Tasokkaan intialaishotellin luona nähdyt kerjäläiset muuttivat helppoa elämää viettäneen Martin Smedjebackin ajatusmaailman. Nykyään hän kannustaa konkreettiseen aseriisuntaan ja puolustaa eläinten oikeuksia.
Ruotsalainen Martin Smedjeback on lempeän näköinen mies, joka syö myöhäistä kasvislounasta helsinkiläisen kulttuuritehdas Korjaamon kesäkahvilassa samalla kun kertoo, miten tunkeutui tovereineen ruotsalaiseen asetehtaaseen. Smedjeback on elänyt vuosikausia gandhilaisia oppeja soveltaen.
”Eläinten oikeuksien puolustaminen ja aseriisunta mahtuvat hyvin väkivallattomuuden konseptiin. Se tarkoittaa, että meidän täytyy aina tehdä kovasti työtä kärsimyksen ja väkivallan vähentämiseksi ja toimia niin, että eläviä olentoja ei tapeta. Kun kunnioitamme eläimiä antamalla niille oikeuden elää, kunnioitamme samalla väkivallattomuuden arvoja. Sama toimii aseriisunnassa. Kun aseita tehdään konkreettisesti toimimattomiksi, vähennetään niiden kykyä vahingoittaa toisiamme.”
Lintukodosta armeijaan
Aina ei ole ollut näin. Martin Smedjeback oli ruotsalaisen hyvinvointivaltion huoleton kasvatti, jonka elämä oli varsin pinnallista.
”Nuoruudessani Malmössä en kauheasti pohtinut elämän suuria valintoja. Tarkkailin, miten vanhempani toimivat, kuuntelin kavereideni tulevaisuudensuunnitelmia ja ajattelin, että tekisin varmaan suunnilleen samoin kuin he. Hankkisin jossain vaiheessa perheen ja kokopäivätyön, ehkä ostaisin sellaisen talon jossa olin kasvanut, ja auton…”
Nuorta miestä odottivat myös kutsunnat. ”Tuli aika mennä inttiin ja valtio halusi, että harjoittelisin tappamista jotain mahdollista tulevaa sotaa varten. Ajattelin taas, että teen kuten muutkin. En ollut armeijassa hirveän hyvä. Ampumaharjoituksissa piti osua maalikyltteihin, jotka sukelsivat esiin puskasta. Nostin kiväärini ja ammuin. ’Voi helvetti, Smedjeback! Luuletko olevasi joku Rambo?’ vänrikki huusi korvaani. Olin tehnyt virheen ja ampunut lonkalta olkapään sijaan… Vuonna 1993 suoritettu asepalvelukseni ei siis todellakaan johtanut sotilasuraan.”
Elämänmuutos vaahtokylvyssä
Armeijan jälkeen Smedjeback hakeutui opiskelemaan psykologiaa. Vuosi 2000 muodostui kuitenkin ratkaisevaksi lähes hemmotellun Smedjebackin elämässä. Hän matkusti Intiaan, ja kuten monien muidenkin sinne lähteneiden, myös hänen ajatuksensa mullistuivat.
”Erityisesti eräs päivä sai minut kyseenalaistamaan koko elämäntapani. Oli todella lämmintä, ja ryhmällemme oli luvattu majoitus erittäin hienossa hotellissa. Ah, ilmastointi, ah, kylpy ja kylmä olut, ajattelin. Hotellin ulkopuolella kadulla oli intialaisia kerjäämässä. Sivuutin heidät tuskin luomatta heihin katsettakaan.”
Hotellihuoneessaan Smedjeback nautti hyväntuoksuisesta kylvystä raikas juoma käden ulottuvilla. Mutta jokin kaihersi.
”Tulin ajatelleeksi aivan lähelläni olevia kärsiviä intialaisia. Jotkut heistä ehkä kuolisivat nälkään vielä samana yönä. Minun ei ollut koskaan tarvinnut pelätä, ettei minulla olisi syötävää tai kattoa pääni päällä. Saatoin jopa lähteä eksoottisille matkoille jo opiskelija-aikoinani. Miksi maailmassa oli tällaista järkyttävää epäoikeudenmukaisuutta? Ainoa ero meidän välillämme oli, että minulla oli onnea syntyä rikkaaseen Ruotsiin ja heillä epäonnea päätyä köyhään Intiaan. Siinä ihanassa kylvyssäni tajusin ja tunsin tämän epäoikeudenmukaisuuden möykkynä vatsassani.”
Kolauksen saanut mies palasi kotiin ja alkoi ensi kertaa ajatella aktiivisesti tekemiään valintoja.
”Maailmassa on miljoonia nälkäänäkeviä, ja minä sitä vain ajattelen talon hankkimista ja tulevaa uraani. En ollut koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota heikompiosaisiin ihmisiin, mutta siinä ja silloin päätin, että nyt on sen aika. Omistautuisin edistämään oikeudenmukaisuutta ja taistelemaan nälkää vastaan.”
Aseita ja sorkkarautoja
Martin Smedjeback asuu yhdessä Annika Spalden ja Pelle Strindlundin kanssa Etelä-Ruotsissa pienessä Mjölbyn kaupungissa. Kolmikon ”Kollektivet Gandhi” työskentelee ja elää väkivallattomia periaatteita noudattaen ja niitä toisille opettaen. Keskeistä on ruotsalaisen aseviennin vastustaminen ja eläinten oikeudet.
”Olemme käyneet ruotsalaisissa kouluissa pitämässä työpajoja väkivallattomuudesta. Siellä nousee usein esiin kansalaistottelemattomuus ja se, saako siitä puhua… Olemme jonkin verran opettaneet tehokkaampia väkivallattomia menetelmiä esimerksiksi kirkkojen ja seurakuntien työntekijöille, jotka auttavat maasta käännytyspäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita”, Smedjeback kertoo.
Mutta toiminta ei ole pelkkää koulutusta ja lempeyttä. Vuonna 2008 Smedjeback yhdessä neljän muun aktivistin kanssa tunkeutui Eskilstunassa sijaitsevaan asetehtaaseen suorittamaan ”disarmamentia” eli varsin konkreettista aseriisuntaa.
”Ryhmässämme oli Pelle, jonka tausta oli eläinoikeusliikkeessä. Hänellä oli eniten kokemusta tämänkaltaisesta suorasta toiminnasta. Pääsimme yllättävän helposti sisään tehtaaseen, vartijoita ei näkynyt. Minä tosin yritin avata ovea sorkkaraudalla, mutta en osannut käyttää sitä oikein. Myöhemmin vankilassa opin, miten sitä käytetään tehokkaasti”, Martin Smedjeback nauraa.
Tehtaassa valmistettiin muun muassa kranaatinheittimiä. Ryhmä tuhosi niitä sisään päästyään parinkymmenen minuutin ajan, minkä jälkeen he totesivat, että retken tarkoitus oli tullut täytetyksi. He istahtivat lattialle ja soittivat poliisille.
”Tehtaan hälytysjärjestelmästä oli jo lähtenyt ilmoitus tunkeutumisesta poliisille, mutta soitimme heille varmuuden vuoksi myös itse. Siten saimme kerrottua viestimme suoraan, ja samalla vältyimme terrorismiepäilyiltä.”
Asetehtaaseen tunkeutumisella oli tarkoitus herättää mediassa ja yleisön parissa keskustelua aseidenvalmistuksesta ja -viennistä erityisesti Ruotsissa. Tavoite ei Smedjebackin mukaan täysin toteutunut, aseidenvalmistusta Pohjolan lintukodossa ei kyseenalaistettu.
Smedjeback yritti vuoden kuluttua uudestaan. Hän tunkeutui kahden muun aktivistin kanssa Jas-hävittäjiä valmistavaan tehtaaseen, mutta he jäivät heti kiinni eivätkä onnistuneet pääsemään käsiksi itse tuotteisiin.
”Halusimme osoittaa myös sen, miten helposti – erityisesti ensimmäisellä kerralla – pääsimme tehtaaseen. Aseet ja niiden osat olisivat kovin vähällä vaivalla päätyneet esimerkiksi terroristien käsiin.”
Martin Smedjeback tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Kansalaistottelemattomuuden rajat
Martin Smedjeback on luonnollisesti pohtinut kansalaistottelemattomuutensa rajoja. Hän pitää periaatteinaan avoimuutta, kaikkien elävien olentojen kunnioittamista, väkivallattomuutta ja vastuun ottamista omista teoistaan.
”Mutta on minullakin rajani. Jos tekojeni seurauksena joutuisin esimerkiksi olemaan yli vuoden vankilassa, saattaisin jättää teot tekemättä, koska noin pitkä vankila-aika olisi liian koettelevaa.”
Tuon sanottuaan Smedjeback kuitenkin toteaa toivovansa, että yhä useammat ihmiset osallistuisivat ”aktiiviseen aseriisuntaan”.
”Se on itse asiassa ollut paljon palkitsevampaa ja merkityksellisempää kuin olin etukäteen ajatellut. Eikä Ruotsin vankilasysteemissä ole valittamista. Olen valmis antamaan vinkkejä konkreettisiin aseriisuntakampanjoihin liittyen sekä vaihtamaan kokemuksia, jotta vastaavat aktiot tulevaisuudessa olisivat tehokkaampia ja aktivisteille hedelmällisempiä tapahtumia. Saattaisinpa itsekin liittyä mukaan seuraavaan tempaukseen…!”
Vastakkainasetteluharjoituksia ulkomailla
Kollektivet Gandhi opettaa väkivallattomuutta myös ulkomailla. Martin Smedjeback on vetänyt työpajoja Sudanissa, Palestiinassa, Kolumbiassa ja Yhdysvalloissa.
”Sudanissa osallistujat olivat alun perin etelästä tulleita kristittyjä, mutta laajensimme opiskelijapohjaa muslimeihin. Monet osanottajat olivat jo valmiiksi yhteiskunnallisesti aktiivisia kansalaisia.”
”Noilla alueilla sukupuoliroolit ovat iso tekijä. Kanadalainen kouluttajapartnerimme on vetänyt siellä muun muassa Kalamalja-nimistä harjoitusta. Sen yhdessä versiossa miesten on kuunneltava keskeyttämättä, mitä naisilla on jostain tietystä aiheesta sanottavaa. Patriarkaalisessa kulttuurissa naisilta vaaditaan rohkeutta avautua miesten edessä. Ja miesten pitää malttaa kuunnella, mikä on heille aivan uutta. He keskeyttävät, ja joskus vain poistuvat paikalta. Toisaalta miehet voivat puhua oman sukupuolensa stereotypioista ja paineista ja kaikki miettivät yhdessä, miten hankaluudet ratkaistaan”, Smedjeback kertoo. ”Vastakkainasetteluja riittää: kristityt–muslimit, pelko–viha, etelä–pohjoinen, nainen–mies.”
Martin Smedjeback toteaa kunnioittavaan sävyyn, miten paljon hän arvostaa työpajoihin tulevia.
”He joutuvat olemaan poissa töistä, koska koulutus kestää 10 päivää. Jotkut ottavat palkatonta lomaa, ja monet ovat tuon ajan erossa perheistään. Työpajaopintojen jälkeen he todella alkavat kouluttaa myös muita.”
Teksti ja kuva Anu Harju
Smedjebackan alustus Loviisan Rauhanfoorumissa 4.8.2012: www.rauhanfoorumi.fi/
