Arabian Lawrence sanoi aikoinaan, että vain kahdenlaiset olennot voivat asua erämaassa: ”jumalat ja beduiinit”. Entiset siirtomaavallat, Ranska etunenässä, ovat kokoamassa kansainvälisiä joukkoja al-Qaidaa vastaan Sahelissa. Terrorismi, aseiden ja huumeiden salakuljetus sekä ihmisoikeusloukkaukset ovat oikeuttamassa jälleen uuden sotilaallisen intervention, vaikka todellisuudessa taustalla ovat Saharan luonnonvarat ja vuosikymmeniä jatkunut tuaregien itsemääräämisoikeuden laiminlyönti. Tuaregiyhtye Tinariwen vieraili marraskuussa Suomessa avaamassa Pohjois-Malin ongelmavyyhteä.
Eräs ”arabikevään” ja Muammar Gaddafin Libyan romahtamisen suoria seurauksia on ollut alueellinen sekasorto Sahelin alueella Afrikan Saharassa. Noin 2 000–3 000 Gaddafin puolella ja Gaddafia vastaan taistellutta tuaregipalkkasoturia palasi tammikuussa Nigerin kautta kotiseudulleen Malin pohjoisosiin ilma- ja panssaritorjunta-asein varustettuna. Malin armeijasta ei ollut vastusta, kun tuaregit ja Azawadin kansallinen vapautusliike MLNA valtasivat Pohjois-Malin kaupunki toisensa perään ja perustivat tuaregien valtion Azawadin.
Kriisi eskaloitui maaliskuussa, kun Malin armeijasta koostunut ryhmittymä kaappasi vallan maan presidentiltä, kenraali Amadou Toumani Tourélta. Armeija syytti Touréa kykenemättömyydestä puolustaa Malin yhtenäisyyttä. Molemmat, niin Azawadin perustaminen kuin armeijan suorittama veretön vallankaappaus, jäivät vaille naapurimaiden, kansainvälisen yhteisön ja Afrikan unionin tukea. Vähitellen kansainvälinen valtamedia alkoi uutisoida tuaregien liittoutumisesta islamistien sekä aseiden ja huumeiden salakuljettajien kanssa. Suomessakin uutisoitiin näyttävästi se, kun islamistit tuhosivat Timbuktun historialliset pyhätöt. Samalla monisäikeisen konfliktin tausta jäi vähemmälle huomiolle.
Taustalla tuaregien oikeudet
Monimutkaiseen konfliktiin ollaan jälleen tarjoamassa yksinkertaista ratkaisua: sotilaallista väliintuloa. Intervention toteuttamiseksi Ranska ja USA liittolaisineen kokoavat parhaillaan ECOWAS:n nimissä 5 500 miehen ”kansainvälistä” sotajoukkoa Malin armeijan tueksi. Suurvallat itse ovat luvanneet aseita ja logistista tukea. Tähtäimessä ovat terroristit, huumeiden ja aseiden salakuljettajat sekä yhtenäisen Malin säilyttäminen. Hyökkäys voi alkaa seuraavien viikkojen tai kuukausien aikana. Vaikka Sahara saattaa eurooppalaisesta näkökulmasta tuntua takapajuiselta alueelta, on hyvä pitää mielessä, että globalisaation aikaukaudella kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Tuaregit ovat läntisen Saharan alueella asuva amazigh-alkuperäiskansa, jonka määrän arvioidaan olevan kahdesta kolmeen miljoonaan ihmistä. Kansa jakautuu lukuisiin erilaisten heimojen muodostamiin valaliittoihin ja klaaneihin Malin ja Nigerin pohjoisosissa sekä pienemmissä määrin Mauritanian, Algerian, Libyan ja Burkina Fason eri alueilla. Tuaregien asuinalue jaettiin seudun eri valtioiden kesken siirtomaakauden purkautuessa 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kansainvälistä tunnustusta ja itsemääräämisoikeutta he ovat odottaneet pian puoli vuosisataa. Tuaregien perinteinen paimentolaiskulttuuri ja kaupankäynti ovat olleet uhattuina kuivuuden ja heihin kohdistuneiden etnisten väkivaltaisuuksien vuoksi.
Tuaregien lähettiläät
Suomessa vieraili marraskuun alussa maailmankuulu sahara bluesia soittava tuaregiyhtye Tinariwen. Bändi perustettiin 1980-luvun alussa Gaddafin sotilasleirillä ja on sittemmin vaihtanut konepistoolit sähkökitaroihin. Yhtyeen basisti Eyadou Ag Leche vastaa mielellään kysymyksiin Pohjois-Malin tilanteesta.
”Emme ole täällä pelkästään musiikin takia. Olemme kertomassa kansaamme kohdistuvasta sorrosta. Meillä ei ole yksin resursseja selviytyä tästä vaikeasta tilanteesta. Mali ei tunnusta meitä kansana. Olemme burkinafasolaisia, malilaisia tai nigeriläisiä. Meillä ei ole omaa valtiota. Se on vahinko. Olen tietyllä tapaa jopa iloinen tästä karmeasta tilanteesta. Olemme odottaneet 50 vuoden ajan, eikä mikään ole liikahtanut mihinkään suuntaan. Nyt ihmiset edes joutuvat pohtimaan, mistä on kyse.”
Tuaregit ovatkin nousseet kapinaan Malissa vuosina 1962–64, 1990–95 ja 2007–09.
”Tilanteemme on ollut surkea jo pitkään. Tuaregit ovat eläneet vailla oikeuksia. Ensimmäinen kapina alkoi 1960-luvun alussa heti Malin itsenäistymisen jälkeen. Kapinat puhkesivat myös 1990-luvun alussa ja 2000-luvun puolivälissä. Ei niihin mitään islamisteja tarvittu.”
Ag Lechen mukaan kaikki alueen valtiot laskelmoivat ja miettivät omaa etuaan. Ainoa todellinen tuki heidän kotiseudulleen Kidaliin Pohjois-Malissa on tullut kansalaisjärjestöiltä.
”Kansalaisjärjestöjä lukuun ottamatta kukaan ei ole koskaan investoinut Kidalin alueelle. Malin valtio ei ole koskaan tehnyt mitään. Siellä ei ole mitään. Ei edes kunnon sairaalaa. En kritisoi malilaisia vaan maan hallitusta. Hallitukset ovat samanlaisia nykyään kaikkialla maailmassa. Valitettavasti kansalaisjärjestöt tietävät, ettei tilanne ole vakaa, joten hekään eivät pysty jäämään. Kidalin alue tarjoaisi mahdollisuudet vaikka mihin. Sinne voisi rakentaa taloja ja vaikkapa aurinkopaneeleita tuottamaan energiaa. Nyt meillä on kuitenkin puutetta kaikesta, jopa vedestä, koska kukaan ei rakenna kaivoja.”
Ääriryhmät ja rikollisuus
Tuaregien vapautusliike MNLA ei ole uskonnollinen järjestö ja se kiistää yhteydet al-Qaidaan. Vallattuaan Gaon, Kidalin ja Timbuktun kaupungit parissa kuukaudessa MNLA kertoi lehdistötiedotteessaan ”vapauttaneensa Azawadin Malin laittomasta miehityksestä”. Malin huonokuntoisesta armeijasta ei ollut vastusta tuaregeille, joita syytettiin sotarikoksista ja laittomasta miehityksestä. Vähitellen kaupunkeihin alkoi ilmestyä ääri-islamistisen Pohjois-Afrikan al-Qaidan AQMI:n lippuja, ja tuaregeja syytettiin liittoutumisesta al-Qaidan kanssa. Äärimuslimit alkoivat tuhota tarunhohtoisen Timbuktun historiallisia muistomerkkejä. Epäislamilaiset ”pyhätöt” oli tuhottava. Todellisuudessa MNLA oli joutunut paikoin vetäytymään islamistien tieltä.
Pääosin savannista koostuva Saharan eteläpuolinen Sahelin alue on muuttunut ruutitynnyriksi. Aseiden, kokaiinin sekä tupakan salakuljetus ovat korvanneet turismin, joka oli aiemmin merkittävä tulonlähde. Abdelhamid Abouzeidin ja Mokhtar Belmokhtarin AQMI ja siitä irtautunut Omar Ould Hamahan jihadistinen MUJAO sekä nigerialaisen Boko Haram -lahko ajavat tiukkaa islamilaista järjestystä alueelle. Tinariwenin basisti Ag Leche syyttää Qataria islamistien tukemisesta.
”Qatar on sanonut auttavansa meitä, mutta he ovat tukeneet vain islamisteja. Meillä ei ole intressejä moiseen. Qatar on vain lisännyt ongelmiamme”, sanoo Ag Leche.
”Kyse on pikemminkin siitä, että ne valtiot, jotka nyt ajavat sotilaallista interventiota, ovat tämän kaiken takana. He haluavat miehittää alueemme. Me emme ole terroristeja. Me olemme Azawadin kansa. Se, mitä nyt tapahtuu, ylittää kaiken ymmärryksemme. Onneksi nämä terroristiryhmät eivät ole saaneet minkäänlaista todellista jalansijaa tai valtaa alueillamme, paitsi mediassa. Valtamedia ajaa selkeästi sotilaallista interventiota, joten siksi he uutisoivat mielellään ikään kuin terroristeja olisi kaikkialla. Todellisuudessa siellä ovat tuaregit, ja me olemme ensimmäisinä valmiita taistelemaan terroristeja ja ääriryhmiä vastaan.”
Tuaregien MNLA on tehnyt yhteistyötä Iyad Ag Ghalin islamistisen Ansar Dinen kanssa. Vaikka niin sanotussa länsimediassa Ansar Dine niputetaan yhteen AQMI:n ja MUJAO:n kaltaisten ääriryhmittymien kanssa, liike on kaukana edellä mainituista. Ansar Dine toki avoimesti ajaa sharialakia Pohjois-Malin alueelle, mutta se on todellinen paikallinen toimija. Ranska on kieltäytynyt neuvottelemasta järjestön kanssa, vaikka Malin väliaikaishallinto on yrittänyt pitää neuvotteluyhteyden auki. Tinariwenin yhden perustajajäsenen ja yhtyeen laulajana ja kitaristina toimivan Alhassane Ag Touhamin mukaan Ansar Dinen merkitystä on liioiteltu. Hänkään ei ole mielissään Qatarin roolista.
”Ansar Dine ei ole al-Qaida. He ovat muslimeja. Ansar Dine ei ole meille ongelma. He edustavat sitäpaitsi vain kahta prosenttia alueen väestöstä. Me emme tarvitse arabeja. Meitä ei kiinnosta arabikeväät. Arabit vastustavat Azawadia. He eivät tarvitse tuaregeja.”
Taustalla uraani ja öljy?
Ranskalainen suuryhtiö Areva on jo pitkään louhinut ydinteollisuudelle elintärkeää uraania Malin naapurimaassa Nigerissä, joka on Afrikan suurin uraanin tuottaja. Ei olekaan sattumaa, että juuri Ranska ajaa pikaista sotilaallista interventiota kaikkein kiihkeimmin.
”Interventiota tuetaan vain bisneksen, ei ihmisten takia”, kertoo Ag Leche. ”Siksi kukaan ei puhu tuaregeista tai meidän itsenäisyysliikkeestämme. Kaikki jauhavat terroristeista, jotta voisivat miehittää alueen. Pohjois-Mali on luonnonvaroiltaan hyvin rikasta aluetta. Öljyvarannot ovat lähes kokonaan tutkimatta uraanista ja muista puhumattakaan. Tiedetään, että alueen maaperässä on runsaasti näitä raaka-aineita. Media antaa tapahtumien kulusta aivan väärän kuvan. Kaikki ajavat vain omia intressejään. Me olemme valitettavasti kaiken tämän keskellä pieni vähemmistökansa. Olemme kuitenkin vahvoja emmekä eksy erämaassa. Minä en toivo sotilaallista interventiota. Toivon, että tilanne ratkaistaan poliittisesti, jotta voimme välttää siviilien joukkomurhat ja muut kauheudet. MLNA on vapauttanut nämä alueet. Se on otettava mukaan neuvotteluihin.”
Ranska on pyrkinyt systemaattisesti estämään neuvottelut niin MLNA:n kuin islamistisen Ansar Dinen kanssa, vaikka on vähitellen joutunut taipumaan diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi. Sotilaallisesti Sahara on vaikea alue. Yksikään valtio ei pysty yksin kontrolloimaan kaikkia rajoja. Vaikka sotilaalliset toimet ääriryhmiä vastaan on mahdollista oikeuttaa tietyllä tasolla, poliittiselle ratkaisulle tulisikin antaa mahdollisuus.
Myös Yhdysvalloille Saharan alue on yksi terrorisminvastaisen taistelun päänäyttämöistä. Se perusti vuonna 2002 Pan-Sahel-aloitteen (PSI), jossa se yhdessä Malin, Nigerin ja Tšadin kanssa pyrki valvomaan alueen rajoja ja taistelemaan terroristiryhmiä vastaan. Kolme vuotta myöhemmin aloite muuttui Trans-Sahara counterterrorism -aloitteeksi (TSCTI) ja mukaan tulivat Algeria, Marokko, Mauritania, Nigeria, Senegal ja Tunisia. Sittemmin TSCTI on integroitu osaksi laajempaa sotatoimialuetta Africomia, jonka puitteissa USA hoitaa sotilaallista yhteistyötä 53 Afrikan maan kanssa. Myös USA hamuaa alueen luonnonvaroja – uraania, bauksiittia, öljyä sekä Saharan vesivarantoja – ja kamppailee vaikutusvallasta Kiinan ja Ranskan kanssa. Joidenkin arvioiden mukaan USA:n tavoitteena on ollut alueen balkanisointi, joka on jo alkanut Sudanista. Terrorismin vastainen sota oikeuttaa Saharan militarisoinnin ja sotilastukikohtien perustamisen.
Algeria avainasemassa
Nykyisin strategiana sotilaallisissa interventioissa näyttäisi olevan paikallisten tahojen maksimaalinen hyödyntäminen. Köyhistä Länsi-Afrikan valtioista koostuva ECOWAS on tässä kätevä instrumentti. Sitä johtaa IMF:ssä ja Länsi-Afrikan keskuspankissa työskennellyt Norsunluurannikon presidentti Alassane Ouattara, jonka Ranska asetti virkaan syrjäytettyään Laurent Gbabgon vuonna 2011.
ECOWAS:n jäsenvaltiot ovat tukeneet kilpaa sotilaallista interventiota. Viimeksi marraskuussa Nigerin presidentti Mahamadou Issoufou vaatii joukkoja Maliin ”niin pian kuin mahdollista”. Sitten hän matkusti Pariisiin Nigerin kehityksen rahoittajien pyöreän pöydän kokoukseen.
Algeria on ponnistellut diplomaattisen ratkaisun saavuttamiseksi Malin kriisiin. Se ei ole tunnustanut Azawadia, mutta vastustaa sotilaallista interventiota ja vaatii neuvotteluita MNLA:n ja Ansar Dinen kanssa. Marraskuussa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vieraili maan pääkaupungissa painostamassa Algeriaa ottamaan osaa sotatoimiin.
Algeria onkin hyvin huolestunut Sahelin ja Pohjois-Afrikan tilanteesta. Lännessä raja naapurimaan Marokon kanssa on suljettuna Länsi-Saharan kiistan seurauksena. Idässä vallitsee Libyan vihamielinen ja sekasortoinen hallinto, joka syyttää Algeriaa Gaddafin tukemisesta. Nyt se pelkää lisäksi, että sotilaallinen interventio Maliin oikeuttaa USA:n sotilastukikohtien perustamisen sen eteläosien tuntumaan. Algeria on yksi maailman suurimmista öljyn ja maakaasun tuottajista.
Intressien sekalmelska
Tuaregijohtaja Mahmoud Guemama Algerian eteläosan kaupungissa Tamanrassetissa on vaatinut Algeriaa estämään hyökkäyksen.
”Se, mitä USA ja Ranska ovat ajamassa, tulee aiheuttamaan valtavia alueellisia ongelmia”, Guemama ennakoi. ”Me tiedämme aina, kuinka sodat aloitetaan, mutta emme, kuinka ne saadaan päättymään. Libya on tästä hyvä esimerkki. Ulkopuolisella interventiolla on kolonialistiset päämäärät ja Pohjois-Malin kriisissä tähtäimessä on Algeria.”
Algerian ulkoministeri Mourad Medelci onkin sanonut suoraan, ettei ”Algeria halua sotaa lähialueilleen”. Algeria on kieltäytynyt osallistumasta sotilaalliseen väliintuloon ja ilmoittanut sulkevansa rajansa etelässä, mikäli interventio toteutuu. USA on painostanut Algeriaa jo aiemmin sallimaan CIA:n tiedustelulennokkien ylilennon eteläisillä alueillaan, ja arvostettu sosiaalisen antropologian professori Jeremy Keenan on jopa syyttänyt Algeriaa yhteistyöstä al-Qaidan kanssa tavoitteena hyötyä miljoonien dollareiden kokaiinibisneksestä. Asetelma muistuttaa monella tapaa Afganistanin poliittista retoriikkaa. Algeria puolestaan syyttää Tamanrassetiin, Tindoufiin ja Ouarglaan iskuja tehnyttä MUJAO:ta Marokon turvallisuuspalvelun luomukseksi.
Tinariwenin laulaja-kitaristi Ag Touhami epäilee koko sotilasoperaation onnistumista. Hän pelkää, että tuaregit joutuvat maksamaan sodasta ääriryhmien sijaan.
”Mikäli ranskalaiset tai amerikkalaiset tulevat Saharaan, he eivät tiedä, mitä tehdä siellä. He eivät tunne Saharaa sen enempää kuin malilaiset. He eivät edes tiedä eroa tuaregien ja al-Qaidan välillä. Heille kaikki ovat terroristeja. Tuaregit eivät ole yhtä kuin al-Qaida, eivätkä he kannata al-Qaidaa. Tuaregit ovat vain tavallisia ihmisiä, jotka kärsivät köyhyydestä ja työttömyydestä. Amerikkalaiset ja ranskalaiset löytävät tullessaan vain tuaregit. Jos he tulevat, terroristit häviävät lähialueille. Valtava mobilisaatio aivan turhan takia”, huokaisee Ag Touhami.
Tuaregit ovat asuttaneet Saharaa aikojen alusta. Miehittäjiä on tullut ja mennyt. Vaikka heidän elintapansa on käynyt uhanalaiseksi, he tietävät, että vain tuaregit pysyvät.
Karim Maiche
