Helsingissä yritettiin taannoin taas hävittää Moskovan lahjoittama patsas Maailmanrauha. Ehkä taustalla oli inho huonoa kuvanveistoa kohtaan? En itsekään pidä sen tyyppisistä teoksista – toisen maailmansodan päättyminen on innoittanut kolosseihin, jotka pilaavat kaupunginosia Kiovassa,

Moskovassa, Varsovassa ja lännessäkin. En liioin pidä Mannerheimintien ratsastajapatsaasta; ei mikään luovan hengen huippusaavutus. Sen voisi viedä Mikkeliin ja tuoda tilalle Miina Äkkijyrkän kyyttöjä, jotka ovat ruokkineet maassamme elämää.

Joku ehkä pitää ahtaana vaatimusta, että 1900–2000-luvulla pystytetään aikalaistaidetta 1800-luvun tyylin sijaan. Rauhanpatsaan ongelma ei kuitenkaan ole muoto vaan lahjoittaja, Neuvostoliitto-Venäjä. Naapurin ja sen kansalaisten inhoaminen vasta onkin ahdaskatseista ja historiatonta.

Professori Jukka Korpela piti Joensuun Rauhanryhmässä alustuksen otsikolla ”Satu Suomen sotaisasta historiasta” ja osoitti itärajamme olleen avoin ja rauhallinen. Käydyt sodat liittyivät pääasiassa Ruotsin 1500–1700-lukujen suurvaltapyrkimyksiin, eivätkä ne olleet yhtä tuhoisia kuin itäisen Keski-Euroopan kokemat. (Referaatti os. www.joensuunrauhanryhma.org/alustuksia/korpela )

Käynnissä on kilpailu ”maahanmuuttokritiikissä”. Sen tuoksinassa unohtuu, että Suomesta on pariin otteeseen lähtenyt 10 prosenttia väestöstä (runsas 100 vuotta sitten ja 40–50 vuotta sitten). Julistetaan, että Suomesta lähdettiin töihin, mutta töihinhän tännekin tultaisiin, jos ulkomaalainen työllistettäisiin. Nyt monista tulee pakon edessä yrittäjiä. Unohdetaan, että suurin ryhmä ovat suomalaisten puolisot ja lapset. Unohdetaan, että asunto-, työllisyys- ja toimeentulo-ongelmamme ovat kotoperäisiä eivätkä vähene, vaikka karkottaisimme jokaikisen maahanmuuttajan. Pitäisi uskaltaa sylkäistä ylemmäs…

Ihmiset joutuvat pois kotoaan. UPM ja Stora-Enso istuttavat Etelä-Amerikan peltoja eukalyptukselle, Kiina vuokraa ja ostaa vesipulassaan Afrikkaa. Ylikansalliset firmat hallitsevat WTO:n tuella ruoantuotantoa syrjäyttäen markkinoilta paikalliset viljelijät. Ylikansalliset firmat haalivat kaikkialta öljyä, uraania, timantteja, tantaalia – ja vaihtavat hallituksia ja myyvät aseita turvaamaan toimintavapautensa ja halvan työvoiman. Poliittinen ja taloudellinen pakolaisuus on seurausta maailmantalouden vääryyksistä ja siirtomaa-ajan rajoista, jotka jakavat ja yhdistävät kansoja mielivaltaisesti. Siinä olisi puolueille ”järkevää maahanmuuttopolitiikkaa”: Suomi rauhan ja globaalin oikeudenmukaisuuden ajajaksi.

Tarvitaan oikeaa tietoa ja yhteistä kansalaistoimintaa kotoisten ja globaalien ongelmien poistamiseksi. Tarvitaan käytännön toimintamuotoja, joissa tutustumme maahanmuuttajiin henkilökohtaisesti. Huomaamme, etteivät he ole ryhmä vaan ihmisyksilöitä.

Hyvää kokemusta maahanmuuttajien ja ”kanta-asukkaiden” yhteistyöstä on saatu Joensuun seudun monikulttuurisyysyhdistys JoMonissa. Sen järjestämät juhlat, tanssikurssit, jalkapallo ja suomen kielen kurssit ovat olleet menestys, ja yhteistyö viranomaisten kanssa sujuu.

Huhtikuussa rasistiset tuhotyöt suututtivat täällä kaikki, etenkin lehtori Päivi Harisen ja joukon opiskelijoita. Syntyi Meille saa tulla -kampanja, joka korostaa karjalaista vieraanvaraisuutta ja iloisuutta ja suuntaa toimintansa eritoten nuoriin rock-tapahtumien, Ilosaarirockin Popkadun, torikirppiksen jne. kautta (www.meillesaatulla.net). Ja toki myös Rauhanryhmä kuten koko Rauhanpuolustajat vastustaa rasismia. Rasismi tuottaa pelkoa ja sen vastustus turvallisuutta.

Kirsti Era

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja.