Swazimaa on pieni valtio, jolla on suuri ongelma. Eteläisen Afrikan sisämaan kuningaskunnan 1,3 miljoonaa asukasta elää yhden maailman viimeisimmän absoluuttisen monarkian korruptoituneen sortohallinnon alla. Swazi-maan hallinto rosvoaa kansaansa systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Swazimaassa on maailman pisimpään – yli 37 vuotta – kestänyt poikkeustila. Kuningas Mswati III valvoo parlamenttia, nimittää ministerit, tuomarit ja valtion virkamiehet sekä luo ja lakkauttaa lakeja tahtonsa mukaan. Poliittiset puolueet on kielletty samoin kuin useimmat mielenosoitukset ja kokoukset. Väärän iskulauseen huutaminen tai väärän t-paidan käyttäminen voi johtaa pidättämiseen ”terroristina”. Ammattiyhdistys- ja ihmisoikeusaktivistit kokevat valvontaa, kotietsintöjä, mielivaltaisia pidätyksiä ja kidutusta. Lakot ovat laittomia. Poliisi hajottaa kokoontumiset usein rynnäköillään. Tiedotusvälineet ovat jatkuvan ahdistelun ja pelottelun alaisina. Viimeisimmän sortoaallon aikana toukokuussa poliisi väitetysti ”löysi” demokratia-aktivisti Sipho Jelen vankilan vessan kattoparruihin hirtettynä. Poliisi oli vanginnut Jelen ja kuulustellut häntä. (Sipho Jelestä enemmän Rauhan puolesta -lehdessä 3/2010.)

Heinäkuussa Mswati (joka kouluttautui kalliissa Sherbornen koulussa Dorsetissa, Englannissa) esti poliittisen keskustelun tulevaisuudessa sanoen, että Swazimaan valtiollinen rakenne on ”suljettu kirja”. Hän myös torjui julkisen keskustelun asettaen huolella hoidetun Smart Partnershipin, ”fiksun kumppanuuden”, harjoittamisen sen edelle.

Swazimaan yksinvaltius perustuu ”Tinkhundla”-järjestelmään, jonka kautta kuninkaallisten tukemat perinteiset johtajat myöntävät erivapauksia ja harjoittavat valvontaa paikallisella tasolla. Julkinen valta ylistää järjestelmää perinteisen swazikulttuurin tuotteeksi, ja ne, jotka kyseenalaistavat sen, leimataan rutiininomaisesti ”ei-kyllin-swazilaiseksi”. Mutta swazit itse eivät saa siitä mitään hyötyä tai iloa.

Kun 70 prosenttia väestöstä elää vähemmällä kuin dollarilla päivässä ja 25 prosenttia turvautuu ruoka-apuun, kuninkaallinen perhe pärjäilee jotakuinkin 67 000 dollarilla päivässä. USA-perustaisen talouslehden Forbesin mukaan Mswatin henkilökohtainen substanssiarvo on arvioitu 200 miljoonaksi dollariksi, mikä tekee hänestä 15:nneksi rikkaimman monarkin maailmassa. Hän ei ole kaukana kuningatar Elisabet II:sta, joka on 13:nnella sijalla. Yksin Yhdistyneen kuningaskunnan alueella on 365 kertaa suurempi bruttokansantuote kuin Swazimaalla.

Kuusi kymmenestä swazimaalaisesta harjoittaa kotitarveviljelyä pääosin kuninkaan säätiön omistamalla yhteismaalla. Kuninkaan perhe myös suoraan omistaa suuren osan jäljelle jäävästä ”yksityisesti omistetusta” maasta. Pakkotyö on yleistä. Swazimaan johdon päätöksen numero 6 vuodelta 1998 mukaan swazilaisen velvollisuus on totella paikallisten päälliköiden käskyjä ja osallisua pakollisiin töihin (jotka saattavat sisältää rakennus- ja maatöitä tai jopa Mswatin palatsien puutarhojen kitkemistä). Kieltäytyviä rangaistaan ankarasti.

Mswati on myös monimiljoonaisen monialakonsernin päällikkö. Konserni on perustettu kuninkaallisella toimiluvalla vuonna 1968, ja se omistaa merkittävän osan melkein kaikesta swazilaisesta liiketaloudesta ja teollisuudesta – sokeri-, kännykkä- ja kaivosteollisuudesta, tiedotusvälineistä, turismista. Teoriassa Mswati pitää konsernin omaisuutta hallussaan säilössä kansakunnalle, mutta varat, kuten kaikki kuninkaallinen omaisuus, on suojattu julkiselta tarkastelulta.

Swazimaa – puutteen ja sorron yhdistelmä – kärsii nyt maailman korkeimmasta hiv/aids-tartunta-asteesta. Mahdollisesti jopa 40 prosenttia aikuisväestöstä ja 42 prosenttia kaikista raskaana olevista naisista on hiv-positiivisia. Swazimaalla on korkein vuosittainen aids-kuolleisuusaste, tautiin kuolee noin 10 000 ihmistä vuodessa tai vuosittain prosentti väestöstä. Eliniänodote on romahtanut ja on luultavasti alhaisempi kuin missään muualla maailmassa. Orpolapset ovat perheenpäänä viidessätoista prosentissa kotitalouksista.

Kuninkaallisen perheen reaktiota tähän kriisiin voisi pitää naurettavana jos se ei olisi niin rikollinen. Hallitus on antanut kehotuksen vastasyntyneiden poikalasten (ja myös parlamentin jäsenten) ympärileikkauksesta, vaikka ei ole näyttöä, että ympärileikkaus vaikuttaa hivin leviämiseen. Mswati itse kielsi teini-ikäisiä tyttöjä käyttämästä minihameita. Äskettäin kuninkaallisen perheen seniorijäsen (ja edellä mainitun kuninkaallisen monialakonsernin puheenjohtaja) prinssi Logcogco väitti, että hiv-ongelmaa liioitellaan ja kuvaili itseään ”pelottomaksi ihmiseksi”, joka ei antanut aidsin uhan säikyttää itseään. Kommentit olivat osa prinssin vastausta huostaanottotaistelussa, joka koski 13–14-vuotiaan tytön neljä vuotta sitten synnyttämää lasta (sukupuoliyhteyteen suostumisen ikä on 16).

Kuninkaalliset seksiskandaalit ovat kutakuinkin ainoita asioita Swazimaasta, jotka ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Kun vierailin maassa elokuun puolivälissä, oikeusministeri oli juuri erotettu ja vangittu seksin harrastamisesta kuninkaan kahdennentoista vaimon kanssa. Vaimoja on kaikkiaan 14. Swazimaan tiedotusvälineitä oli kielletty kertomasta tapauksesta, ja eteläafrikkalaisen päivälehden City Pressin numerot oli pysäytetty rajalle. Eräs demokratia-aktivisti oli sitten pidätetty kielletyn artikkelin kopioinnista, vaikka asia jo tiedettiin koko maassa. Kuningas oli valinnut tämän vaimon 16:n ikäisenä, kun nuori nainen otti osaa vuosittaiseen kaislatanssiin, ylimainostettuun ”kulttuuri”-riittiin, jossa kymmenettuhannet ”immet”, monet esitellen paljaita rintojaan, tanssivat kuninkaallisen perheen jäsenille ja ällisteleville turisteille.

Hallitus puolustaa kuninkaallista moniavioisuutta – samoin kuin pakkotyötä ja Tinkhundla-järjestelmää – ”traditiolla”. Kun Mswatin kauan hallinnut isä, Sobhuza II, julisti poikkeustilan vuonna 1973, hän teki sen sillä perusteella, että avoin poliittinen kilpailu oli ”vierasta ja yhteensopimatonta (– –) swazilaisen elämäntavan kanssa”. ”Kulttuuri” pysyy Swazimaan eliitin perusteluna (ja kuninkaallisesti kontrolloidun swazilaisen turistiteollisuuden suurena houkutuksena). Mutta ”kulttuuri”, jota he väittävät puolustavansa, on keinotekoinen rakennelma, vallan ja rikkauden monopoli, joka tukahduttaa swazikansan luovuuden ja itsenäisyyden.

Swazimaan monarkia on 150 vuoden aikana säilyttänyt otteensa liittoutumalla hallitsevien alueellisten mahtien kanssa, ensin buuritasavaltojen, sitten brittiläisen imperiumin ja 1980-luvulla apartheidia harjoittaneen Etelä-Afrikan kanssa. Kuningas antoi tukensa Swazimaahan paenneiden ANC:n jäsenten pidättämiselle ja tappamiselle ja tuomitsi Etelä-Afrikan vastaiset pakotteet ainoana kansainyhteisön johtajana Margaret Thatcherin lisäksi.

Swazimaan tulevaisuus

Swazimaan demokratia-aktivistit painottavat herkästi epäsuhtaa sen välillä, miten ankarasti länsi kohtelee Mugaben tapaisia mutta on välinpitämätön kun on kyse Mswatin hallintotavasta. Mutta toisin kuin Mugabe ja muut, jotka ovat lännen valikoivalla ihmisoikeuksia polkevien hallitsijoiden listalla, Mswati on uusliberalismin ja monikansallisten yhtiöiden intomielinen kannattaja. Otetaan esimerkiksi hänen kumppanuutensa Coca Cola -yhtiön kanssa, jonka kasviuutetehdas sijaitsee Swazimaassa, koska verojärjestelyt ovat yhtiölle suotuisat ja halvan raakasokerin saatavuus on hyvä. Coca Cola vastaa 40 prosentista Swazimaan bruttokansantuotteesta, ja tuntematon mutta merkittävä osuus tästä menee suoraan kuninkaan taskuun. Mswatin pyhiinvaellusmatka Coca Colan päämajaan Atlantaan, USA:han, on muodostunut vuosittaiseksi rituaaliksi.

Elokuussa Mswati vieraili Britanniassa ja osallistui yhden poikansa valmistujaisiin Sandhurstin sota-akatemiassa. Pian sen jälkeen Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ilmoitti, että se käännyttää maasta tunnetun swazilaisen demokratia-aktivistin Thobile Gwebun, joka oli ollut järjestämässä viikoittaista mielenosoitusta Lontoon Swazimaan valtuuskunnan tilojen edustalla. Hallituksen mukaan Gwebu käännytetään ”turvapaikanhakijana, jonka hakemus on hylätty”.

Aiemmin tänä vuonna ammattiyhdistykset, poliittiset puolueet, kansalaisryhmät ja kirkot muodostivat Swazimaan demokratiakampanjan (SDC). Se kutsui ihmisiä koolle seitsemäs syyskuuta alkaen haluten järjestää maailmanlaajuisen toimintaviikon, joka sisältäisi joukkomielenosoituksen ja esittelisi Swazimaan protestimielialaa. Valtuutetut kansainvälisistä työväenliikkeistä osallistuvat tapahtumiin Swazimaassa, ja Swazimaan lähetystöihin eri puolilla maailmaa toimitettiin demokratiakampanjaa tukevia viestejä. Tapaamani SDC:n aktivistit toivoivat, että tapahtuma tulisi herättämään maailmanlaajuisen median, joka on tähän asti ollut välinpitämätön Swazimaan tilanteelle. Aktivistit näkevät toimintaviikon avaimena tiiviimmin yhdistyneen ja keskittyneemmän demokratialiikkeen ja kansakunnan kehitykselle. Vaikka he kohtaavat uppiniskaisen, armottomasti hallitsevan eliitin, he ovat nyt paljon toiveikkaampia taistelunsa onnistumisesta kuin moneen vuoteen. ”Absoluuttisen monarkian päivät ovat luetut”, totesi eräs aktivisteista.

Mike Marqusee

Suomentanut:

Mari Saloheimo & Anu Harju