Pohjois-Korea sovinnollisena

Tämänsyksyisillä matkoillani Pohjois-Koreaan ja Kiinaan sain selviä ja voimakkaita merkkejä siitä, että Pjongjang haluaa aloittaa uudelleen neuvottelut Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean kanssa kattavasta rauhansopimuksesta ja ydinaseettomasta Korean niemimaasta.

Sopimuksen ainekset ovat olleet olemassa kuudentoista vuoden ajan. Yhdysvallat ja Pohjois-Korean silloinen johtaja Kim Il-Sung vahvistivat ne ensin vuonna 1994, sitten ne toistuivat monenkeskisessä sopimuksessa, joka neuvoteltiin syyskuussa 2005. Keskeisissä ehdoissa sanotaan, että Pohjois-Korean vanha grafiittihidasteinen ydinreaktori, joka voi helposti tuottaa aseissa käytettävää plutoniumia, ja kaikki muut vastaavat laitokset ja tuotteet tulee tehdä käyttökelvottomiksi Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n valvonnassa. Että reaktorin ollessa suljettuna Yhdysvaltojen tulee toimittaa polttoainetta tai sähköenergiaa Pohjois-Koreaan kunnes uudet voimalat on rakennettu. Että Yhdysvallat antaa takuut ettei Pohjois-Koreaa vastaan hyökätä ydin- tai tavallisin asein. Että Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean tulee edetä poliittisten ja taloudellisten suhteidensa normalisoinnissa ja niemimaan kattavan rauhansopimuksen aikaansaamisessa. Että Pohjois-Korea, Etelä-Korea ja Japani pyrkivät solmimaan paremmat keskinäiset suhteet, ja että kaikki osapuolet vahvistavat taloudellista yhteistyötään energian, kaupan ja investointien saralla.

Vuonna 2002 presidentti George W. Bush kieltäytyi tunnustamasta kattavaa sopimusta, jonka Clintonin hallinto oli saavuttanut. Mutta vaikka Pohjois-Korea vuonna 2006 testasi ydinräjähteitä ja käsitteli uudelleen polttoainesauvoja plutoniumia saadakseen, keskustelut sen ja Yhdysvaltojen, Etelä-Korean, Kiinan, Japanin ja Venäjän kanssa edistyivät hyvin.

Olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet huonompaan suuntaan. Keskustelut loppuivat vuonna 2009, ja samana vuonna YK langetti Pjongjangille sanktioita sen jälkeen, kun Pohjois-Korea suoritti toisen ydinkokeensa ja laukaisi pitkän kantaman ohjuksen. Maa myös kielsi pohjois- ja eteläkorealaisperheiden jälleennäkemiset.

Tänä vuonna jännitys kasvoi entisestään, kun Pohjois-Korea pidätti amerikkalaisen Aijalon Gomesin tammikuussa ja syytti tätä laittomasta rajanylityksestä. Elokuussa Pohjois-Korea puolestaan pidätti eteläkorealaisen kalastusaluksen miehistön.

Ei ole kuitenkaan selviä merkkejä, että Pjongjang olisi palaamassa neuvottelupöytään ja hyväksyisi ydinaseista luopumista ja rauhanponnisteluja koskevat vähimmäisehdot.

Heinäkuussa Pohjois-Korean päättäjät kutsuivat minut Pjongjangiin tapaamaan maan johtajaa Kim Jong-Iliä ja muita johtajia sekä varmistamaan Gomesin vapauttamisen. Minut kutsuneet sanoivat, että kenenkään muun vaatimusta vangitun vapauttamiseksi ei kuunneltaisi. He halusivat minun tulevan toivoen samalla, että auttaisin elvyttämään ydinaseista luopumista ja rauhaa käsittelevät sopimukset, jotka jäivät Kim Il-Sungin viimeisiksi virallisiksi toimiksi ennen kuin hän kuoli vuonna 1994.

Kerroin Valkoisen talon väelle saamastani kutsusta. Hyväksyntä vierailulle annettiin elokuun puolivälissä sen jälkeen, kun Pohjois-Korea ilmoitti että Gomes siirrettäisiin pian sairaalasta takaisin vankilaan ja että Kim Jong-Il ei voisikaan tavata minua. (Myöhemmin kuulin, että hän oli tuolloin Kiinassa.)

Pjongjangissa vaadin, että Gomes vapautetaan. Sitten jouduin odottamaan 36 tuntia hänen uutta oikeudenkäyntiään, armahdustaan ja vapauttamistaan. Tänä aikana tapasin Kim Jong-namin, Pohjois-Korean parlamentin puhemiehistön puheenjohtajan, sekä Kim Kje-gwanin, joka on varaulkoministeri ja maan pääneuvottelija kuuden osapuolen välisissä ydinaseneuvotteluissa. Molemmat olivat osallistuneet aikaisempiin neuvotteluihini Kim Il-sungin kanssa. He ymmärsivät, ettei minulla ollut virallista asemaa enkä voisi puhua Yhdysvaltojen hallituksen puolesta. Siispä kuuntelin heidän ehdotuksensa, tein kysymyksiä ja – Yhdysvaltoihin palattuani – välitin heidän viestinsä Washingtoniin. He sanoivat, että halusivat laajentaa vuosikymmenen aikana luotuja hyviä suhteita Etelä-Korean silloisen presidentin Kim Dae-jungin ja Japanin pääministerin Junichiro Koizumin kanssa. He esittivät huolensa Yhdysvaltojen useiden viimeaikaisten toimien johdosta, mukaan lukien epäoikeudenmukaiset sanktiot, Pohjois-Korean huomiota herättävä sisällyttäminen maihin joita saattaa uhata ydinasehyökkäys sekä Etelä-Korean provokatiiviset sotilastoimet.

He kuitenkin sanoivat olevansa valmiita esittelemään halukkuuttaan rauhan ja ydinaseista luopumisen saavuttamiseksi. He viittasivat kuuden välisiin keskusteluihin sanomalla olevansa ”tuomittuja kuolemaan muttei vielä teloitettuja”.

Seuraavalla viikolla matkustin Pekingiin, missä Kiinan johtajat kertoivat Kimin välittäneen heille samat viestit kuin minulle, ja että hän myöhemmin vapautti eteläkorealaisen kalastusaluksen miehistön ja ehdotti perheiden jälleennäkemisten jatkamista. Kiinalaiset näkivät tämän merkkinä Pohjois-Korean aidosta kiinnostuksesta ja ajavat nyt aktiivisesti kuuden välisten neuvottelujen käynnistämistä uudelleen.

Korean niemimaan kattava sopimus on elintärkeä tekijä Aasian rauhalle ja vakaudelle, ja sen saavuttamista on jo liian pitkään venytetty. Pohjois-Korean lähettämiä myönteisiä viestejä tulisi tehokkaasti ja viipymättä edistää, ja prosessin jokainen askel pitää huolella ja perinpohjaisesti varmistaa.

Jimmy Carter

Suomentanut Anu Harju

Jimmy Carter, joka oli Yhdysvaltojen 39. presidentti, on Carter Centerin perustaja. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2002.

www.cartercenter.org/

© 2010 The New York Times (Distributed by The New York Times Syndicate)