Kolumni: Sotilasmenoille Tobinin vero

Ratkaisu eurokriisin rahoittamiseen on periaatteessa yksinkertainen. Tiedämme, että euroalueen kriisivaltiot tarvitsevat näillä näkymin noin 1 000 miljardin euron takaukset ja valtioiden budjettien alijäämää on supistettava. Kysymys kuuluu, mistä saadaan lisää verotuloja ja mistä julkisia kuluja leikataan. Yksi vaihtoehto olisi luoda Tobinin veroa vastaava maailman sotilasmenojen vero, joka olisi yksi prosentti vuosittain käytetyistä asemenoista. Tämä tuottaisi viimevuotisilla maailman sotilasmenoilla laskettuna yhteiseen kassaan noin 12 miljardia euroa vuodessa.

Vielä nopeampi toimenpide valtioiden budjettien alijäämien supistamiseksi olisi leikata sotilasmenoja 30 prosenttia. Tällainen sotilasmenojen kertaleikkaus olisi kestävää yhteiskuntapolitiikkaa, jolla valtioiden julkisia menoja pienennettäisiin 356,5 miljardia euroa tuottamattoman ja laajasti korruptoituneen aseteollisuuden ostoista. Se on yhtä paljon kuin eurokriisiä hoitavien valtioiden väliaikaisen vakuusrahaston (ERVV) lainantakaukset tällä hetkellä ovat. Sotilasmenojen leikkaaminen pienentäisi myös valtioiden velanhoitokuluja budjettialijäämien ja lisävelan oton pienentymisen kautta. Pelkästään Euroopan sotilasmenojen leikkaaminen 30 prosentilla pienentäisi eurovaltioiden budjettialijäämiä 114 miljardilla eurolla.

Leikkaus saattaa kuulostaa suurelta, mutta jos vertaamme sitä vuosina 2000–2008 tapahtuneeseen maailman sotilasmenojen reaaliseen kasvuun, ei kyse ole enää leikkauksesta, vaan ainoastaan hieman pienemmästä 20 prosentin sotilasmenojen reaalikasvusta. Maailman sotilasmenot kasvoivat nimittäin kyseisenä ajanjaksona Yhdysvaltojen presidentti George W. Bushin käynnistämien sotien siivittämänä peräti 49 prosenttia. Kaiken lisäksi maailma oli mielestäni myös paljon turvallisempi paikka ennen Irakin, Afganistanin ja terrorismin vastaisia sotia.

Mitä tästä sitten voidaan päätellä? Ensinnäkin se, että vaikka emme puhuisikaan sijoittajien ja erilaisten virtuaalirahalla pelaavien vastuista, kysymys ei ole siitä että valtioilla ei olisi vaihtoehtoja. Budjettialijäämien pienentäminen julkisia menojen supistamalla voi todellakin olla yksi vaihtoehto, mutta ainoa vaihtoehto ei ole leikata sosiaalisektoria. Kysymys on aina poliittisista valinnoista.

Tiedämme myös hyvin, että maailmantalouden kriisin puhkeamiseen vahvasti vaikuttaneen Yhdysvaltojen liittovaltion budjettialijäämä repesi nykyisiin valtaviin mittasuhteisiin paljolti presidentti Bushin asevarusteluohjelmien ja ennen kaikkea hänen aloittamiensa Irakin ja Afganistanin sotien vuoksi. Yhdysvaltojen asemenot ovat Bushin kauden päätösten seurauksena kasvaneet reaalisesti yli 60 prosenttia. Sen asemenot ovat nyt suuremmat kuin ne olivat toisen maailmansodan aikana. Myös Kiina, Venäjä, Intia ja Brasilia ovat kasvattaneet merkittävästi armeijoidensa budjetteja.

On vaikea hyväksyä, että kylmän sodan päättymisen ja Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton vastakkainasettelun jälkeen maailman sotilasmenot ovat kasvaneet niin, että ne ovat nykyään reaalisesti jo suuremmat kuin ne olivat 1980-luvulla, kun maailma pelkäsi supervaltojen tuhoavan koko ihmiskunnan.

Markku Kangaspuro

Kirjoittaja on Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.