Keski-Afrikan tasavalta on mahdollisesti maailman vähiten uutisoitu valtio. Siksi harva tietää, että Ranska on käynyt siellä salaista sotaa pian 40 vuotta. Yli 200 000 ihmistä maan neljästä miljoonasta asukkaasta on joutunut jättämään kotinsa taisteluiden vuoksi. Vaikea tilanne on ajanut ihmiset etsimään suojaa pahamaineiselta Darfurin alueelta, jonka ongelmia media näyttää paisuttelevan mielin määrin. Keski-Afrikasta ei puhuta sanaakaan. Miksi?
Afrikan konfliktit ovat erilaisia ja usein monimutkaisia, eikä niistä ole helppoa tehdä yleistyksiä. Yhteisiä piirteitä löytyy kuitenkin niiden lähihistoriasta kolonialismin aikakaudelta sekä dekolonisaatioprosessista, kolonialistisen järjestelmän purkamisesta. Nykyisen Keski-Afrikan tasavallan alue liitettiin osaksi Ranskaa 1880-luvulla. Sitä hallitsivat ranskalaiset suuryritykset, ja paikalliset asukkaat pakotettiin Belgian Kongon tavoin pakkotyöhön siirtomaaisäntien kumihuumassa, kun buumi nosti hyödykkeen hinnat pilviin. Teollistunut maailma tarvitsi Lontoossa, Pariisissa ja New Yorkissa muun muassa kumipyöriä, letkuja, putkia, tiivisteitä ja sähköjohtoja.
1950-luvun dekolonisaatioprosessin seurauksena alettiin puhua Afrikan vapautumisesta. Katolinen pappi Berthélemy Boganda sai kannatusta prodemokraattisen vapautusliikkeen johdossa. Kun Keski-Afrikan tasvalta julistettiin vuonna 1958 perustetuksi, kansan tukema Boganda valittiin päämisteriksi. Kuten niin monesti aiemminkin, maan kansan etua ajava johtaja yllättäen kuoli seuraavana vuonna epäselvissä olosuhteissa lento-onnettomuudessa, ja valtaan nousi Ranskan tukema David Dacko, joka keskeytti Bogandan aloittamat demokraattiset uudistukset. Vuonna 1960 Ranska myönsi entiselle siirtomaalleen itsenäisyyden.
Dacko rikkoi luottamuksensa Ranskaan solmimalla suhteita Kiinan kaltaisten kommunististen maiden kanssa, ja vuonna 1965 Jean-Bédel Bokassa kaappasi Ranskan tuella vallan. Bokassa oli diktaattorina vertaansa vailla. Jopa Ugandan Idi Amin kalpeni hänen rinnallaan. Bokassa julisti itsensä Keski-Afrikan keisariksi, Bokassa ensimmäiseksi. Juhlallisuudet, jotka maksoivat kolmanneksen köyhän maan bruttokansantuotteesta, järjestettiin ranskalaisen sotilaspataljoonan ja 17 suihkuhävittäjän suojeluksessa. Bokassa oli tunnetusti suuruudenhullu ja mielisairas. Hän muun muassa söi oppositiojohtajan ja sytytti ryhmän koululaislapsia tuleen, koska he olivat osoittaneet mieltään saadakseen pakolliset koulupuvut hankituiksi. Yhdysvallat, Sveitsi ja erityisesti Ranska kuitenkin tukivat Bokassaa ja pääsivät osallisiksi Keski-Afrikan luonnonvaroista: kullasta, öljystä, timanteista ja etenkin Ranskan ydinaseohjelman tarvitsemasta uraanista. Lopulta Ranskan oli vaihdettava arvaamaton Bokassa aiemmin syrjäyttämäänsä David Dackoon.
Tänään Keski-Afrikan tasavalta on yksi maailman köyhimmistä maista. Musta pörssi ja luontaistalous rehottavat. Odotettavissa oleva elinikä on 39 vuotta. Lähes puolet maan asukkaista on lukutaidottomia. Ranska valitsee yhä maan presidentit. Nykyään presidenttinä edustaa Bokassan entinen henkivartija François Bozize. Bozize on toiminut useissa Ranskan organisoimissa vallankaappausyrityksissä. Erään epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeen 1980-luvun alussa hänet pidätettiin. Hän virui vankilassa useiden vuosien ajan ja katkeroitui, kun häntä kidutettiin virtsaamalla hänen suuhunsa ja katkomalla kylkiluita muun pahoinpitelyn ohella. Alistetusta miehestä kasvoi alistaja, kun hän nousi valtaan vuonna 2003 Ranskan ja Tshadin myötäilemän vallankaappausoperaation seurauksena. Libyan tukema presidentti Ange-Félix Patassé sai lähteä.
Bozizen ei kuitenkaan onnistunut rauhoittaa maata, vaikka hän voittikin presidentin ”vaalit” vuonna 2005. Seuraavana vuonna kapinalliset valtasivat maan pohjoisosassa sijaitsevan Biraon kaupungin. Ranskan ilmavoimat aloitti rajut pommitukset kapinallisten miehittämillä alueilla. Tapahtumista ei kerrottu juuri enempää Ranskan eikä kansainvälisen valtamediankaan uutislähetyksissä. Miksi Euroopan unionin jäsenvaltio Ranska jatkaa ”itsenäisen” suvereenin valtion pommittamista?
Arvostetun Independent-lehden palkittu kolumnisti Johann Hari vieraili vuonna 2007 Biraossa. Hänen onnistui haastatella paikallisia asukkaita. Ihmiset kapinoivat, koska Bozizen hallinto ei anna heille mitään: ei palveluja, ei teitä. Sähköt katkeilevat muutaman tunnin välein. Ihmiset pyysivät pelkästään apua. He olivat pyytäneet apua nälkäisten ja hylättyjen puolesta. Hari kertoo, että tämän myönsivät niin ranskalaiset sotilaat kuin Bozizen kannattajatkin yksityishenkilöinä. Sen sijaan hallitus vastaa ihmisten pyyntöihin tappamalla siviilejä ja polttamalla kyliä. Ihmiset, jotka uskaltavat kritisoida hallitusta, joutuvat pidätetyiksi ja kidutetuiksi.
Maka, eräs haastatelluista, kertoo: ”Ranska näkee Keski-Afrikan tasavallan siirtomaanaan. Presidentit valitaan Ranskassa, ei ihmisten keskuudessa. Presidentit eivät palvele maansa etuja, vaan Ranskan. Keski-Afrikan tasavalta voi kehittyä vasta kun Ranska lopettaa diktaattorien asettamisen ja kansa saa valita johtajansa. Maa voi kehittyä vasta, kun sen hallitsija pelkää kansaansa, ei ranskalaisia.”
Ranska väittää tukevansa demokraattisesti valittua presidenttiä Sudanin avustamia kapinallisia vastaan. Harin haastattelemat asukkaat pitävät selityksiä kuitenkin tuulesta temmattuina. Harin mukaan edes Ranskan asemaa puolustaneet paikalliset eivät usko väitteitä Sudanin osallisuudesta. Sen sijaan yleisesti uskotaan, että Keski-Afrikan tasavalta toimii merkittävänä sotilastukikohtana Ranskan laajemmalle strategialle Franceafriquelle. Ranskan pyrkimyksenä on hallita aluetta ja varmistaa luonnonvarojen saanti niin Tšadista, Sudanista kuin Kongon demokraattisesta tasavallasta Keski-Afrikan tasavallan omista luonnonvaroista, etenkin uraanista, puhumattakaan. Nyt Ranska hankkii uraaninsa lähinnä Nigeristä. Keski-Afrikan tasavalta on varasuunnitelma.
Vuonna 2008 kaksi merkittävintä kapinallisryhmittymää, UFDR ja APRD, solmivat hallituksen kanssa aselevon ja aloittivat rauhanneuvottelut. Bozize on luvannut muodostaa yhteishallituksen kapinallisten kanssa. Kapinalliset ovat kuitenkin viime aikoina uhanneet useita kertoja aloittaa taistelut uudelleen etenkin, kun Bozizen lupaukset näyttävät unohtuneen. Nähtäväksi jää, kuinka vapaus, veljeys ja tasa-arvo tulevaisuudessa toteutuvat.
Karim Maiche