Israel sijaitsee tänään Palestiinassa ja Palestiina puolestaan Israelissa. Alueen perinnöstä kiistelevät osapuolet ovat niin perusteellisesti solmussa keskenään, että niillä on yksi yhteinen maailmanennätyskin.

Palestiinan kysymyksen on sanottu olevan ratkaisematon konflikti. Maantieteelle ei voi mitään, monelle muulle asialle voi. Lännen johtajat toistelevat Barack Obaman johdolla Palestiinan perintökiistan olevan kahden kauppa. Miten lienee kaupan reiluuden laita. Kysymys kuuluu, ketkä ovat valmiita toimimaan tai edes kampanjoimaan reilun kaupan puolesta?

Mainitun maailmanennätyksen tekotapa avaa yhden näkökulman reiluus-kysymykseen. Oslossa päämajaa pitävän Palestiinalaisten vankien oikeuksia valvovan eurooppalaisen verkoston (UFree) mukaan yli 750 000 palestiinalaista on tutustunut Israelin vankiloihin vuodesta 1967 tähän päivään. Se tarkoittaa, että Israel on vanginnut joka viidennen palestiinalaisalueilla asuvan ihmisen. Länsirannalle ja miehitettyyn Itä-Jerusalemiin asettautuneet ja/tai asutetut yli 520 000 juutalaista siirtokuntalaista ovat osallistuneet ennätysmurskajaisiin miehittäjien eli vangitsijoiden puolella.

Pyhässa maassa vallitsee tänään selkeä työnjako: israelilaiset lukevat ja tulkitsevat lakia, palestiinalaisille luetaan sitä. Kun tähän lisätään kirjoittamaton laki, että Palestiinan-kysymyksen kansainvälisen ylituomariston mielestä Israelille kuuluu historiallisista syistä lähtökohtaisesti tiettyjä oikeuksia, ja palestiinalaisten puolestaan on ansaittava oikeutensa hyvällä käytöksellä, Israel/Palestiinassa vallitsee selkeästi kaksi maan tapaa.

Hyvä käytöskään ei riitä pitämään palestiinalaisia telkien ulkopuolella. Tarvitaan myös arvosana huolellisuudessa. Tulee pitää matalaa profiilia ja minimoida liikkuminen siirtokuntien lähistöllä.

Palestiinalaisten käytöksen ja huolellisuuden kohentamiseksi israelilaiset ovat rakennuttamassa yli 500 pysyvän tarkastuspisteen (checkpointin) lisäksi Länsirannalle muuria, joka valmistuessaan on yli 700 kilometriä pitkä. Se pilkkoo Palestiinan väärästä kohtaa rauhanprosessin visioiman kahden valtion mallin kannalta: 85 prosenttia muurista tulee kulkemaan Länsirannan sisällä.

Vaikka Länsirannalle julistettaisiin täydellinen ulkonaliikkumiskielto, sekään ei takaisi Suur-Israelin turvallisuutta. Palestiinalaiset käyttäytyvät näet huonosti neljän seinän sisälläkin. Esittelen teille kohta palestiinalaista syntyperää olevan amerikkalaisen lehtimiehen Ali Abunimahin, jonka mukaan palestiinalaiset rikkovat lakia lisääntymällä. Jokainen uusi palestiinalainen vaarantaa Israelin ”lailliset oikeudet” olla ja elää juutalaisvaltiona. Kun Suur-Israelin asukkaista 45 prosenttia on ei-juutalaisia, Israelin puhtaanapito-ongelmat kasvavat päivä päivältä.

Israelilaisnuoret pilaavat maineen

Hiljan eräs juutalaista syntyperää oleva nainen kauhisteli Haaretz-sanomalehdessä, miten nuoret israelilaiset Intiaan matkaavat turistit pilaavat käytöksellään Israelin ja juutalaisten maineen. Intiassa vierailee vuosittain 50 000 israelilaista. Suuri osa heistä tulee viettämään sapattivuotta 2–3 vuoden asepalveluksen jälkeen. Miehitys barbarisoi: monet nuoret tuntuvat unohtavan, etteivät he ole enää turvaamassa Suur-Israelin pystytystä Länsirannalle.

1990-luvulla joidenkin Intian turistivyöhykkeen teetupien ovella oli kyltti, jossa luki: ”Israelilaiset eivät ole tervetulleita.” Opiskelijani kertoivat minulle opintomatkamme aikana tapaamistaan israelilaisista reppumatkaajista, jotka olivat väittäneet heille olevansa suomalaisia. Kun opiskelijani olivat kysyneet syytä moiseen roolileikkiin, israelilaiset olivat kertoneet, että suomalaisena voi olla oma itsensä, koska kukaan ei tiedä heistä mitään.

Älkäämme loukkaantuko. Tämä oli ennen Nokiaa. Israelissa maineemme on vanhaa perua. Olin itse satojen – ellei peräti tuhansien – suomalaisten kanssa kibbutseilla rakentamassa juutalaisvaltiota. Omasta mielestäni olin ehkä tutustumassa humaaniin sosialismiin. Kibbutsien jäseniksi pääsivät vain juutalaiset. Työkaverini peltipurkkitehtaassa olivat palestiinalaisia päivätyöläisiä lähikylistä, pomot kibbutsilta.

Teimme retkiä Länsirannalle. Miehitys eli vielä viattomuuden aikaa. Vanhat palestiinalaismiehet joivat makeaa teetä, polttelivat vesipiippua ja myhäilivät. Heidän vieraanvaraisuutensa hämmensi. Meidän vapaaehtoisten esimiehellä oli kuitenkin ase mukana.

Suomalaisten rehellisyyttä arvostetaan Israelissa. Harmikseni en koskaan saanut yhtä vaativia hommia kuin ystäväni, joka toimi ”arabivahtina”. Hänen tehtävänään oli valvoa, etteivät kibbutsin uima-allasta korjanneet vanhat palestiinalaismiehet varasta mitään. Päivän päätteeksi ystäväni kuului jakaa heille palkinnoksi hyvästä käytöksestä purkki kokista.

Suomalaisten Israelissa nauttimasta arvostuksesta kuuluu toki iso osa myös herran kansalle. Kristilliset Israelin ystävät ovat auttaneet Israelia ylenpalttisen avokätisesti muun muassa neuvostojuutalaisten muutossa 1990-luvun taitteessa.

Suomalainen rauha

Vuonna 2004 pääministeri Ariel Sharonin erikoisavustaja Dov Weisglass kehuskeli Haaretzissa, kuinka tehokkaasti Sharonin hallitus oli jäädyttänyt rauhanprosessin. Samalla hän määritteli palestiinalaisille hyvän käytöksen säännöt, joiden noudattaminen olisi Israelin ennakkoehto rauhanprosessin käynnissä pitämiselle. Palestiinalaisten olisi ryhdyttävä suomalaisiksi! Se tarkoitti ilmesesti muun muassa sitä, että heidän olisi lisäännyttävä hillitymmin.

Millainen Nobel-tason rauhanjokeri Suomella olisikaan kädessä, jos sekä israelilaiset että palestiinalaiset perehdytettäisiin suomalaisen etiketin alkeisiin. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kannattaisi tuskin ottaa ajatusta esiin, kun hän tapaa Israelin johtoa.

Presidentti Tarja Haloseen molemmat osapuolet luottaisivat varmasti. Israelilaisten vaatimuksesta amerikkalaiset voitaisiin ottaa Helsingissä pidettäville etikettikursseille puolueettomiksi välittäjiksi. Presidentti Halonen ehtisi toimia muutaman kurssin ajan projektin suojelijana ennen kuin hän tekisi ”carterit”. Jos kerran presidentti Jimmy Carter on eläkepäivinään sanonut suoraan mielipiteensä Israelin apartheidpolitiikasta Länsirannalla, niin olisi perin outoa, ellei humaanille sosialistipresidentillemme olisi kertynyt mitään hampaankoloon miehitysmeininkiä vastaan.

Rauhanprosessihenkinen käytös edellyttää, ettei Israelin kibbutseja rinnasteta miehitysalueiden siirtokuntiin, vaikka molemmissa jäsenyys edellyttää, että on juutalainen. Koska puheet kahdesta itsenäisestä valtiosta tuntuvat minusta utopialta, käyttäydyn huonosti ja totean: siirtokunnat ovat tämän päivän kibbutseja ja Suur-Israelia ei ole ilman Israelia.

Valtamedia on ruokkinut meitä liian usein näkemyksellä, jonka mukaan Israelin miehityspolitiikka olisi Lähi-idän ainoan demokratian kylkeen kasvanut paise, josta israelilaiset yrittävät kaikin keinoin päästä eroon. Jos näin olisi, niin luulisi ulkopuolisen avun kelpaavan Israelille samaan tapaan kuin silloin, kun olin ahertamassa kibbutsilla.

Rauhanprosessin reseptillä Palestiina-kysymys tulisi ratkaista jakamalla alue israelilaisten ja palestiinalaisten kesken. Näin onkin tapahtunut kartoilla ja juhlapuheissa, joissa Israelin tienviitta näyttää ULOS miehityksiltä. Yhdysvaltojen johtama rauhanregiimi kertoo Israelin tehneen palestiinalaisille tarjouksia, jotka lähenevät houkuttelevuudessaan DDR:n vaalien äänestysprosentteja eli jopa 99 prosenttia Länsirannasta odottaa hyvin käyttäytyvää uutta isäntää…

Itse kentällä, miehitetyllä Länsirannalla, on käynnissä toisenlainen näytelmä, jossa tienviitta sojottaa toiseen suuntaan. Tässä tyhjille katsomoille esitettävässä näytelmässä palestiinalaisten maat siirtyvät systemaattisesti israelilaisten haltuun. Israelin hallitukset haluavat juutalaisten asettuvan nimenomaan Länsirannalle, niille alueille, jotka se on luvannut luovuttaa palestiinalaisille rauhan vastineeksi. Siirtokuntien rakentaminen on Israelin kehityspolitiikan kulmakivi ja maan suurin valtionyritys. Se on fakta.

Tämän ajan vapaaehtoiset, suomalaiset aktivistit, saisivat epäilemättä sivuroolit epävirallisessa näytelmässä siirtokuntien rakentajina. Koska he haluavat näytellä virallisessa näytelmässä pitämällä pahasti halvaannutettua Palestiinaa pystyssä, he ovat uhka Israelille. Israelin mielestä nämä nuoret käyttäytyvät huonosti. Aktivistit ovat myös viesti palestiinalaisille siitä, ettei maailma ole unohtanut heitä. Jälleenrakentaminen on kirosana sionistiselle, jos se tapahtuu väärään suuntaan, kohti Palestiinaa. ICHAD:n (Israeli Committee Against House Demolitions) leireillä aktivistit näkevät, miten epäreiluja kauppoja pyhällä maalla hierotaan.

Puhdas juutalaisvaltio

Poliittisista syistä siirtokuntia lihotetaan kustannuksia säästämättä. Israelin vapaa markkinatalous loppuu heti, kun siirrytään Länsirannalle, korostaa professori Shlomo Svirsky. Liki 50 prosenttia siirtokuntien rakentamisesta vuosina 1994–2009 kustannettiin valtion varoin. Israelin halutuimman asuma-alueen Tel Avivin seudulla vain kolme prosenttia rakentamisesta tapahtui julkisin varoin.

Siirtokuntiin houkutellaan väkeä monenlaisilla porkkanoilla – hyvällä menestyksellä. Siirtokuntien asukasluku kasvaa kolme ja puoli kertaa nopeammin kuin koko Israelin asukasluku. Tällaisilla nuoteilla elinkelpoisen Palestiinan kyhääminen Länsirannalle edellyttää aikamoista taikuria.

Silmänkääntötemppujen tien on kuljettu loppuun, kertoivat israelilainen historioitsija Ilan Pappe ja jo mainitsemani palestiinalaistaustainen lehtimies Ali Abunimah, jotka oli kutsuttu ICHAD Finlandin ja Hakunilan kansainvälisen rauhanyhdistyksen lokakuussa järjestämään Rauhanfoorumiin. Tempuilla he viittasivat Yhdysvaltojen johtaman rauhankvartetin johdolla hengissä pidettävään prosessiin ilman rauhaa. Sen 18-vuotisen historian aikana Israel on onnistunut porautumaan entistä lujemmin palestiinalaisalueille, minkä johdosta palestiinalaisilla on hyvät syyt olla katkeria tällaisille kvarteteille. Yhdysvaltojen YK:ssa masinoima kampanjointi palestiinalaisten itsenäisyysjulistusta vastaan romutti Pappen mielestä rauhanprosessin uskottavuuden lopullisesti.

Herroilla oli foorumissa selvä työnjako. Pappe katsoi lähihistoriaan, Abunimah sukelsi nykypäivään. Molempien silmätikkuna olivat entiset ja tulevat etniset puhdistukset, jotka yritetään naamioida puhumalla mahdollisimman demokraattisen juutalaisvaltion tarpeesta. Pappen mukaan Israel edellyttää, että Palestiinan jaosta on lähdettävä neuvottelemaan tämän hetken asetelmista, siis tilanteesta, jossa miehitetyillä palestiinalaisalueilla asuu yli puoli miljoonaa juutalaista. Tällaisilla ehdoilla verkkainen rauhanprosessi sopii israelilaisille: viiden vuoden kuluttua palestiinalaisalueilla asuu 600 000 siirtokuntalaista, ja kymmenen vuoden kuluttua ehkä 700 000.

Antisionisti Pappe muistutti, että kaikkien sionistien tavoitteena on mahdollisimman puhtaan juutalaisvaltion luominen. Mitä puhtaampaan valtioon pyritään, sitä mittavampia etnisiä puhdistuksia Israelin alueella pitää toteuttaa.

Länsirannan bantustanit

Ali Abunimah tarkasteli palestiinalaisten asemaa juutalaisvaltiossa. Hänen johtopäätöksensä oli sama: juutalaisessa etnokratiassa on niukasti tilaa palestiinalaisille: demokratiaa riittää vain juutalaisille. Koska Palestiinan jakaminen edes 80/20-periaatteella tuntuu utopialta, ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto täysimittaisen apartheidjärjestelmän ohella on yksi kahden kansan valtio.

Abunimah muistutti, että kun vielä 1990-luvulla puhuttiin kahdesta valtiosta, nyt israelilaiset pyrkivät luomaan kaksi puhdasta etnokratiaa. Siitä kielii sekin, että Oslon rauhansopimusta solmittaessa israelilaiset edellyttivät, että palestiinalaiset tunnustavat Israelin oikeuden elää turvassa. Tänään he vaativat palestiinalaisia tunnustamaan Israelin juutalaisvaltioksi.

Ovatko Israelin ulkoministeri Avigdor Liebermanin puheet 1,6 miljoonan Israelin palestiinalaisen karkottamisesta Länsirannan bantustaneihin hänen omia puheitaan, vai kielivätkö ne etnisen suursiivouksen sisältyvän Israelin äärioikeiston salaisiin kansioihin?

Abunimah muistutti, että rauhanprosessi pitää Mahmud Abbasin johtaman palestiinalaishallinnon vallassa Länsirannalla. Abbas on rauhanprosessin tuote. Yhdysvallat ja Israel ovat tukeneet häntä vastavoimana Hamasin hallinnolle Gazassa. Jos palestiinalaisen kentän usko rauhanprosessiin ehtyy, palestiinalaishallinnon uskottavuus romahtaa.

Kysyin Abunimahilta, minkälaisella koktaililla hän suosittelisi maailmaa kampanjoimaan Israelin miehityspolitiikkaa vastaan. Abunimah on ollut palestiinalaisten vuonna 2005 käynnistämän boikottikampanjan BDS:n (Boycott, Disinvestment and Sanctions) puhemiehiä. Hän uskoo ulkoapäin masinoidun boikotin purevan hitaasti mutta varmasti.

Tehtävä ei ole helppo, koska Israelilla on mahtavat tukijat. Abunimah on kuitenkin optimistinen, sillä maailma ei hänen mukaansa enää sulje silmiään Israelin toimilta yhtä herkästi kuin aiemmin.

Olin hiukkasen yllättynyt siitä, miten vähäisenä Abunimah näki Israelin sisältä tulevan panoksen boikottiliikkeelle, etenkin kun hän korosti vuoropuhelun merkitystä. Arabikevät luo myös hänen mielestään uskoa tulevaisuuteen. Se tietää uusia tuulia niin palestiinalaisten ja kuin israelilaistenkin johdon luutuneille asenteille.

Demokratisoituminen on uhka Lähi-idän ainoalle demokratialle. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu suomii maailman johtajia arabikevään tukemisesta. Hänen mukaansa islamilainen arabikevät on niin lännen, Israelin kuin demokratiankin vastainen prosessi. Netanjahu paljasti ikävöivänsä Hosni Mubarakia. Hän kritisoi Obamaa siitä, että tämä oli painostanut Egyptin diktaattorin eroamaan. Hän kertoi pelkäävänsä myös monarkian kaatumista Jordaniassa.

Arabikevät lisää takuulla tunkua maassamme pidettäville etikettikursseille. Siinä missä arabidiktaattorit suuntaavat Saudi-Arabian ylläpitämään kotimajoitukseen, jossa aamiaisen lisäksi tarjotaan bonuksena syytesuoja, uudet johtajat halajavat Suomeen.

Teksti Mikko Zenger
Kuva Aki Månsson