Työpaikkojen rauhantoimikunta: Pakkopolitiikasta

Tavallisen palkansaajan mahdollisuudet hahmottaa yhteiskunnallista kehitystä ovat rajalliset. Ihmisen elämän väitetään muuttuneen yhä monimutkaisemmaksi. ”Lue poika insinööriksi niin pärjäät maailmassa” on sanonta, joka takavuosina kuvasi hyvin vanhempien toiveita, joilla tie menestykseen oli auki. Toki hyvä koulutus antaa edelleenkin kohtuullisen hyvät eväät pärjätä. Viimeaikaiset laajat irtisanomiset ja jopa kokonaisten tehtaiden sulkemiset pakottavat monen miettimään yhteiskunnan suuntaa ja motiivia, jolla elämää rakennetaan. Jo pitkään yhteiskunnan koko kehityssuunnan määrääjänä on toiminut talouselämä ja sen sanelemat ehdot.

Karmeimmat esimerkit tästä ovat näkyvissä Kreikan velkakriisissä, jossa tavalliset ihmiset ovat joutuneet epätoivoiseen tilanteeseen – usein ilman omaa syytään. Euron sekä ranskalaisten ja saksalaisten pankkien ”pelastamisella” on raju hinta. Valitettavasti eurokriisi on vain yksittäinen esimerkki talouden ehdoilla toimimisesta. Useimmissa tapauksissa kyse on poliitikkojen kyvyttömyydestä pyrkiä todelliseen yhteiskunnalliseen uudistuspolitiikkaan. Yhä useammin kuulemme eri päätösten välttämättömyydestä, vastuusta, pakosta, ainoasta mahdollisuudesta tai toimimisesta hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi – mitä se sitten tarkoittaakin.

Viimeisin veto on vaatimus kasvupolitiikan voimistamisesta. Minulla ei voi olla sinänsä mitään kasvupolitiikkaa vastaan, koska en pysty siihen omalla toiminnallani juurikaan vaikuttamaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kysymys on nimenomaan taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn lisäämisestä, tuotantokustannusten alentamisesta, irtisanomisista eli verisestä kilpailusta keinoja kaihtamatta. Usein nämä toimenpiteet näkyvät pörsseissä yhtiöiden osakkeiden nousuna. Tämä järjettömyyksiin menevä kilpailu halutaan ulottaa myös yhteiskunnallisiin, tavallisia ihmisiä koskeviin palveluihin. Sitä varten pitää luoda yhä isompia kokonaisuuksia eri sektoreille, jotta voitaisiin tehdä tilaa kilpailutoiminnalle ja yksityisille yrityksille.

Tätäkö me tavalliset ihmiset haluamme? Jos olemme kyllästyneet puheisiin ja haluamme muutosta, on ryhdyttävä toimiin, jotta yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus voisi toteutua.

Jussi Lilja

Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.