Pohjois-Atantin liitto Nato perustettiin 4.4.1949, jolloin Nato-sopimus allekirjoitettiin. Huhtikuussa 2009 26 jäsenmaan valtion- ja hallitusten päämiehet ja heidän delegaationsa tapaavat Saksan Baden Badenissa ja Strasbourgissa Ranskassa juhliakseen Naton 60. syntymäpäivää, jonka yhteydessä järjestetään Naton huippukokous. Perustamisensa jälkeen Nato teeskenteli puolustavansa niin kutsuttua ”vapaata länttä” aggressiiviseksi väitettyä kommunismia vastaan. Mikäli tämä olisi ollut todellinen syy Naton olemassaoloon, se olisi lakkautettu vuonna 1991 Varsovan liiton hajoamisen jälkeen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Kylmän sodan aikana Nato vauhditti asevarustelukilpaa yli 40 vuoden ajan, mikä ei tietenkään oikeuta Neuvostoliiton järjetöntä varustautumispolitiikkaa. Mutta hiljattain julkaistut dokumentit osoittavat, että Naton strateginen päämäärä oli – ainakin useiden vuosien ajan – Neuvostoliiton työntäminen takaisin sotilaallisesti ja toisen maailmansodan lopputulosten tarkistaminen. Kylmän sodan aikana Nato osallistui salaisella Gladio-operaatiollaan Nato-maiden vasemmistoliikkeiden tukahduttamiseen, ja se oli taustalla sotilasvallankaappauksissa Kreikassa vuonna 1967 ja Turkissa vuonna 1980. Kylmän sodan päättymisen ja Varsovan liiton hajoamisen jälkeen Nato suuntautui nopeasti kohti uusia tehtäviä.
Puolustusliitosta interventioliitoksi

Jo Rooman julistuksessa vuonna 1991 Nato omaksui itselleen uuden strategian. Hyökkäys idästä ei enää ollut todennäköinen, sen sijaan Nato muotoili”Keski- ja Itä-Euroopan taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten ongelmien seuraukset uusiksi uhkiksi, joihin sen on varauduttava”. Tämän uuden määritelmän perusteella ”puolustusliitosta” tuli hyvin aktiivinen sotilaallisten interventioiden toteuttaja vanhan toiminta-alueensa ulkopuolella. Heinäkuussa 1992 Naton sotalaivat alkoivat tarkkailla Adrianmerellä YK:n asettamaa aseidenvientikieltoa Serbian ja Montenegron osalta ja valvoivat myöhemmin myös sen toteutumista. Tämä merkitsi alkua kehitykselle, joka johti Naton sotilaallisiin interventioihin, ensin Bosniaan ja myöhemmin Jugoslavian laittomaan pommittamiseen sekä Naton sotilaalliseen interventioon Kosovossa.

Tällä hetkellä Nato on sotilaallisesti aktiivinen monlla alueilla: vuonna 2003 käynnistyneessä Afganistanin operaatiossa on noin 60 000 sotilasta, 1999 aloitetussa Kosovon operaatiossa noin 16 000 sotilasta, lokakuusta 2001 alkaen Välimerellä Operation Active Endeavourin puitteissa jopa 2 000 sotilasta, ja elokuusta 2004 alkaen Irakissa on ollut 140 sotilaan koulutusyksikkö. Viimeksi mainitulla operaatiolla Nato tosiasiassa oikeuttaa Yhdysvaltain ja Britannian toteuttaman Irakin miehityksen ja miehittäjien luoman Irakin hallituksen ja tukee niitä. ”Merirosvouksen vastainen operaatio” Somalian rannikon edustalla luovutettiin Euroopan unionille 12.12.2008, ja sen nimi on nykyään ATLANTA.

Näistä sotilaallisista operaatioista Afganistan on Natolle keskeinen. Naton toimet Afganistanissa ovat koko ajan aggressiivisempia ja piittaamattomampia. Miehityksen seuraukset ovat ilmeisempiä: yhteiskunnan raaistuminen, lisää kärsimystä ja kuolemia. Tammikuusta 2006 heinäkuuhun 2008 yli tuhat afgaanisiviiliä joutui suoraan Naton ja Yhdysvaltain sotilasoperaatioiden uhreiksi. Afganistanissa siviilisotilaallisen yhteistyön kautta jopa kehitysapu on integroitu Naton sotilaallisiin pyrkimyksiin. Caritas International arvosteli Natoa kesäkuussa 2008 sanoen, että ”avustusrahojen jakaminen ei liity todelliseen avuntarpeeseen, vaan suuntautuu kapinallisten vastaisen toiminnan etujen mukaisesti”. Naton Bukarestin huippukokouksessa siviilisotilaallisesta ”kapinallisten vastaisesta toiminnasta” tehtiin nykyisten ja tulevien Nato-operaatioiden painopiste.

Ydinaseiden jakaminen

Osa Naton nykyistä strategiaa on niin sanottu ydinaseiden jakaminen – ydinaseita omistamattomien maiden osallistuminen toimintaan Naton ydinaseiden parissa. Vuoden 1999 strategiamuistio korosti tarvetta ”eurooppalaisten liittolaisten laajaan mukanaoloon … ydinaseisiin liittyvissä toiminnoissa, rauhan aikana sijoittamalla ydinasevoimia omalle alueelleen sekä käsky-, kontrolli- ja neuvottelujärjestelyin.” Sen johtopäätöksen mukaan ”liitto ylläpitää näin riittäviä ydinasevoimia Euroopassa”. Tämän johdosta Yhdysvaltain ydinaseita on sijoitettu Saksassa Bücheliin, Belgiassa Kleine Brogeliin, Alankomaissa Volkeliin, Italiassa Avianoon sekä Ghedi-Torreen ja Turkissa Incirlikiin. ”Ydinaseiden jakaminen” mahdollistaa myös sen, että sodan aikana ydinaseita omistamattomien ydinsulkusopimuksen allekirjoittaneiden maiden lentäjät voivat käyttää ydinaseita, mikä merkitsisi sopimuksen rikkomista. Lisäksi Nato, tai sen ydinaseita omistavat jäsenmaat – Yhdysvallat, Britannia ja Ranska – eivät ole sitoutuneet pidättäytymään ydinaseiden ensikäytöstä.

Naton uusi strategia: lisää sotilaallisia interventioita

Strasbourgin ja Baden Badenin huippukokouksessa ei ole kyse vain Naton 60-vuotispäivän juhlistamisesta. Tärkeimmät keskustelut käydään Naton jatkokehittämisestä aggressiiviseksi interventioliitoksi. Tämä suuntaus aloitettiin Rooman julistuksessa vuonna 1991. Huippukokous aloittaa näin ollen keskustelun uudesta Naton strategiasta, joka korvaa Kosovon sodan aikana vuonna 1999 hyväksytyn strategian vuoden 2010 aikana – jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Uuden strategian keskeisiä elementtejä on ehdotettu viiden entisen korkea-arvoisen Nato-upseerin vuoden 2007 lopulla laatimassa muistiossa, jonka nimi on ”Kohti suurta strategiaa”. Tässä muistiossa uhkakuvat ovat entistäkin globaalimpia. Tulevaisuuden uhkia ovat erityisesti uskonnollinen ja poliittinen fundamentalismi, globalisaation ”pimeä” puoli (kansainvälinen terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus ja joukkotuhoaseiden leviäminen) sekä ilmastonmuutos ja energiavarojen ääreen pääsyn turvaaminen (luonnonvarojen kontrolli, ilmastonmuutoksesta seuraavat konfliktit, ilmastonmuutoksen aiheuttama muuttoliike).

Muistion kirjoittajien mukaan Naton tulee pitää kiinni ydinaseiden ensikäytön optiostaan ollakseen valmis kohtaamaan nämä haasteet.

Tekijät ehdottavat myös muutoksia Naton toimintastrategiaan toiminnan ”parantamiseksi”. Ne ehdottavat luopumista konsensusperiaatteesta sisäisessä päätöksenteossa ja ehdottavat käyttöön otettavaksi enemmistöpäätökset, jotka mahdollistavat nopeamman toiminnan jäsenvaltioiden veto-oikeuden poistuessa. Erityisen tärkeä on ehdotus poistaa Nato-operaatioista Afganistanin kampanjaa ”saastuttaneet” kansalliset varaukset, joilla jäsenmaat asettavat rajoituksiaan sille, mihin niiden joukkoja käytetään. Tulevaisuudessa niillä Naton jäsenmailla, jotka eivät osallistu operaatioon, ei ole mitään sananvaltaaa sen suhteen. Kansainvälistä lakia heikennetään entisestään sotilaallisen voiman käytöllä ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää, mikäli ”välitöntä toimintaa tarvitaan suuren ihmisjoukon suojelemiseksi”. Vaikka nämä eivät tällä hetkellä olekaan virallisia ehdotuksia, voidaan olettaa, että ne muodostavat tärkeän osan keskustelusta. Samalla kun Yhdysvallat yrittää jo rakentaa ohjuspuolustusjärjestelmää, jonka tukikohtia olisi Puolassa ja Tšekissä, myös Nato aikoo kehittää omaa ohjuspuolustustaan. Tämä on myös yksi Strabourgissa ja Baden Badenissa huhtikuussa 2009 järjestettävän Naton huippukokouksen keskustelunaiheista. Naton laajentumisen jatkuminen erityisesti itään tulee olemaan osa sen kehitystä. Strasbourgin ja Badenin huippukokouksessa Albania ja Kroatia hyväksyttäneen viimein  jäseniksi.

Nato tappaa ilman sotaakin

Jo tällä hetkellä Nato tappaa ilman sotaakin. Sotilasmenoihin käytettävät taloudelliset resurssit eivät ole käytettävissä muihin tarkoituksiin, kuten sosiaaliseen hyvinvointiin, kamppailuun köyhyyttä vastaan tai terveydenhoitoon. Kysymys ei ole pikkusummista. Naton jäsenmaiden yhteenlasketut sotilasmenot muodostavat yli 70 prosenttia koko maailman sotilasmenoista. Yhdysvallat yksin on vastuullinen lähes puolesta maailman sotilasmenoista, sen jälkeen tulevat Ranska ja Britannia noin 10 prosentin osuudella. Tukholmassa toimivan rauhantutkimusinstituutti SIPRIn mukaan maailman sotilasmenot kasvoivat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana 45 prosenttia, ja vuonna 2007 niiden kokonaissumma oli 1 339 miljardia USA:n dollaria. Itä-Euroopassa sotilasmenot kasvoivat 162 prosenttia vuodesta 1998 vuoteen 2007. Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan Nato-jäsenyys on tärkein syy puolustusmenojen kasvuun Itä-Euroopan entisissä kommunistisissa maissa niiden yrittäessä sopeuttaa sotilaallisia rakenteitaan muiden Nato-maiden standardien mukaisiksi.

Andreas Speck

Artikkeli on julkaistu Graswurzelrevolution-lehden numerossa helmikuussa 2009.