Jääliläinen taiteilija matkusti ystävänpäiväksi Helsinkiin mukanaan Pohjolan vetoomus Lähi-idän rauhan puolesta.

Ystävänpäivänä 14. helmikuuta Helsingin rautatieasemalla istuu väsynyt mutta tyytyväinen mies. Hyväntuulisesti kahvia hörppivä taiteilija Pasi Jäntti, 44, avautuu huolistaan Lähi-idän rauhan ja etenkin lasten tulevaisuuden puolesta.

”Täällä vaan katsellaan televisiota ja taivastellaan maailman tapahtumia. Joskus joku pienikin teko saattaa saada asioita eteenpäin”, Jäntti toivoo. Hän matkusti yön yli Helsinkiin luovuttamaan kaksi veistämäänsä rauhanlautasta sekä Suomen Palestiinalaisedustustolle että Israelin suurlähetystöön.

”Toivon, että ne edes jollain tavalla aukaisisivat rauhan mahdollisuuksia Lähi-idässä. Kaikki väkivallan teot siellä sattuvat myös meidän sydämiimme täällä Pohjolassa. Aseilla ei tulla ratkaisemaan mitään. Tärkeintä ei ole toisen, vaan oman itsensä voittaminen”, Jäntti kiteyttää lautasten pääsanomaksi.

Ajatus lautasista syntyi vuosia sitten, kun hän näki uutiskuvan isästä, joka kantaa räjähdyksessä silpoutunutta lastaan. Se järkytti viiden lapsen isää ja hän päätti ryhtyä tuumasta toimeen.

POPPELIPUU JATKAA ELÄMÄÄ

Lautaset Jäntti veisti Oulun kaupungintalon edustalla kasvaneesta poppelipuusta. ”Kun ikivanha puu päätettiin kaataa, kaupunkilaiset tulivat halaamaan ja suukottelemaan sitä, toivottamaan sille hyvää matkaa”, Jäntti kertoo.
”Sen alta ovat marssineet niin tsaarin Venäjän sotilaat kuin Suomen punaiset ja valkoisetkin, Suomen ja Saksan armeijat. Se selviytyi myös Neuvostoliiton pommituksista. Nyt puu päätyi verstaalleni ja pikkuhiljaa se murenee pitkin maailmaa, rauhantoivotusten kera tottakai.”
Rauhanlautasista toiseen Jäntti kaiversi arabiaksi ”Rauha rauhan maahan, rakkaudella Palestiinan lapsille” ja toiseen hepreaksi ”Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, rakkaudella Israelin lapsille”.
Lautasten tueksi kerätty Rauhanpuolustajien vetoomus keräsi reilussa viikossa viitisensataa nimeä, mukana useita kansanedustajia, opiskelijoita ja työssäkäyviä ympäri Suomen. Lisäksi Oulun kaupunginhallitus, Kiimingin kunta ja Kiimingin yläasteen rehtori yhdessä 500 oppilaan kanssa lähettivät kirjalliset terveisensä Lähi-idän rauhan puolesta. Olivatpa Kanadan puunveistäjien liitto sekä Amerikan alkuperäisväestöjen palvelujärjestökin lähettäneet Jäntin mukana rauhantoivotuksensa.

”Vastaanotto oli molemmissa lähetystöissä lämmin”, Jäntti toteaa huojentuneena lautasten luovutuksen jälkeen. Hänen vuosien ”koettelemusten show’ksi” kuvailemansa hanke oli vihdoin saatettu miltei päätökseen.

ELÄMÄÄ SUUREMPI SAUNAILTA

Pasi Jäntti on kasvanut rovaniemeläisessä taitelijaperheessä. Hän on maalannut ja veistänyt puuta koko ikänsä ja asuu nykyään Oulun seudulla Jäälin kylässä. Hänen elämänsä muuttui ratkaisevasti vuonna 1999, jolloin hän joutui sairaalaan sairaskohtauksen vuoksi. Siellä hänen sydämensä pysähtyi hetkellisesti.

”Se kyllä ravisutti ja pisti miettimään, elämänarvoni muuttuivat kertasekunnilla. Tajusin, että muutakin pitää tehdä kuin tuijottaa omaan napaansa ja kerätä sitä muka maallista mammonaa. Eihän täältä maailmasta mitään mukaansa saa, samat kamppeet on päällä tullessa ja lähtiessä. Ja sen mikä kertyy, verottaja vie”, Jäntti naurahtaa.
”Lähi-idässä meininki on aivan liian raakaa”, hän toteaa. ”Siellä taistellaan oikeassaolemisen oikeutuksesta, kuka on tai saa olla oikeassa. Ihminen luulee helposti, että oma ajatus on juuri se oikea, vaikka parasta olisi ottaa toiset huomioon ja kehittää yhdessä asioita eteenpäin.”
Juuri edellisellä viikolla Egyptissä pontta saaneiden Lähi-idän rauhanneuvottelujen suhteen Jäntti on toiveikas, muttei idealistinen. ”Lautasten luovutus sattui tosi hyvään ajankohtaan, samaa mieltä oltiin molemmissa lähetystössäkin. Neuvotteluilla on aika suuri mahdollisuus epäonnistuakin, paljon riippuu äärijärjestöjen ja Israelin toimista. Ei tarvita kuin yksi tai kaksi toivonsa menettänyttä kaveria, jotka nakkaavat käsikranaatin tai ampuvat jonkun, niin koko tilanne menee taas taaksepäin”, Jäntti pohtii.

”Kuten sanoin Israelin suurlähettiläälle, juuri nyt pitäisi olla rohkeutta luottaa toiseen ja saada tätä luottamusta syvennettyä. Nyt on etenkin Israelin aika toimia ja antaa kaikille mahdollisuus pitää lupauksensa. Pitäisi myös ymmärtää paremmin, että pommi-isku voi olla yksittäisen ihmisen häiriöteko.”

”Esitin Palestiinalaisedustustolle toiveen, että äärijärjestöjä pitäisi kannustaa ajamaan asioitaan poliittisin keinoin”, Jäntti toteaa. ”Jos palestiinalaisia pidetään vain kiertolaisina ja siirrellään leiristä toiseen, ei voi odottaa muuta kuin epätoivoa, katkeruutta ja väkivallan tekijöitä. Palestiinalaisille pitäisi saada ihmisarvoinen elämä ja oma valtio, jota he pääsisivät kehittämään. Sen he ovat ansainneet ja mitä pikemmin sitä parempi”, Jäntti painottaa.

Ratkaisuksi vaikeisiin neuvotteluihin palestiinalaisten ja isralilaisten välillä Jäntti ehdottaa säännöllisiä viikkopalavereja. ”Pääasia, että kerran viikossa olisi se ”saunailta”, jossa keskustellaan mistä sitä konfliktia lähdetään purkamaan. Siellä päätettäisiin seuraavan viikon asioita ja käytäisiin läpi mitä on tehty, mitä jäänyt tekemättä ja miten epäkohtiin voitaisiin puuttua.”
”Palestiinan ja Israelin pitäisi puhaltaa yhteen hiileen koko ajan. Se on ainoa tie, jolla päästään eteenpäin. Olisi hienoa jos maista tulisi kaksi naapurivaltiota, kuten Suomi ja Ruotsi, joiden välillä ihmiset saisivat kulkea ja olla kanssakäymisessä niin paljon kuin ehtivät”, Jäntti visioi.

TULEVA SUKUPOLVI

Erityisen huolestunut Jäntti on väkivallan keskellä kasvavien lasten puolesta. ”Toiseksi nuorin lapsistani pelkäsi kovasti uudenvuoden aattona ilotulitusraketteja. Ajatella, jos ne olisivat olleet tykinammuksia tai ohjuksia, se olisi ollut täyttä shokkia”, hän kauhistelee.

”Kun pommi räjähtää tai puskutraktori puskee taloja nurin, ei pieni lapsi sellaista henkisesti kestä, kun ei sitä kestä aikuinenkaan. Kaikenlaiset raakuudet voivat jäädä lapsen mieleen niin syvästi, että vanhempana hän ryhtyy ääritoimenpiteisiin. Väkivallan kierre on silloin jo valmiina”, Jäntti pohtii.

”Itselläni on lapsuudesta pelkkiä hyviä muistoja, jotka liittyvät tavalla tai toisella luontoon, kuten kalastusreissut. Sellaisia muistoja toivoisin Lähi-idän lapsillekin jäävän mieleen. Siellä varmaan muistellaan vanhempana kuinka naapurin talo pamahti tai joku kaveri meni linja-auton räjähdyksen mukana”, Jäntti harmittelee.
Kiimingin yläasteen oppilaat innostuivat Rauhanlautaset-hankkeesta ja ryhtyivät piirtämään kuvia Lähi-idän lapsille. Tarkoitus on järjestää yhteisiä näyttelyitä Suomessa, Israelissa ja Palestiinassa. Jäntti toivoo lasten yhteistyön johtavan kasvavaan suvaitsevaisuuteen.
”Meillä on ennakkoluuloja niin montaa asiaa kohtaan. Tekemällä rauhankasvatusta pienestä pitäen lapsi oppii suhtautumaan asioihin ja ymmärtämään toisia uskontoja ja kansoja. Samalla se herättää mielenkiintoa tutustua toisiin.”
Jäntti jatkaa poppelin veistämistä jatkossakin. Rauhanlautasten lisäksi hän on veistänyt patsaan, josta huutokaupatut varat käytetään maakotkien elinolojen turvaamiseksi Pohjois-Suomessa. Suunnitteilla on myös sähkökitara. ”Musiikkihan lähentää kaikkia kansakuntia eikä tunne rajoja, eli lähdetään taas tämmöisillä hyvillä ajatuksilla liikkeelle. Tehtävää on paljon.”

TEKSTI JA KUVA HENRI ONODERA