Tutkija Natalia Manzurova sekä fyysikko ja venäläisen Green World -ympäristöjärjestön aktivisti Oleg Bodrov kertoivat kokemuksiaan turvallisesta ydinvoimasta. Natalia Manzurova on likvidaattori eli Ukrainassa Tshernobylin ydinturman raivaustöihin osallistunut henkilö. He vierailivat Suomessa Tshernobylin onnettomuuden vuosipäivänä.
Vuonna 1986 Neuvostoliiton viranomaiset määräsivät Manzurovan raivaamaan saastunutta Tshernobylin ympäristöä ja mittaamaan radioaktiivisuuslukuja. Manzurova työskenteli alueella 4,5 vuotta. Nykyään hän on Tshernobylin Invalidien liiton puheenjohtaja ja asuu Tseljabinskissa Venäjällä. Hänen kilpirauhasensa on leikattu, ja kaulassa oleva kasvain pitäisi jälleen leikata. Kaulan rauhasten liikakasvu on seurausta pitkäaikaisesta altistumisesta radioaktiiviselle säteilylle. Manzurova kuitenkin totesi, että hän ei kestäisi enää nukutusta. Yli neljän vuoden aikana saatu säteily vaikuttaa kehossa koko ajan. Manzurova sai myös palovammoja tutkiessaan Tshernobylin ydinvoimalan työntekijöille rakennetun Pripjatin kaupungin lastentarhan tiloja: pieni pöytä oli niin radioaktiivinen, että siihen koskeminen sai ihon rakkuloille.
Itsemurhaluvut Tshernobylissä onnettomuuden jälkeen olivat huikeat. Manzurovakin oli itsemurhan partaalla palattuaan kotiin ydinturma-alueen raivaustöistä. ”Olin erittäin masentunut. Ensin sitä raivaa ja puhdistaa radioaktiivista Tshernobyliä ja sitten palaa kotiin vain huomatakseen, että ainoa mikä Venäjällä merkitsee on raha. Kävin läpi eräänlaisen kuoleman. Sitten totesin, että ainoa mitä voin tehdä on kertoa kertomastani päästyäni ydinvoiman riskeistä. Turhaahan kaikki muuten olisi ollut.”
Edullisen ydinvoiman korkea hinta
Manzurovan ja Pietarin kupeessa sijaitsevan Sosnovyi Borin ydinvoimalan entisen fyysikon Oleg Bodrovin mielestä Tshernobylin ydinturma olisi voitu välttää, jos vuonna 1957 Tseljabinskissä sattuneesta ydinonnettomuudesta saatuja kokemuksia olisi hyödynnetty. He tähdensivät, että jokainen ydinvoimaonnettomuus on erilainen. Niistä pitää ottaa oppia, jotta räjähdykset voidaan estää tulevaisuudessa. Kuitenkin Venäjällä on astunut voimaan laki, joka estää kansalaisilta ja monilta asiantuntijoiltakin pääsyn maan ydinvoimatiedon lähteille.
Ydinsähköä mainostetaan edullisena. Kun huomioidaan ydinvoimalan koko elinkaari syntyvine jätteineen ja niiden käsittelyineen, tulos on huokeasta kaukana. Myös ydinvoiman riskeillä on hintansa. Bodrov kertoi Liettuassa sijaitsevan Ingalinan ydinvoimalan toisen reaktorin purkamisen kokonaiskustannukset: 1,2 miljardia euroa. Kustannuksia nostavat mm. jokaisen radioaktiivisen osan puhdistaminen erikseen ja turvallisen loppusijoituspaikan löytäminen voimalan plutoniumille. Purkamisen arvioidaan kestävän vuoteen 2030 asti.
Suomalaiseen uraanikohuun Bodrov otti myös kantaa. ”Venäjällä on uraanin ylituotantoa, eikä tämä uraani oikein kelpaa kenellekään. En ymmärrä, miksi uraania pitäisi alkaa louhia asutuksen läheltä Suomesta, kun sitä on rajan takana valtavat määrät valmiina.”
Säteilevä Pietari
Nykyaikaisen ydinteknologian sanotaan olevan turvallisempaa kuin vanhan. Tällä perustellaan ydinvoiman lisärakentamistakin, ilmastonmuutoksen uhan ohella. Natalia Manzurova pudisteli päätään. ”Uusissa reaktoreissa on iso riski. Niissä käytetään jo kerran käytettyä uraania, mikä on huomattavasti räjähdysalttiimpaa kuin ’uusi’ uraani ja lisää tulipalovaaraa. Uusi ydinvoimateknologia on herkempää käyttäjien inhimillisille erehdyksille ja laiminlyönneille. Kuitenkin juuri ihmiset käyttävät ja valvovat voimaloita! Yksi palava tupakantumppi on hirvittävän suuri riski modernissa voimalassa.”
Oleg Bodrovin kuvailut Tshernobyl-tyyppisen Sosnovyi Borin ydinvoimalan jätteenkäsittelystä karmaisevat. ”Tiedetään, että sauvojen käyttöaste Sosnovyi Borissa on 130 prosenttia. Mutta käytettyjä sauvoja pitäisi säilyttää riittävän etäällä toisistaan. Sosnovyi Borissa niitä on siirretty lähemmäksi ja lähemmäksi toisiaan. Lisäksi niitä säilytetään Suomenlahden rannalla konteissa, joiden radioaktiivisuusaste on korkea. Etäisyyttä esimerkiksi Helsinkiin on 180 km. Minä ihmettelen, ettei tämä asia näytä kiinnostavan ketään, ei venäläisiä, eikä Suomen viranomaisia.” Tilannetta kuvannee myöskin se, että suomalaisen median kiinnostus Manzurovan ja Bodrovin vierailua kohtaan oli laimeaa. Samaan aikaan lehdistössä julkaistiin kuitenkin uutinen, jonka mukaan suuri osa suomalaisista suhtautuu kuudenteen ydinvoimalahankkeeseen aiempaa myönteisemmin.
Teksti Anu Harju
Kuva Timo Kalevi Forss
