Uusi pasifistin taskukirja erottuu

“Emme jäisi yksin, jos sota syttyy, todettiin television keskusteluohjelmissa illasta toiseen. Samaa rummutti Sadistanin Sanomat, jonka kolumnistit viittasivat pääkirjoitussivulla jatkuvasti 300 vuotta aiemmin käytyyn sotaan, jossa Sadistanin joukot onnistuivat niukasti torjumaan naapurivallan hyökkäyksen. Se, ettei kyseistä suurvaltaa enää ollut olemassakaan ei paljoa argumenteissa painanut.” Sadankomitean uutuuskirja käsittelee muun muassa sotilasliittoon liittymistä satiirin keinoin ja on samalla vakavasti otettava johdatus rauhanasiaan.

Sodan synnyn ABC

Uuden pasifistin taskukirjan aloittaa kertomus kuvitteellisesta sotilaallisesta kriisistä. Tapaus Sadistan: erään konfliktin tarinan tapahtumapaikka on karikatyyri maasta, joka on erikoinen sekoitus menneitä ja nykyisiä sotivia valtioita. Sadistan muistuttaa Suomea, ja lisäksi siinä voi nähdä jotakin miehitetyistä Afganistanista ja Irakista sekä ikiaikaisen asetelman saman maatilkun sisällä elävien eri kansojen välisestä jännitteestä.

Sadistanin kovaotteinen diktaattori onnistuu pitämään kaksi kansaa sovussa keskittymällä yhteisen vihollisen keksimiseen ja perustelemalla sillä verukkeella sotilasliittoon liittymisen. Diktaattori Kokkosen kuoleman jälkeen kansakunta alkaa jakaantua ja uskonnolliset ääriliikkeet saavat kannatusta. Puolueellinen jääkiekkopeli saa jännitteet purkautumaan ja verinen sisällissota alkaa. Kansainvälinen yhteisö puuttuu tilanteeseen vasta kun kuvasato teurastuksesta on koko maailman silmillä. Suuryhtiöt hyötyvät Sadistanin vesivarojen kauppasaarrosta ja ne alkavatkin pian tukea kriisin pitkittymistä.

Sodassa on lukuisia osapuolia, jotka ajattelevat omia etujaan ihmishengistä piittaamatta. Sota pitkittyy ja ulkopuolisten yritys rakentaa demokratia ei onnistu. Tarina herättelee ajattelemaan terrorismia. Se, määritelläänkö toiminta vapaustaisteluksi vai terrorismiksi, on kiinni arvioijan kulttuuritaustasta.

Samoin on ihmishengen arvon laita. Suomessakin terrorismista puhutaan valitettavan usein yksipuolisena absoluuttisen pahan tiivistymänä. Sadistanissa Joukahainen vetoaa maanmiestensä miehittäjävastaiseen ilmapiiriin ja nousee helposti suosituksi sissijohtajaksi. Kun Joukahaisen verkostot aloittavat iskujen teon lännessä, olot kiristyvät miehitetyssä valtiossa. Kostonkierre ja atomiaseet vievät tarinan kohti lohdutonta loppuaan: “Jos aseita on, joskus niitä myös käytetään.”

Satiiri on hyvä tyylikeino ilmaista todenmukaista kuvausta sodalle alttiista maaperästä ja 2000-luvun sodan rakennetta. Nykyaikaisessa sodankäynnissä ei ole selkeää kaksijakoisuutta, ei selvää alkua tai loppua ja sen suurimpia kärsijöitä ovat sivulliset. Tarinan huumori naljailee eri suuntiin, selkeimmin ehkä suomalaiselle kansanluonteelle sekä “Yhdyssanavaltojen” intresseille. Harri Haaralan pilakuvamaiseen tyyliin tekemä kuvitus tukee hyvin tarinaa ja lukijalla onkin tunne, että kuvat ovat todisteita lehtien arkistoista jostakin oikeasta ajasta ja paikasta. Tarinaa pilkkomaan on kerätty faktoja esimerkiksi Natosta, asekaupasta, terrorismista, räjähtämättömien jäänteiden kiroista sekä kannanotto kriisien ennaltaehkäisyyn. Nämä tietoiskut ovat tärkeää antia tiedonhaluiselle pasifistille ja sopivat tarinan yhteyteen hyvin.

Monimuotoinen rauhanliike

Kirjan alkuosan esitellessä maailmanpolitiikan perusteita loppu keskittyy luontevasti rauhanliikkeen tarjoamiin ratkaisuihin. Pasifismia jaotellaan eri koulukuntiin taulukoin ja esimerkein. Rauhanliikkeen monimuotoisuus tuodaan hyvin esiin, myös sellaiset suuntaukset, jotka eivät perusta ajatteluaan ehdottomalle pasifismille. Aseistakieltäytymisluvussa korostetaan yksilön moraalia ja tuodaan esiin erilaisia katsantokantoja, kuten puolustussodan hyväksyvän mutta hyökkäyssodasta kieltäytyvän ajatuksen.

Taskukirja esittelee nykyaikaisena esimerkkinä väkivallattomasta vastarinnasta Itä-Timorin itsenäistymisen. Verisyydessään se ei ole innostavin esimerkki rauhanomaisen vastarinnan toimivuudesta. Olisikin ollut toivottavaa lukea lisää pasifististen ratkaisujen voimasta. Onneksi myös Gandhin filosofiaa ja toimintaa tuodaan esiin. Ahimsa (väkivallattomuus) ja satyagraha (totuuteen perustuva vastarinta) näyttävät, kuinka rauha on lähtöisin ihmisen sisältä. Gandhi on yhä erinomainen esikuva pasifismille. Myös muita nimiä mainitaan: Russell, Thoreau, Brecht, Tolstoi… Varsinainen tutustuminen heidän ajatuksiinsa jätetään lukijan tehtäväksi, mutta kipinä on sytytetty.

Tämän kirjan tehtävä ei ole rauhan syvimmän merkityksen etsiminen, eikä psykologinen pohdinta siitä, mikä tekee ihmisestä tappajan tai mikä saa kansat valitsemaan uudelleen ja uudelleen maskuliinisen kovan johtajan. Se ei ole myöskään oppitunti universaalista rakkaudesta ja anteeksiannosta, eikä järkeily siitä mikä on valtio tai kansa. Rauhanliikkeessä toimivilla ihmisillä on erilaiset motiivit toimintaansa, mutta kaikkia yhdistää tahto rauhan rakentamiseen. Käsikirja keskittyy sodan poliittisten syiden tutkimisen ohella käytännön toimintaan. Kirjassa on esitelty vaikutuskeinoja mielenosoituksen järjestämisestä, lobbaamisesta byrokraattien maailmassa, ruohonjuuritoiminnasta kuten Ruokaa ei aseita -tapahtumista ja suorasta toiminnasta kuten Raudantakojien aktivismista. Mitään vaikutuskanavaa ei nosteta toisen yläpuolelle. Kaikki ovat tärkeitä ja tarpeellisia, kunhan toiminta on lähtöisin satyagrahasta. Uusi pasifistin taskukirja on innostava, samaan aikaan rento ja asiapitoinen. Lukemiskokemusta elävöittää Kaisa Lekan mainio kuvitus.

Teksti ja kuva Esa Noresvuo

HK Hellsten, Kalle Kallio, Mikko Metsämäki (toim.): Uusi pasifistin taskukirja. Sadankomitea 2011