Vuoden 2009 alkupuoliskolla tiedotusvälineiden huomio kääntyi jälleen Sri Lankaan. Median kautta välittyi synkkä kuva pienestä Kaakkois-Aasian saarivaltiosta, jossa hallituksen joukkojen ja Tamilitiikerit-sissijärjestön (LTTE) väliset yhteenotot olivat kiihtyneet äärimmilleen. Maa näytti ajautuneen kaaokseen, ja siviiliväestön armoton kohtelu kertoi sisällissodan epäinhimillisyydestä.
Kuukausien veristen taistelujen jälkeen tilanne sai uuden käänteen, kun tieto sodan päättymisestä levisi maailmalle toukokuussa 2009. Hallitus oli ajanut tamilikapinalliset nurkkaan ja julistautunut sodan voittajaksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin? Olisiko lähes 30 vuotta kestänyt sisällissota tullut vihdoin lopulliseen päätökseen?
Srilankalainen ihmisoikeusaktivisti, K. M. Rukshan ”Ruki” Fernando, ei heittäydy liialliseen optimismiin. ”Sota saattaa olla ohi, mutta konflikti ei”, hän toteaa. Maassa on sodan jäljiltä kymmeniätuhansia ihmisiä sisäisinä pakolaisina, tuhannet perheet etsivät kadonneita omaisiaan, sotarikolliset kulkevat vapaalla jalalla ja vähemmistöt on ajettu yhteiskunnan marginaaliin. Näihin fyysisen ja rakenteellisen väkivallan jättämiin haavoihin kaivataan kipeästi lyhyen ja pitkän tähtäimen ratkaisuja.
Tamiliväestöön kuuluva Fernando tietää mistä puhuu. Hän on työskennellyt pitkään vähemmistön oikeuksien parissa ja toimii tällä hetkellä Law and Society Trust -kansalaisjärjestön Ihmisoikeudet konflikteissa -ohjelman johtajana. Fernando kiertää ahkerasti ulkomailla kertomassa maan tilanteesta ja vetoamassa kansainväliseen yhteisöön. Suomessa hän oli yksi pääpuhujista Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön (KIOS) ja Puolueiden kansainvälisen demokratiayhteistyön (Demo ry) syyskuussa järjestämässä Ihmisoikeudet, demokratia ja kehitys -seminaarissa.
Demokratia ilman demokratiaa
Ruki Fernandon mukaan Sri Lankan väkivaltaisuudet nivoutuvat valtaapitävän enemmistöryhmän, singaleesien, harjoittamaan alistavaan ja poissulkevaan politiikkaan. Viime vuosikymmenten aikana singaleesit ovat keskittäneet niin poliittisen, kulttuurisen, sosiaalisen kuin taloudellisen vallan omiin käsiinsä, ja vähemmistöjen edustajista on tullut ”vierailijoita” omassa maassaan.
Fernandon mukaan on demokratian kannalta kestämätöntä, että vähemmistöryhmien identiteetit kielletään ja heidät suljetaan pois yhteiskunnallisesta elämästä. ”Demokratia, jossa kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua, ei ole demokratiaa”, hän kiteyttää.
Toinen merkittävä uhka demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta on mielipiteenvapauden rajoittaminen. Rauhanomainen vastarinta vaiennetaan usein väkivalloin, mikä on tehnyt kansalaisyhteiskunnan toiminnasta haastavaa ja jopa vaarallista. Häirintä, uhkailu ja väkivalta kohdistuvat kaikkiin toimijoihin, jotka uskaltautuvat kritisoimaan hallituksen toimia tai puolustamaan oikeuksiaan liian äänekkäästi. ”Tämä on yksi harvoista kysymyksistä, joissa singaleeseja ja tamileja kohdellaan tasapuolisesti”, Fernando naurahtaa.
Erityisen tehokas ase vastaäänten tukahduttamisessa on terroristiksi leimaaminen. Ihmisoikeuksien kannalta arveluttavaa on, että ”epäilyttäviä” ihmisiä voidaan mielivaltaisen terrorismilain ja poikkeuslainsäädännön nojalla pidättää ilman syytteitä tai vangita jopa 20 vuodeksi. Myös terrorismi-epäilyihin kytkeytyvät katoamiset ja laittomat teloitukset ovat Sri Lankassa huolestuttavan yleisiä.
Näiden esimerkkien valossa ei liene ihme, että tamilien usko demokraattiseen päätöksentekoon ja hallitsijoihin on painunut pohjamutiin. Vuoden 2010 presidentin- ja parlamenttivaalit olivat suhteellisen vapaat, mutta siitä huolimatta äänestysprosentti jäi sodan pahiten runtelemilla tamilialueilla 12 prosenttiin. Lisäksi hallitseva presidentti sekä vaalit voittanut puolue saivat tamilialueilla vain kolmasosan annetuista äänistä.
”Vähemmistöjen poissulkeminen ja nöyryyttäminen, oppositioäänten vaientaminen, oikeusvaltion romahtaminen, vallan keskittäminen ja nepotismi edustavat Sri Lankassa harjoitettua vinoutunutta käsitystä demokratiasta”, Fernando toteaa.
Muutoksia lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä
Onko mahdollista, että uudet aseelliset ryhmittymät täyttäisivät tamilitiikerien jättämän valtatyhjiön? Fernando ei pidä tätä todennäköisenä. Valtaosa tamileista on menettänyt sodassa yhden tai useamman läheisen, ja he ovat väsyneitä vuosikymmeniä jatkuneeseen väkivaltaan. ”Tamilit haluavat rauhaa, mahdollisuuden aloittaa alusta”, hän kertoo. Vaikka aseellinen vastarinta saa vähän kannatusta, uusien aseellisten ryhmittymien nousu tulevaisuudessa ei ole täysin poissuljettua.
Fernandon mukaan ainoa keino estää mahdolliset tulevat levottomuudet on vallan tasapuolinen jakaminen ja valtion rakenteellinen uudelleenjärjestely. Oikeusvaltion periaatteita tulee vahvistaa tukemalla itsenäisiä, demokraattisia instituutioita ja antamalla vähemmistöille mahdollisuus nauttia oikeuksistaan. ”Tasapuoliset osallistumismahdollisuudet ja mielipiteenvapaus ovat todellisen demokratian ja kestävän rauhan edellytyksiä”, Fernando painottaa. ”Ne ovat myös ainoa keino palauttaa vähemmistöille heidän omanarvontuntonsa ja asema ensimmäisen luokan kansalaisina.”
Sisällissodan runtelemassa Sri Lankassa ihmisillä on lisäksi paljon muita tarpeita, joiden tyydyttämiseksi kaivataan pikaisia ratkaisuja. Koulutus, terveydenhuolto, ruokaturva, hygienia ja turvallisuus ovat tekijöitä, joiden puuttuessa kehitys ei kulje eteenpäin. Myös psykososiaaliselle kuntoutukselle on huutava tarve. Elinolosuhteiden kohentaminen vaatii merkittäviä ponnisteluja ja resursseja, sillä vuosikymmeniä jatkuneiden levottomuuksien seurauksena suuri osa tamileista on menettänyt kaiken – monet heistä useaan otteeseen.
Pitkän ja lyhyen tähtäimen parannusten lista tuntuu loputtomalta, mutta Fernandon puheista heijastuu toiveikkuus. Valoisampi tulevaisuus on mahdollinen, mutta siihen tarvitaan poliittista tahtoa sekä julkisen mielipiteen muutos. ”Kaikkien osapuolten välinen yhteistyö ja sitoutuminen on ensiarvoisen tärkeää”, Fernando korostaa.
Kansainvälisen yhteisön puuttumista tarvitaan
Konfliktin hallinnassa myös ulkopuolisten toimijoiden tuki ja väliintulo on merkittävää. Kansainvälisten avustusjärjestöjen toimittama apu on ollut erityisen kriittistä tilanteissa, jossa hallitus on kääntänyt selkänsä siviilien kärsimyksille. Esimerkkinä voidaan mainita keskitysleirien tapaiset leirit, joille sodan loppuvaiheissa eristettiin lähes 300 000 kotoaan häädettyä tamilia ja joilla edelleen asuu kymmeniätuhansia ihmisiä. Laaja inhimillinen katastrofi saatiin vältettyä ainoastaan ulkopuolisen tuen turvin, sillä hallitus on järjestelmällisesti kieltäytynyt auttamasta tamili-siviilejä.
Humanitaarisen avun lisäksi Fernando kaipaa poliittista vaikuttamista ja painostusta. YK on pyrkinyt mahdollisuuksiensa mukaan puuttumaan tilanteeseen, ja YK:n ihmisoikeuskomissaari on vaatinut tutkimusten käynnistämistä sisällissodan aikaisista sota-rikoksista. Sri Lankan hallitus on kuitenkin torjunut ehdotukset jyrkästi ja syyttänyt kansainvälistä yhteisöä puuttumisesta maan sisäisiin asioihin. YK:n pääsihteerin kesällä 2010 perustama, sotarikoksia tutkiva paneeli on saanut maassa kylmän vastaanoton.
EU on puolestaan ottanut toisenlaiset painostuskeinot käyttöön. Kun Sri Lanka kieltäytyi toteuttamasta EU:n vaatimia parannuksia ihmisoikeuksiin, unioni peruutti tilapäisesti maan suosituimmuusaseman markkinoillaan. Käytännössä tämä vaikeuttaa srilankalaisten tuotteiden pääsyä EU:n markkinoille ja heikentää entisestään maan taloudellista tilannetta.
Kansainvälisen yhteisön läsnäolo on Fernandon mukaan tärkeää myös tulevaisuudessa. Muun muassa ulko-valtojen myöntämä kehitysapu ja muu taloudellinen apu tulisi sitoa selvemmin ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Lisäksi hän kaipaa suurempaa tukea muilta Aasian mailta sekä sotilasdiktatuurin läpikäyneiltä mailta.
”On tärkeää, ettei kansainvälinen yhteisö käännä selkäänsä Sri Lankalle”, Ruki Fernando vetoaa. Sota on virallisesti saatu päätökseen, mutta konflikti on edelleen osa Sri Lankan arkea.
Teksti ja kuva Janica Anderzén
