomaan toiminnan kautta. Rauhanpuolustajien ylätason olemassaolo häiritsi minua, koska koin heidät liian joustamattomiksi. He eivät päästäneet varsinaista liikettä käyntiin.”

Mattsson koki tämän ongelmaksi Rauhanpuolustajien koko toiminnassa. Elettiin aikaa, jolloin Neuvostoliitto oli täysissä voimissaan, eikä idänsuhteita haluttu vaarantaa missään poliittisessa liikkeessä saatikka Rauhanpuolustajissa.

Protestilauluja armeijan harmaissa

Herätyksen rauhanliikkeeseen Börje Mattsson sai jo 1960-luvun puolivälissä ollessaan armeijassa.

“Tuolloin alkoi Vietnamin sota, ja totta kai jokainen järkevä ihminen reagoi siihen jollain tavalla. Tein intissä Dylanin ja Donovanin hengessä protestilauluja, joten kurinpidolliset toimenpiteet tulivat tutuiksi. Armeijasta päästyäni liityin Sadankomiteaan. Luin Ydinasioita-lehteä ja pukeuduin niin, että jokainen varmasti huomasi minun olevan kunnon pasifisti.”

Vietnamin sota oli Mattssonille kova pala. Siihen reagoimiseen ei riittänyt pelkkä pasifismi. Niinpä nuori mies etsi oikeudentuntonsa toteuttamiselle uusia keinoja.

“Minulle muodostui kuva imperialismista ja maailmasta, joka on tietyn järjestelmän kourissa. Koin tehtäväkseni taistella imperialismia vastaan.”

Samanaikaisesti opiskelijaradikalismi nosti päätään maailmalla ja myös Suomessa. Tietoisuus kolmannesta maailmasta kasvoi. Se oli monille täysin uusi todellisuus.

“Uusia järjestöjä perustettiin. Helsingin Kirkkokatu yhden kellarista tuli anti-imperialistisen toiminnan keskus. Perustimme myös Demo-painon, koska koimme, että meidän on itse pakko painaa materiaalimme. Muualla se ei olisi ollut mahdollista.”

Nuoret aktivistit ostivat vanhan saksalaisen offset-painokoneen ja kantoivat sen kellariin.

“Kukaan ei aluksi osannut käyttää konetta, mutta asiasta otettiin selvää. Painoimme ensin vain yhtä kuvaa, sitä Che Guevaran klassista kuvaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta painojälkeä alkoi pikkuhiljaa syntyä.”

Samassa kellarissa toimi myös Suomen opiskelijain YK-liitto, josta tuli Mattssonille tärkeä järjestö.

“Sehän oli etabloitunut hieno järjestö, jonka puheenjohtajana oli toiminut muun muassa Paavo Lipponen. Häntä seurasi Nils Torvalds ja seuraava puheenjohtaja olinkin minä. Silloin liitto muutettiin selkeästi imperialismin vastaiseksi järjestöksi. Meillä oli osastoja ympäri Suomea. Aloimme tukea kansallisia vapautusliikkeitä ympäri maailmaa. Koimme etteivät YK:n toimet riitä. Matkustimme muun muassa Afrikkaan tukeaksemme Etelä-Afrikan vapautustaistelua.”

Afrikan-matkoilta Mattssonille kertyi useita hyviä kontakteja aina vapautusliikkeiden johtajia ja eri maiden presidenttejä myöden.

Kun Mattsson ja kumppanit tulivat takaisin Suomeen, heillä heräsi ajatus Suomessa toimivan afrikkalaisen solidaarisuusliikkeen perustamisesta. Mattsson liftasi Mikko Lohikosken kanssa pennittömänä Angolaan. He olivat matkalla seitsemän kuukautta ja liittyivät Angolan vapautusliikkeeseen. “Tämän seurauksena perustettiin Suomeen Afrikka-komitea. Tavoitteenamme oli muuttaa Suomen ulkopolitiikkaa, niin että Suomi myös valtiona olisi valmis tukemaan vapautusliikkeitä.”

Afrikka-komitean myötä alkoivat Börje Mattssonin yhteydet Rauhanpuolustajiin. Komitealle haettiin laajaa pohjaa ja mukaan otettiin kaikki Suomen Afrikan-ystävät.

“Komitea perustettiin lopulta Rauhanpuolustajiin, siitä tuli siis Rauhanpuolustajien Afrikka-komitea. Painostimme Suomea tunnustamaan kaikki eteläisen Afrikan vapautusliikkeet. Tämä oli kova linja, sillä Suomi ei virallisesti missään nimessä hyväksynyt aseellista vapautustaistelua. Afrikka-komitea aloitti 1970-luvun alussa. Yksi kiistakumppaneistamme oli Paavo Väyrynen. Hän joutui kuitenkin lopulta perääntymään, sillä Suomi tunnusti lopulta vapautusliikkeet. Se oli meille huikea hetki.”

Afrikan vapautusliikkeiden lisäksi Chilen demokraattisen presidentin kuolema ja vallankaappaus aiheuttivat voimakkaan reaktion Suomessa. 1970-luku olikin solidaarisuusliikkeiden kulta-aikaa. “Kuuntelimme Allenden viimeistä puhetta radiosta ja tiesimme, että CIA:n johtama vallankaappaus tulee tapahtumaan. Heti aamulla menimme kadulle. Tuhansia nuoria ympäri Suomen osallistui mielenosoitukseen. Suomeen syntyi valtava Chile-solidaarisuusliike. Tätä toimintaa johdettiin nimenomaan Rauhanpuolustajista käsin.”

Omatoimista aktivismia

Varsinaisen rauhantoiminnan vuosikymmen oli 1980-luku. Tätä kylmän sodan viimeistä vuosikymmentä leimasivat valtavat rauhanmarssit, jotka tuskin jäivät keneltäkään huomaamatta. “Olin mukana organisoimassa marsseja sekä kadulla että Rauhanpuolustajien toimistosta. Meille tuli soittoja, joissa kyseltiin miten paljon osallistujia marsseissa on pikkupaikkakunnilla. Joka paikassa oli paljon väkeä liikkeellä. Asevarustelun loppuminen Euroopassa onkin paljolti rauhanliikkeen ansiota.”

Kun rauhanliike oli 1980-luvulla voimakkaimmillaan, Börje Mattsson koki Rauhanpuolustajien toiminnan liian organisoiduksi ja ylhäältä päin johdetuksi. “Olin Rauhanpuolustajissa hankalan tyypin maineessa, koska halusin politisoituneeseen rauhanliikkeeseen toimintaa nuorille. Aloinkin organisoida toimintaryhmien rauhanliikettä, joka oli itsenäistä toimintaa. Sain tehdä sen kuitenkin Rauhanpuolustajien puitteissa. Ensin toteutimme polkupyörämarssin Trondelagiin, jonne oli tulossa Naton asevarasto. Sinne perustettiin ensimmäinen nuorten oma rauhanfestivaali, josta syntyi Nyt-liike, joka järjesti festivaaleja ympäri Skandinaviaa.”

Mattsson oli myös järjestämässä Koivu ja tähti -rockfestivaaleja. Niissä yhdistyivät rock ja rauhanaate.

“Koko festivaalien järjestämisen huipentumana olivat Ahvenanmaan rauha- ja ympäristöfestivaalit ja Murmanskin festivaali. Glasnost nosti tuolloin jo päätään. Murmanskin festivaaleille osallistui noin 200 000–300 000 ihmistä. Paljon enemmän kuin me järjestäjät osasimme odottaa.”

Murmansk oli rauhanliikkeelle käännekohta. Maailma oli muuttunut Neuvostoliiton ja Berliinin muurin romahtamisen myötä.

“Mielestäni Rauhanpuolustajat ei ollut muuttunut tarpeeksi tässä yhteydessä. Murmanskin festivaali oli tarkoituksella ilman ylätason kontrollia järjestetty. Ajauduin erimielisyyksiin Rauhanpuolustajien johdon kanssa. Minulle ilmoitettiin, ettei tämän tyyppistä villiä toimintaa voi jatkaa. Rauhanpuolustajien hallitus antoi minulle viisi minuuttia aikaa suostua tiettyihin ehtoihin. Niihin en halunnut suostua, ja siksi sanoin että ‘ei kai teille sitten jää muuta vaihtoehtoa kuin antaa minulle potkut’. Niinpä sain potkut ja olen siitä hyvin ylpeä.”

Faces syntyy

Tultaessa 1990-luvulle Börje Mattsson perusti uuden yhden miehen rauhanliikkeen nimeltä Change of Challenge. Sillä oli yhteyksiä ympäri Eurooppaa.

“Tavoitteena oli järjestää rauhanmarsseja ja rockfestivaaleja ympäri Eurooppaa. Itse olin tuolloin työtön ja lähdin pois Helsingistä. Päädyin Karjaalle maahanmuuttosihteeriksi. Tässä samassa duunissa hoidan tänäkin päivänä viiden eri kunnan maahanmuuttajiin liittyviä töitä. Pikkuhiljaa syntyi idea monikulttuurisesta ja rasisminvastaisesta rauhanfestivaalista. Näin sai alkunsa Faces, jota olin perustamassa. Se on järjestetty jo 12 kertaa.”

Facesin taustaorgaanisaatio Etnokult ry. palautti Mattssonin jälleen kerran Rauhanpuolustajien toimistoon Helsingin Hämeentielle.

“Vuokrasimme Etnokultin Helsingin-toimistolle tilat Rauhanpuolustajilta. Täytyy sanoa, että minulle itselleni oli hurja tunne kävellä takaisin Puluihin. Olin kulkenut ympyrän ja tullut himaan. Tämä uusi Rauhanpuolustajat oli aivan erinäköinen kuin Bulevardin vanha Rauhanpuolustajat. Hämeentie oli paljon rähjäisempi, mutta täynnä fiilistä ja toimintaa. Koin absoluuttisesti, että Rauhanpuolustajat on vihdoin minun näköiseni ja koko järjestö tuntuu nyt paljon läheisemmältä. Kiitos siitä.”

Teksti Timo Kalevi Forss
Kuva Juha Huttunen