24 rauhankulttuurista ja kansainvälisyyskasvatuksesta kiinnostunutta osanottajaa kokoontui aurinkoisena huhtikuun viikonloppuna Rauhankoulun järjestämälle kaksipäiväiselle kurssille. Ensisijaisesti Rauhankoulun ohjaajaksi aikoville suunnatulla kurssilla käsiteltiin rauhantyön ja -kasvatuksen perusteita, tutustuttiin Rauhankoulun toimintaan ja tavoitteisiin sekä käytiin läpi Rauhankoulun päivän kulkua. Kurssilaisten joukossa oli kansalaisjärjestöaktiiveja, opiskelijoita sekä muutama jo opettajan tai kasvattajan ammatissa toimiva rauhankasvatuksesta kiinnostunut osanottaja.

Rauhasta, väkivallasta tai sodasta voidaan luennoida tuntikausia, mutta Rauhankoulu on konkreettinen esimerkki siitä, että toisinkin voidaan toimia. Kouluikäisille ja nuorille Rauhankoulu-päivä ja draamaharjoitukset avaavat kokemuspohjaisen mahdollisuuden tarkastella maailmantilannetta lähellä ja kaukana. Eikä kyseinen lähestymistapa tekisi pahaa aikuisillekaan, sivutuotteena saattaisi jopa syntyä uusi oivallus oman ajattelun virkistämiseksi. Draamapatsaan tai performanssin kun voi tehdä vaikkapa Unescon yleistavoitteista.

Rauhankoulu on suunnattu koululuokille sekä opiskelijaryhmille ja se on peruskouluille ja lukioille maksuton. Toimintapäivän aikana opitaan draama- ja osallistavien menetelmien avulla arjen konflikteista, suvaitsevaisuudesta, pakolaisuudesta ja rauhantyöstä.

 

Entä jos en osaa näytellä?

Tällä hetkellä Rauhankoulu toimii pääkaupunkiseudulla ja joinakin vuosina toimintaa on ollut muillakin paikkakunnilla. Suunnitelmissa oli järjestää koulutusta myös Tampereella, mutta ainakaan tänä keväänä se ei onnistunut tekijöiden puuttuessa. Rauhankoulua vetävät aiheeseen perehtyneet ja kouluttautuneet ohjaajat ja ohjaaminen toteutetaan aina työpareittain. Ohjaajan tehtävänä on päivän aluksi pyrkiä luomaan ryhmään tunnelma, jossa jokainen uskaltaa osallistua. Hyvä on myös korostaa sitä, että Rauhankoulun draamaharjoitukset eivät vaadi näyttelijäntaitoja tai osaamista eikä ole oikeaa tai väärää tapaa toimia.

Ohjaajan tehtävä on haastava. On osattava ”haistella ilmaa”ja johdatettava ryhmää harjoituksesta toiseen niin että motivaatio säilyy. ”Ei vois vähempää kiinnostaa” -asenteella varustettujen murrosikäisten saaminen mukaan harjoituksiin on räätälintyötä. Kurssin vetäjinä ja Rauhankoulun ohjaajaparinakin työskentelevät Ulla Tarvainen ja Antti Rajala ovatkin oppineet kuulostelemaan ryhmiä ja vetämään oikeista naruista. Esimerkiksi murrosikäisille ei kannata tarjota draamatyöskentelyn osia leikki-sanan varjolla. Mutta harjoite-käsitteen muodossa hekin innostuvat huomaamattaan.

 

Helsingistä Toulouseen

Rauhankoulun päivä alkaa sillä, että vieraat vastaanotetaan. Aloitus on tärkeää, se luo pohjan koko päivän tunnelmalle ja työskentelylle. Tärkeää on myös se, että ohjaajat ovat etukäteen yhteydessä luokan opettajaan ja tiedustelevat esimerkiksi onko luokalla joku joutunut kiusauksen kohteeksi. Sitten virittäydytään tilaan ja tunnelmaan. Alkulämmittelyjen jälkeen siirrytään päivän teeman työstämiseen.

Yksi kurssin teemaharjoitus, jota on myös kokeiltu Rauhankoulussa, tehtiin Ranskan Toulousen mellakoita käsittelevän lehtileikkeen pohjalta. Artikkelissa kerrottiin epäilyistä kahden siirtolaisnuoren syyllistymisestä mellakoihin ja ilkivaltaan. Nuoret oli pidätetty, mutta vapautettu riittävien todisteiden puuttuessa.

Harjoituksessa eläydyttiin näiden nuorten, heidän äitinsä, ystävien sekä ilkivallan uhrien (kauppiaat ja autonomistajat) asemaan. Ajankohtaisesta ja uutisten kautta tutuksi tulleesta aiheesta sai harjoituksen kautta tuntumaa muukalaisvihaan, syrjintään ja näiden synnyttämään pelkoon. Uutinen tuli eläväksi ja kaikkia koskettavaksi arjen tapahtumaksi, ei vain ”niiden ranskalaisten” asiaksi. Harjoituksen lopuksi muodostimme Toulousen kylätoimikunnan, jossa jokaisella oli oma rooli ja tehtävä. Pohdimme, miten puutumme mellakoihin ja mitä niistä ajattelemme. Eri näkemykset nousivat voimakkaasti esiin, niin kuin tosielämässäkin.

Mitä ihminen tarvitsee kasvaakseen ja elääkseen rauhassa?

Toinen teemaharjoitus tehtiin patsaskuvin. Jakaannuimme pieniin ryhmiin, joissa jokainen kertoi kokemastaan väkivaltatilanteesta, jossa oli ollut joko itse mukana tai sivustaseuraajana. Ryhmän tehtävänä oli valita yksi tarina ja tehdä siitä ihmispatsas juuri ennen tilanteen kumuloitumista äärimmilleen. Ryhmien tuotokset katsottiin isossa ryhmässä läpi ja niiden esittämät tilanteet purettiin ohjaajien avulla eri tekniikoihin tutustuen. Yllättävää oli se, miten monella eri tavalla patsaat nähtiin. Pohdimme harjoituksessa myös sitä, miten tilanteen olisi voinut estää.

Brasilialaissyntyisen kasvatusfilosofin Paolo Freiren mukaan oppiminen ei ole taidon oppimista vaan maailman muuttamista. Rauhankoulun yksinkertainen lähtökohta ja ajatus onkin toisten kanssa toimeentuleminen. Vasta siitä voi alkaa maailmanrauha. Entä mitä ihminen tarvitsee kasvaakseen ja elääkseen rauhassa ihmisenä? Tätä tärkeää kysymystä pohdimme kurssilla pienissä ryhmissä ja samaa harjoitusta tehdään myös Rauhankoulussa. Tuotimme ryhmissä sanoja pienille lapuille, joista lopulta valittiin kolme tärkeintä. Kun kaikkien ryhmien kolme tärkeintä sanaa oli valittu, luki fläppitaululla: rakkaus, luonto, turva, uni, vapaus ja mielenrauha.

 

Pois kiire ja hosuminen

Rauhankoulussa ei pidetä kiirettä! Tätä kurssin vetäjät korostivat monessa kohdassa. Harjoitukset tehdään rauhassa ja puretaan huolella. On tärkeää, että aloitettu harjoitus tehdään loppuun sen sijaan, että hätäillään liian materiaalin mahduttamisesta päivän ohjelmaan. Rauhankoulussa myös kunnioitetaan jokaisen ihmisarvoa. Mekin pohdimme kurssilla tuon käsitteen sisältöä. Yhdessä todettiin, että ihminen voi omalla käytöksellään joko murentaa tai rakentaa omaa ihmisarvoaan. Monien harjoitusten yhteydessä kysyttiin osallistujien mielipiteitä tilanteista ja muistutettiin siitä, että jokaisella on oikeus muuttaa mielipiteensä. Mielipiteen vapaus on yksi tunnustus ihmisarvon olemassaolosta.

Viimeisen kurssipäivän päätteksi saimme kuiskata toiveemme ja ajatuksemme rauhankyyhkylle, joka on tuttu vieras myös Rauhankoulussa. Huoneeseen tuotiin pehmoisesta kankaasta tehty valkoinen lintu, joka kiersi osanottajalta toiselle. Istuimme hiljaa ringissä ja odotimme vuoroamme saada kertoa hiljaiset ja salaisiksi jääneet toiveemme kyyhkylle. Yhtä hiljaa kuin lintu oli tilaan tullutkin, se liihotteli pois kohti seuraavia ihmisiä ja toiveita. Vielä viimeisen harjoituksen myötä me saimme upottaa kätemme isoon astiaan, jossa oli viljanjyviä. Samalla sai sanoa jotain jos halusi. Saattaa kuulostaa hämmentävältä ja merkityksettömältä harjoitukselta, mutta viljanjyvät tuntuivat ihoa helliviltä ja kulhoon teki mieli jättää kätensä pidemmäksikin aikaa. Ohjaajat kertoivat, että jokin mystinen voima saa murrosikäisetkin sujauttamaan kätensä viljanjyvien joukkoon, niidenkin jotka aluksi eivät halunneet osallistua juuri mihinkään.

Teksti ja kuva Maisa Kuikka