Turvallisen aseen omistajaa ei ole

Aselakiuudistus herättää tunteita. Nykyisen käytännön puolustajat toistelevat katteettoman pessimistisiä johtopäätöksiä rajoitusten vaikutuksista. Ampuma-aseiden osuus tehtyjen henkirikosten määrästä, 6,7 prosenttia, on heidän mukaansa pieni. Ampumalla uhri kuolee varmemmin kuin muilla menetelmillä, koska aseet ja varsinkin käsiaseet on suunniteltu juuri ihmisen tappamiseen. Yleensä tarkoituksella unohdetaan, että Suomenkin 670 000 lainkuuliaisen aseenomistajan kaapissa trendi on se, että metsästykseen tarkoitettujen aseiden osuus on pienentynyt käsiaseiden lisääntyessä. Valitettavasti ampuma-aseen uhri on useimmiten oma puoliso, ryyppykaveri, varsin usein satunnainen ohikulkija ja ainakin USA:ssa vain 0,4 prosentissa väkivaltainen hyökkääjä tai ryöstäjä. Jos vielä yhdeksän kymmenestä aseesta on laillisia, luulisi niihin voivan vaikuttaa lainsäädännöllä. Mitä sitten ovat laittomat aseet, joihin ei voi vaikuttaa? Yleensä entisiä laillisia aseita, sillä käteviä aseseppiä suomalaisissa rikollisissa on todella harvassa.

Tilastollisesti suomalainen itsemurhakuolleisuus väheni huomattavasti 1980- ja 1990-luvuilla. Tarkemmin analysoituna suurin muutos tapahtui miesten ampuma-aseilla tapahtuvissa itsemurhissa. Mahdollisesti siksi, että maaseutuasumukset pirtin oven yllä hirvensarvessa roikkuvine torrakkokokoelmineen vaihtuivat kaupunkiasuntoihin, joissa on vähemmän metsästys- tai muita aseita. Ja nekin todennäköisemmin lukituissa kaapeissa, kuten laki vaatii. Masentuneen ihmisen käsissä aseet ovat peruuttamattoman vaarallisia henkilölle itselleen. Psykiatrina en antaisi aseita myöskään näille käsiaseiden puolustajille, jotka kokevat herkästi tulevansa kiusatuksi yhteisiä pelisääntöjä laadittaessa, kuten monista aselain uudistuksen vastustajien mielipiteistä on pääteltävissä. Toisaalta on mahdotonta perusteellisissakaan psykologisissa tutkimuksissa arvioida, millainen selväpäinen, asetta haluava mies on ollessaan humalassa, pettynyt ja kostonhimoinen. Kukaan ei siis ole varmuudella turvallinen aseen omistaja.

Emme saa aseita vähentämällä inhimillistä aggressiivisuutta vähennettyä, mutta ainakin aseilla tapahtuvaan fataalin väkivallan määrään voidaan vaikuttaa. Tuskin Kauhajoellakaan, huolimatta paikkakunnan pitkästä perinteestä, olisi kuollut kovinkaan montaa koululaista, jos tappajalla olisi ollut aseenaan leipäveitsi, puukko, astalo, kirves tai vain paljaat kädet. Ainakaan käsiaseita ei tarvita mihinkään muuhun kuin toisen ihmisen tappamiseen, jolloin ne voitaisiin yhtä hyvin kieltää kokonaan.

Käsiaseista ilmapistooli on esimerkki harrastamiseen soveltuvasta aseesta, joka ei kuitenkaan sovellu tappamiseen. Poliisi ottaa kuitenkin tosissaan nekin tilanteet, joissa vaarattomilla starttipistooleilla ammuskellaan yleisillä paikoilla. Antaisiko hieno historian harrastus luvan kerätä kaupunkiasuntoon ampuma-aseiden sijaan räjähtämättömiä kranaatteja?

Coca Cola Companyn johtaja totesi myös äskettäin tuskastuneena monen käsiaseiden puolustajana tavoin, ettei kieltolaeilla ole saatu mitään hyvää aikaiseksi. Kuitenkin kaikki merkittävät lait kymmenestä käskystä lähtien ovat pyrkineet kieltämään jotain, jonka ihmiset kokevat vaaralliseksi. Huumeet ja huumeiden käyttövälineet ovat huumausainelailla kiellettyjä, pedofiilinen materiaali takavarikoidaan tietokoneista eikä kukaan epäile “älä tapa” -kiellon mielekkyyttä, vaikka luvanvaraisesti käyttövälineitä saakin omistaa. Niin kauan kuin tuliaseita on ollut, ovat armeijat niiden tuhovoimaan luottaneet. Tähän ei väitöskirjatason tutkimusta tarvita. Poliisin ja armeijan säännöt aseen käytöstä ovat hyvin seikkaperäisiä, tarkkoja ja rajoittavia. Niissä ei esiinny lupaa ammuskeluun huvin vuoksi.

Niin viisasta miestä ei olekaan, joka edes laajoilla mielentilatutkimuksilla pystyisi toisen ihmisen käyttäytymistä ennustamaan. Vaikka henkirikokseen syyllistynyt on useimmiten ensikertalainen, ainoa edes parinkymmenen prosentin tarkkuudella tulevia henkirikoksia ennustava tekijä on aiemmin tehty väkivaltarikos tai nuoren rattijuopumus. Väkivaltariskiä arvioidaan lisäksi etsimällä käytöksestä persoonallisuushäiriöiden piirteitä: juuri tämän kaltaista raivoa, kun omien kalujen oikeutus kyseenalaistetaan, pilkallista toisten syyllistämistä ja ilmiselvien tosiseikkojen kieltämistä. Narsistit ja psykopaatit voivat tosin halutessaan olla hyvinkin charmikkaita ja sulavakäytöksisiä, jolloin vaaralliset luonteenpiirteet tulevat esiin ehkä vasta vuosien saatossa, kriisitilanteissa ja päihtyneenä. Päihteet ja pettymykset yhdistettynä saatavilla oleviin aseisiin ovat tärkeämpiä ennakoimattomia henkirikosten elementtejä. Päihteiden saatavuutta on vain vaikeampi rajoittaa kuin ampuma-aseiden.

Sääliksi käy erityisesti se poliisimies, joka joutui vastuuseen Kauhajoella siitä, että soi nuoren miehen jatkaa tätä terveellistä ja kasvattavaa harrastustaan. Samasta syystä lääkärikunta on haluton ottamaan vastuulleen toisten tekemisiä todistamalla aseita haluavia “vaarattomiksi”. Rikollisille ominaista olisikin syyttää henkirikoksesta sitä, joka on antanut luvan aseen kantamisen ja siten luistaa itse vastuusta. Nykyaikaisilla terapiamuodoilla, kuten skeematerapialla, pystytään onneksi hoitamaan vaikeitakin narsisteja. Hankalampaa on osoittaa heille, että he ovat hoidon tarpeessa, kaikki paha kun on muissa. Vielä vaikeampien psykopaattisten ihmisten hoitoon ei ole toistaiseksi keinoja. En siis tarkoita, että kaikki aseharrastajat olisivat vaarallisia. Vaarallisuutta ei vain voi ennakoida, ellei ihminen itse sitä paljasta.

Pekka Laine

Psykiatrian erikoislääkäri
psykoterapeutti ja päihdelääkäri
murhelääkäri