Syyrian kriisi on maaliskuusta 2011 lähtien ollut jatkuvasti uutisissa ja kaikkien rauhanaktiivien mielissä. Rauhanomaiset mielenosoitukset muuttuivat Syyriassa nopeasti väkivaltaiseksi sisällissodaksi al-Assadin hallinnon vastattua kansalaisten uudistusvaatimuksiin verisesti.
Sen jälkeen ne, jotka toivovat ja etsivät rauhanomaista ratkaisua ovat melko voimattomina seuranneet konfliktin etenemistä. Toisin kuin suurvallat, Iran, Turkki, Saudi-Arabia jne., jotka ovat aktiivisesti tukeneet joko hallitusta tai opposition eri tahoja sisällissodassa.
Yli satatuhatta kuollutta ja miljoonia pakolaisia myöhemmin voimme vain todeta rauhanomaisen ratkaisun etsimisen jääneen auttamatta ulkopuolisten tahojen keskinäisten intressiristiriitojen jalkoihin ja voimattomaksi riisutun YK:n varaan. Kofi Annan heitti pyyhkeen kehään kun ei saanut missään vaiheessa riittävää tukea kuuden kohdan rauhanohjelmalleen. Sen jälkeen Lahkdar Brahimi on jatkanut YK:n rauhanneuvottelijana laihoin tuloksin ilman kansainvälisen yhteisön yhtenäistä tukea.
Nyt Damaskoksen lähellä tapahtuneen myrkkykaasuiskun jälkeen pääpaino on siirtynyt sotilaallisella interventiolla uhkailuun, erityisesti Yhdysvaltojen toimesta. Ja media antaa enemmän tilaa sodan lietsojille kuin rauhanrakentajille. Erilaiset karttakuvat mahdollisista iskukohteista ja spekuloinnit iskun laajuudesta täyttävät lehtien sivut ja tv-uutisten kuvavirran. Univormupukuiset asiantuntijat ovat saaneet pääroolin kommentoijina.
Rauhanliikkeen on oltava tarkkana, ettei se ajaudu sodan osapuoleksi. Sodan kaikki osapuolet ovat syyllistyneet vakaviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Sotilaallinen interventio ei ole ratkaisu vaan avain eskaloitumiseen. Irakin sodan aikaan osa perinteisistä rauhanliikkeen kannattajista liittyi sodan puolustajien joukkoon. Tämän päivän Irak todistaa, että sota ei ollut ratkaisu, eikä sillä saavutettu mitään sille virallisesti asetetuista tavoitteista.
Rauhanliikkeen tuomio Yhdysvaltojen laittomille sotasuunnitelmille ja interventiolle ei ole tuenilmaus al-Assadin hallinnolle, Iranille tai muullekaan taholle, vaan tuenilmaus sodan viattomille uhreille.
Hälyttävä on se tieto, että Punaisen ristin Syyria-avustuskeräysten tuotto ei ole ollut lainkaan vastannut odotuksia, tarpeista puhumattakaan. Vaikka tietysti suurimman osan humanitaarisesta avusta pitää tulla valtioilta suoraan, on kansalaisten oma tuki avustustoiminnalle myös merkittävää ja yksi painostuskeino rauhanomaisen ratkaisun puolesta.
Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.