Olen tavannut Oili Suomen useita kertoja matkan varrella ja minulla on ollut suuri ilo päästä kuulemaan hänen puheenvuorojaan useissa eri tilaisuuksissa. Kun hän ottaa puheenvuoron, hiljentyvät muut kuulemaan hänen sanomaansa. Hän pystyy puhumaan tavalla, jossa on oikeasti sisältöä ja jossa jokaisella lauseella on merkityksensä. Oili Suomesta huokuu sellainen erityinen osaaminen, kokemus ja varmuus, mitä usein nykyajan päättäjiltä puuttuu. Aatetta ja tunteenpaloa.

 

Oili Suomen värikäs ja mielenkiintoinen lapsuus

Oili Suomen lapsuus oli erittäin värikäs ja mielenkiintoinen. Hän syntyi työläistaustaiseen perheeseen, joka oli yhteiskunnallisesti erittäin aktiivinen. Perhe omasi laajan tuttavapiirin, johon kuului merkittäviä vaikuttajia, kulttuuriväkeä, taiteilijoita, kirjailijoita, taidemaalareita sekä sodanvastaisia ihmisiä.
Oilin isä piti kirjakauppaa, jota nuori tyttö kutsui Pappan kirjakompukaksi. Oili pääsi isänsä mukana erilaisiin tilaisuuksiin, missä he tapasivat mielenkiintoisia ihmisiä ja hän pääsi kuulemaan jännittäviä tarinoita.
”Enhän minä nuorena tyttönä ymmärtänyt, mistä aina puhuttiin. Tai en aina halunnutkaan tietää.”
”Ensimmäisiä muistoja, mitä minulla on toiminnallisesta aktiivisuudesta yhteiskunnallisten asioiden parissa ovat muistot lapsuuteni harrastusvuosiltani. Jo pienenä tyttönä marssin kyltti kädessä TUL:n kulkueessa Turun kauppatorilta Urheilupuistolle. Kyltissäni luki: ”Syämmees kun leikin aina suljet, nuoruus raikas sulle tallentuu”, kertoo Oili hymyillen. Hän osallistui jo pienenä tyttönä työväen voimistelu- ja urheiluseuran toimintaan.

Ensi askeleet rauhantoimintaan

Oilin perheen laajaan tuttavapiiriin kuului lukemattomia sodanvastustajia, joiden päätavoitteena oli ajatus: ei koskaan enää sotaa.
Tyttö tunsi myös monia vanhempiensa tuttavapiiriin kuuluneita henkilöitä, jotka joutuivat antamaan henkensä tai passitettiin valtiopetoksen nimissä vankilaan. Eräs näistä oli maalari Olavi Laiho, joka sittemmin ammuttiin.
On selvää, että koko tausta lapsuuteen liittyen on vaikuttanut vahvasti Oiliin ja siihen, että hän on halunnut tehdä uutterasti rauhantyötä.

Toimintaa ydinpommeja vastaan

Aikuisuuden kynnyksellä Oili ryhtyi toimimaan aktiivisesti Varsinais-Suomen Rauhanneuvostossa. Tämä oli ensimmäinen liike, johon Oili otti aktiivisesti osaa. Tuohon aikaan taustalla vaikuttivat Hiroshiman ja Nagasakin pommit, jotka oli juuri räjäytetty. Maailma oli järkyttynyt. Rauhanneuvosto toimikin erityisesti ydinpommeja ja ydinasetta vastaan.
”Varsinais-Suomen Rauhanneuvosto oli enemmänkin yhteisö, verkosto tai kansalaisliike kuin järjestö. Myöhemmin tähän toki liittyi myös järjestöjä jäseniksi. Toiminnan merkittävä piirre oli se, kuinka loimme yhteyksiä työpaikoille. Rohkeasti menimme puhumaan työpaikoille. Osa siellä söi eväitään, osa pelasi korttia ja me kerroimme asiamme.”
Sittemmin Oili oli mukana perustamassa Varsinais-Suomen Rauhantyönkeskusta, johon hänet palkattiin työntekijäksi. Rauhantyönkeskuksen tukena ja turvana oli ay-liike. Mukana oli runsaasti sodan kokeneita ihmisiä, joita yhdisti sodanvastaisuus.

Kirvesmies Väinö Peltonen ja jäsenhankinta

Haastattelun lomassa Rauharouva kertoo innoissaan hankkineensa juuri Suomen Rauhanpuolustajille uuden jäsenen. Kovin on kuitenkin jäsenhankintakin muuttunut vuosien saatossa. Jäsenhankintatyöhön liittyen Oili haluaa antaa erityismaininnan kirvesmies Väinö Peltoselle.
Peltonen oli uuttera jäsenhankkija liikkeelle. Eräänä vuonna hän keräsi yli 800 maksavaa jäsentä Varsinais-Suomen Rauhantyönkeskukselle. Jäsenhankinta oli kovaa työtä, sillä Peltonen kiersi maakuntaa polkupyörällä aina Turusta Paimioon tai Turusta Mynämäelle asti. Siltikään Peltonen ei edes ottanut omaa osuuttaan hankituista jäsenistä vaan lahjoitti sen summan yhdistykselle. Näillä rahoilla saatiin kustannettua yhdistyksen menoja kuten työntekijän palkkoja.
”Väinö aina tapasi sanoa, että kun on itse kokenut sodan, niin haluaa tehdä työtä rauhan puolesta.”
Oili nosti Peltosen uutteran työn esille yhdistyksen kokouksessa. Hänen aloitteestaan yhdistys päätti ostaa Peltoselle lahjaksi ihka uuden polkupyörän. Peltonen oli saamastaan kiitoksesta ja lahjastaan erittäin liikuttunut ja kiitollinen.

Helsingin Rauhankokous 1955

1950-luvun puolivälissä Suomen tavoitteena oli päästä YK:n
jäseneksi. Rauhanpyrkimyksiä edisti Helsingissä pidetty kansainvälinen rauhankokous. Maailman rauhankokouksen järjestelyiden hoitamisesta lankesi suuri vastuu ay-väen rauhanliikkeelle.
”Se oli jännittävää aikaa rauhanliikkeelle. Koko maailma seurasi tätä merkittävää tapahtumaa.”
”Se ihmetys minulle on tuosta ajasta jäänyt mieleen, että suomalaisessa mediassa ei esimerkiksi kerrottu kuuluisan fyysikon saapuneen johtamaan puhetta tapahtumaan. Sen sijaan muistan otsikon, kuinka lehmä oli jäänyt junan alle”, ihmettelee Oili asiaa vieläkin.
Elokuussa 2007 juhlittiin Rauhanpuolustajien Uudenkaupungin yhdistyksen 30 -vuotista toimintaa Ystävyystalolla. Tuolloin Oili lahjoitti yhdistykselle lahjaksi alkuperäisen julisteen Helsingin Rauhankokouksesta vuodelta 1955.
”Juliste on seurannut matkassani muutosta toiseen. Uskon, että Uudenkaupungin Rauhanpuolustajat osaavat arvostaa tätä lahjaa. Julisteen taakse on kirjoitettu rauhanruno*.”

Kulttuuria, rauhantyötä ja ystävyystoimintaa

Oili työskenteli kulttuurityönohjaajana Pioneeriliitossa 1950-luvun puolivälissä. Vuonna 1958 valmistui Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo Helsinkiin Sturenkadulle. Kulttuuritalolla toimivat useat järjestöt kuten Pioneeriliitto ja Nuorisoliitto. Suomi pääsi kulttuurityönohjaajana pari kertaa vuodessa osallistumaan valtakunnallisiin työntekijätapaamisiin. Koulutustilaisuudet olivat kulttuurintäyteisiä. Tilaisuuksissa opetettiin uusia lauluja, kansantanhuja, tansseja, näytelmiä ja runoja. Kulttuuriohjaajat veivät opitut taidot ja uudet vinkit piireihin.
”Varsinais-Suomessakin kulttuuritapahtumia järjestettiin ympäri piiriä kuten Loimaalla, Taalintehtaalla ja Uudessakaupungissa. Kyllä minulle selkeästi sellainen kulttuurinnälkä tuosta ajasta jäi.”

Vuosi Moskovassa

Oilin elämä mullistui kun Moskovaan kutsuttiin viisi tyttöä ja viisi poikaa opiskelemaan vuodeksi ilmaiseksi. Oili oli eräs näistä onnekkaista. Myöhemmin he ovatkin toverinsa Astan kanssa pohtineet, miksi juuri heille annettiin mahdollisuus kokea tämä kaikki.
Mahdollinen muutto Moskovaan johti tietenkin tiukkaan neuvotteluun kotona. Oililla oli kotona aviomies ja kohta koulunsa aloittava tyttö.
”Neuvotteluihin otettiin mukaan myös Mamma eli Aiton äiti. Mamma tokaisi heti asiasta kuultuaan, että ilman muuta minä pidän Paulaa. Totta kai lähdet, kun sinulla on mahdollisuus. Asia oli sillä sovittu.”
Oili lähti vuodeksi Moskovaan, isä jäi kotiin tytön kanssa. Viikot tyttö asui Mammansa luona ja aloitti koulunkäyntinsä toisessa kaupunginosassa.
”Tietenkin oli kova ikävä perhettä ja tyttöä. Kirjeiden avulla pidettiin yhteyttä perheen kanssa. Minulla oli asuntolan seinällä Paulan piirtämiä kuvia. Vain kerran minä sieltä kotona tuon aikana kävin, jouluna.”
”Perheeni on aina tukenut ja kannustanut minua urallani. Olimme mieheni Aiton kanssa naimisissa 55 vuotta. Kun hän jäi eläkkeelle ja asuimme Paimiossa, hän aina kuljetti minua tapaamisiin.”
”Moskovan vuosi oli mieletön, joka viikko saimme nauttia kulttuurista. Tuo vuosi sytytti lähtemättömän innostuksen teatteriin ja kirjallisuuteen. Viikonloput olivat kulttuuria täynnä: balettia, oopperaa, konsertteja. Pääsimme näkemään Galina Ulanovan balettia, Joutsenlammen ja kuulemaan Tshaikovskia. Ei meidän hienosti tarvinnut tilaisuuksiin pukeutua. Paikkamme olivat usein piippuhyllyllä. Kuitenkin olen iloinen, että saimme kokea sen nautinnon. Tämä vuosi antoi uutta pontta ja mielenvirkistystä.”

Ystävyyskaupunkitoiminta 70-luvulla

70-luvulla elettiin aikaa ennen tietoyhteiskuntaa. Yhteydenpitoa ja tiedonvaihtoa käytiin pääsääntöisesti perinteisin kirjein, mikä oli tietenkin tavattoman hidastakin. Yhteydenpitoon kuuluivat myös ryhmämatkat Neuvostoliittoon. Matkailutoiminta oli vilkasta, eräänäkin pääsiäisenä Turusta lähti Leningradiin kaksi bussillista väkeä.
Moskovan vuoden jälkeen oli luonnollista, että Oili toimi ryhmämatkojen vetäjänä. Oili muistelee lämmöllä vierailuja Leningradiin, Turun Ystävyyskaupunkiin. Nuo retket olivat kulttuurin kyllästämiä. Myös Neuvostoliitosta tehtiin ystävysvierailuja Suomeen ja Turkuun.
”Matkat olivat puolittain virallisia. Turun kaupungin johto järjesti välillä vierailijoille vastaanottoja. Kaupunki tuli avuksi myös kulttuuri- ja taidetarjonnan suhteen.”
”Matkoilla oli aina erilaisia teemoja, joista puhuimme. Teemana saattoi olla lasten kasvatus tai Itämeri – Rauhanmeri. Matkoja tehtiin toki muuallekin kuin Venäjälle. Olemme tehneet lukemattomia reissuja kaikkiin naapurimaihin. Olemme käyneet Leningradissa, Moskovassa, Tallinnassa, Vilnassa, Riiassa, Prahassa, Puolassa, Saksassa, Unkarissa, Ruotsissa. Tuliaisina meillä ei ole ollut tavaraa vaan kerrottavaa. Kerrottavaa ihmisistä, heidän elämästään ja arjestaan.”

Klimppisoppaa ja käsitöitä

Oilin taustajoukoissa on aina häärinyt laaja joukko merkittäviä ihmisiä. Suuren kiitoksen Oili haluaa antaa Rauhanpuolustajien naistoimintaa pyörittäville Muurahaisille. 60-luvun loppupuolella tarmokkaat, osaavat naiset yhdistivät voimansa. He tekivät käsitöitä myyjäisiin rahoittaakseen toimintaansa. Muurahaisten valmistama klimppisoppa oli suosittua. Muurahaiset keittivät suuret kattilalliset klimppisoppaa myyntiin, jota ihmiset saapuivat ostamaan kannujensa kera. Käsitöiden ja klimppisopan myynnillä rahoitettiin toimintaa.
”On vain todella valitettavaa, että nuoria ei saada enää laajoissa määrin aktivoitua mukaan toimintaan”, huokaa Oili.

Edelleen kulttuuria ja rauhantyötä

Kulttuurin ystävänä Suomi sai syntymäpäivälahjaksi lukemattomia lahjakortteja kirjakauppoihin myös liput Kansallisteatterin kohuttuun näytelmään, joka perustuu Väinö Linnan romaaniin. Kyseessä on tietenkin Kristian Smedsin ohjaama Tuntematon sotilas.
”Oikein mielenkiinnolla odotan tätä näytelmää. Pohdinpahan vain, kuinka ohjaaja on onnistunut Väinö Linnan alkuperäisessä juonessa eli sodan vastaisuudessa.”
”Nykyajassa erityisesti harmittaa ilmiö, kuinka ihmisiä pelotellaan heidän rauhanmyönteisestä asenteesta. Että kuinka sitten käykään, kun ei olla mukana sotilasliitoissa ja aseteollisuuden kilpavarustelussa. Kun politiikan ja vallankäytön avuksi otetaan aseet, on se aina huono vaihtoehto”, kiteyttää Suomi lopuksi.

Teksti Mirka Muukkonen
Kuva Teemu Matinpuro