Anu Hakala kirjoitti palkitun gradunsa Suomen kansalaissodan aikaisista naissotilaista Turun yliopiston Suomen historian laitokselle. Pystykorvasarjan kirjaksi gradu päätyi mielenkiintoisen aiheensa vuoksi.
Lähtökohta naissotilaiden tutkimiseen löytyi Hakalan omasta sukuhistoriasta. ”Kun olin pieni, mummuni kertoi minulle tarinaa, jossa hänen isänsä oli törmännyt kansalaissodan aikana punaisiin naissotilaisiin. Isoisoisäni Aku työskenteli muonamiehenä hämäläisellä maatilalla. Hän ei perhesyistä halunnut lähteä sotimaan punaisten saati valkoisten puolelle. Jossain vaiheessa punaiset alkoivat pakolla värvätä miehiä joukkoihinsa. Isoisoisä ei suostunut lähtemään rintamalle, joten punaiset veivät hänet vankileirille Riihimäelle.”
”Kun saksalaiset lähestyivät Riihimäen asemaa, punaiset alkoivat teloittaa vankejaan. Punaiset miessotilaat eivät suostuneet teloitustehtävään, koska tiesivät vankien taustan. Paikalle tuotiin punaisia naissotilaita, jotka alkoivat teloittaa mitään kyselemättä. Aku pelastui saksalaisten saapuessa asemalle ja naissotilaiden paetessa paikalta. Tässä vaiheessa myös isoisoisäni pääsi karkaamaan ja selvisi hengissä”, Hakala kertoo.
Tämä kertomus herätti Anu Hakalan uteliaisuuden, ja hän päätti ottaa selvää naissotilaista. ”Tutkin aluksi Kansallisarkistosta löytyviä valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Haastattelin myös naissotilaiden jälkeläisiä.”
Pahamaineinen komppania
Housukaartilaiset keskittyy Turun seudulla Maarian pitäjässä perustettuun naiskomppaniaan. Tämä komppania oli tunnettu pahamaineisuudestaan. ”He olivat parikymppisiä tyttöjä, lähinnä tehtaan työntekijöitä ja piikoja. Nuorimmat olivat 17-vuotiaita, mutta mukana oli myös pari 30–40-vuotiasta. Tavallisesti naiset olivat käyneet pari vuotta kansakoulua.”
Naiskomppanioita perustettiin ympäri Etelä-Suomea muuallakin kuin suurimmissa kaupun-geissa. Mikä sai maarialaiset nuoret naiset tarttumaan aseisiin? ”Mitään yhtä syytä ei löydy. Oikeudenkäyntipöytäkirjoissa naiset itse kertovat useimmiten motiivikseen taloudelliset syyt. Vuosina 1917–1918 koko Etelä-Suomessa vallitsi elintarvikepula ja työttömyys venäläisten sotatarviketilausten loputtua. Ensin tehtaista potkittiin pois naiset.”
Köyhyydestä ja pulasta huolimatta naissotilaiksi lähti vain murto-osa Maarian nuorista naisista, vaikka punaiset maksoivat sotilailleen hyvää palkkaa. ”Myös aatteelliset syyt vaikuttivat rintamalle lähtöön. Tätä seikkaahan ei ole kannattanut julistaa myöhemmin kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä.” Voidaan pohtia, miten filosofista tai oppinutta naisten sosialismi oli. ”Kyse oli ehkä ennemminkin arkipäivän sosialismista, jota saattoi kuulla työpaikan ruokatunnilla tai iltamissa. Suurin osa naissotilaista kuului ammatti- tai työväenyhdistykseen. Tämä ei sinänsä ole ihme, koska nuo vuodet olivat suurta järjestäytymisen aikaa.”
Myös sosiaalinen paine saattoi vaikuttaa tyttöjen valintaan, vaikkei sitä olekaan voitu todentaa päiväkirjamerkintöjen, muistelmien tai kirjeiden avulla. ”Naisiin ei kohdistunut samanlaista sosiaalista painetta kun miehiin. Miesten sotaan lähtemistä pidettiin itsestäänselvyytenä, naisilta tällaista ei odotettu. Naispuolisten toverien valinnat sen sijaan ovat voineet vaikuttaa liittymispäätöksiin. Kukaan ei kuitenkaan pakottanut näitä naisia rintamalle.”
Totta vai tarua
Maariassa tarttui aseisiin noin 50 naista. He saivat myös jonkinlaisen sotilaskoulutuksen sulkeisharjoituksineen ja aseenkäsittelyopastuksineen. ”Punaiset naiset olivat valtakunnan mitassa jopa paremmin koulutettuja aseenkäsittelyyn kuin miespuoliset toverit. Naisia pidettiin monilla paikkakunnilla reservinä kotirintamalla, joten heitä oli paremmin aikaa kouluttaa. Miehet lykättiin usein saman tien rintamalle.”
Maarialaisten naissotilaiden toimintaa kansalaissodassa on kuvattu adjektiiveilla raaka, siveetön ja moraaliton. Tarinat Karkun kirkossa riehuneista naissotilaista ovat jääneet elämään perimätietona. ”Maarialaisten ryhmä perustettiin maaliskuussa 1918, kun sotilaallinen tilanne oli punaisten lehtien mukaan vallankumouksellisten kannalta edullinen. Huhtikuussa maarialaiset lähtivät Karkun seudulle lähelle nykyistä Vammalaa. Siellä heistä kaatuivat ensimmäiset ja muutamia naisia otettiin myös vangeiksi. Myöhemmin Maarian housukaartilaiset toimivat muun muassa Lahdessa.”
Valkoisten propagandassa on mukana varmasti paljon liioittelua, mutta tuskin naissotilaiden hurja maine on täysin tuulesta temmattu. Osa heistä kaatui ja osa teloitettiin. ”Vangiksi joutui 29 maarialaista. Lähes kaikki saivat jonkinlaisen tuomion. Yhtäkään ei tuomittu kuolemaan valtiorikosoikeudessa.” Kuulusteluissa monet naisista kiistivät olleensa sotilaita. Palkkalistat kertovat kuitenkin muuta, sillä sotilaille maksettiin parempaa palkkaa kuin muissa tehtävissä olleille. ”Myös valkoisella puolella oli kansalaissodan aikana naisia, jotka olisivat halunneet rintamalle. Valkoiset kielsivät naisten aseistautumisen jyrkästi. Etenkin Mannerheim vetosi huonoihin kokemuksiin naissotilaista. Hänen mukaansa naiset eivät yksinkertaisesti sopineet sotilaiksi.”
Teksti Timo Kalevi Forss
Kuva Anu Harju
Anu Hakala: Housukaartilaiset, Liken ja Rauhanpuolustajien
Pystykorvasarja 2006
