Rauhankyyhkyt risteilyllä

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina Helsinkiin lipui eksoottinen vieras, japanilainen Rauhanlaiva. Sen yli 800 matkustajasta suuri osa oli rauhan puolesta toimivia japanilaisia, mutta mukaan mahtui jonkin verran perusturisteja ja väkeä muistakin maista. Laiva, joka matkaa vuodessa kolmea vaihtuvaa reittiä, toi tällä kertaa Helsinkiin erityisiä vieraita: Peace Boatista maihin asteli kahdeksan hibakushaa eli Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommituksista selvinnyttä uhria. Nämä iäkkäät aktivistit matkustavat maailmalla kertomassa omia kokemuksiaan vuoden 1945 elokuusta ja painottamassa ydinaseista eroon pääsemisen merkitystä.

Palestiinalaisten vieraana

Takayoshi Kajiyama oli kolmevuotias pikkupoika, kun Enola Gay pudotti atomipommin Hiroshimaan. Hän menetti pommituksessa äitinsä ja muita sukulaisia. Kajiyama kuvaili, miten Rauhanlaiva oli tällä matkallaan pysähtynyt Jordaniassa ja tutustunut palestiinalaispakolaisten leiriin. Osa matkalaisista oli yöpynyt pakolaisten luona, mikä näytti tehneen Kajiyamaan suuren vaikutuksen. Hän päivitteli järkyttyneenä Israelin sotilaiden väkivaltaisuutta Gazaan matkalla olleiden avustuslaivojen valtauksessa. Myöhemmissä keskusteluissa Akira Kawasaki, yksi Rauhanlaiva-hankkeen vetäjistä, sanoi hibakushien antaneen suuren arvon tapaamisille toisenlaisen sodan uhrien kanssa. Eräs hibakushista, 69-vuotias Kunihiko Bonkohara, mainitsi Helsingissä erikseen arvostavansa sitä, ettei Suomi ole sotilasliitto Naton jäsen.

Kaikki ydinpommien uhrit eivät ole toimineet ydinaseita tai sotaa vastaan. Monet heistä halusivat salata asian muun muassa siksi, että radioaktiivisen laskeuman vuoksi heitä pidettiin heikkoina ja heidän oletettiin pian alkavan sairastella. Työn saaminen oli vaikeaa, eikä Japanin valtio aluksi ollut halukas maksamaan kunnon korvauksia hibakushille. Heistä tuli tuplauhreja.

Erilainen kansalaisjärjestö

Peace Boat on Japanista käsin toimiva kansainvälinen kansalaisjärjestö, jonka tarkoitus on edistää rauhaa, ihmisoikeuksia, tasapuolista ja kestävää kehitystä sekä ympäristön kunnioittamista. Pääosa järjestön toiminnasta toteutetaan laivamatkailun kautta, mutta sillä on lisäksi seitsemän rauhankeskusta eri puolilla Japania. Rauhanlaivassa järjestetään muun muassa seminaareja, työpajoja ja konsertteja, ja monen alan asiantuntijavieraat hyppäävät laivaan muutamiksi satamanväleiksi välittämään osanottajille erityisosaamistaan. Akira Kawasaki kertoi, että työpajat ovat sekä haastavia että hyvin antoisia, koska osa niihin osallistuvista matkustajista ei ennestään ole yhteiskunnallisesti kovin valveutunutta väkeä. Sopivalla seminaarisekoituksella saadaan viritettyä ajattelua aivan uusille taajuuksille.

Peace Boat ajaa reiteillään myös erityiskampanjoita. Laivalla on tuettu esimerkiksi Haitin ja Chilen maanjäristyksen uhreja, ja tämänhetkinen rauhanristeily nostaa esiin taistelun ydinaseriisunnan puolesta. Kaksi kahdeksasta hibakushasta osallistui New Yorkissa ydinsulkusopimusta käsittelevään NPT-konferenssiin.

Peace Boatin seuraava eli 70. risteily starttaa 2.8.2010 Tokiosta, jonne se palaa 20.10.

Anu Harju

www.peaceboat.org