Pahinta on hiljaisuus

Keskiviikkona 22.11.2006 Amnesty International julkisti raporttinsa Venäjällä tapahtuvasta kidutuksesta. Järjestö syyttää Venäjän poliisia laajamittaisesta pidätettyjen kidutuksesta ja pahoinpitelyistä. Näitä pakkokeinoja käytetään “tunnustusten “ saamiseksi, jotta tilastot rikosten selvittämiseksi kaunistuvat, todetaan raportissa. Muun muassa Human Rights Watch julkisti samoihin aikoihin Venäjää ja Tshetsheniaa koskevan raporttinsa, jonka sisältö kertoo samaa: kidutus Venäjällä on systemaattista ja laajamittaista, eikä pidätystilanteissa ja pidätettyjen kohtelussa muutenkaan noudateta niitä kansainvälisiä sopimuksia, jotka Venäjäkin on ratifioinut. Poliisit ovat alipalkattuja, korruptoituneita ja tietämättömiä ihmisoikeuksista.

Raportin julkistamistilaisuudessa oli mukana lokakuussa virallisesti lakkautetun Venäläis-tshetshenialaisen ystävyysseuran (RCFS) varajohtaja Oksana Tshelysheva. Hänet oli kutsuttu Suomeen kertomaan maansa ihmisoikeustilanteesta ja kansalaisjärjestöjen ahdingosta. Tapasin Tshelyshevan edellisenä iltana.

“RCFS jatkaa toistaiseksi toimintaansa, koska olemme valittaneet korkeimpaan oikeuteen. Emme tiedä koska saamme päätöksen järjestömme lakkauttamisesta tai siitä, oliko alkuperäinen päätös laiton”, kertoi Tshelysheva. Toiminta kuitenkin jatkuu, luultavasti eri nimellä ja mahdollisesti muualta kuin nykyisestä kotikaupungista Nizhni Novgorodista käsin.

RCFS:n johtaja Stanislav Dmitrievskij tuomittiin vankeuteen helmikuussa 2006 “etniseen vihamielisyyteen kiihottamisesta”, koska järjestön julkaisemassa lehdessä oli julkaistu separatistijohtaja Aslan Mashadovin ja hänen lähettiläänsä Ahmed Zakajevin Moskovaa kritisoiva kirjoitus. Venäjän uuden kansalaisjärjestölain myötä järjestöä ei voi johtaa rikoksesta tuomittu henkilö, joten RCFS on tuomittu lakkautettavaksi.

“Ihmisoikeusaktivistit Venäjällä ja Tshetsheniassa ovat epätoivoisia. He panevat terveytensä ja henkensä alttiiksi työtään tekemällä, ja saavat parhaimmillaan vain sympatiaa ja kauniita sanoja”, lataa Tshelysheva. Hän on itse saanut tappouhkauksia ja ollut pakosalla Espanjassa tyttärensä kanssa. Tshelysheva palasi kuitenkin takaisin Venäjälle. “Kun tähän työhön on lähtenyt mukaan, on erittäin vaikea lopettaa. Miten voisi elää itsensä kanssa, kun tietää sen minkä tietää eikä tee mitään asioiden muuttamiseksi?”

Tshelysheva on aiemmin toiminut opettajana Nizhni Novgorodin yliopistossa ja Novaja Gazetan paikallistoimittajana erityisalanaan arkkitehtuuri. Tutustuminen RCFS:n johtajaan Stanislav Dmitrievskijiin yli kymmenen vuotta sitten koitui Oksana Tshelyshevan kohtaloksi. “Sain häneltä paljon tietoa Tshetsheniasta ja ihmisoikeuksien polkemisesta. Lähdin mukaan toimintaan ja sillä tiellä olen. Käyn usein Tshetsheniassa, meillä on siellä ja Ingushiassa yhteensä kuusi työntekijää. Vaihtuvuus on suuri, koska heihin kohdistetaan jatkuvaa härintää ja uhkailua.” Neljä RCFS:n tshetshenialaista työntekijää on tapettu.

Lehden julkaisemisen lisäksi RCFS raportoi ihmisoikeusloukkauksista sekä yleisellä tasolla että tapauskohtaisesti, ja auttaa kidutettuja ja raiskattuja saamaan hoitoa ja pääsemään turvaan. Oksana Tshelysheva tietää järjestönsä tekemän työn arvon. “Todellisia ihmisoikeustyötä tekeviä aktiiveja on Tshe-tsheniassa todella vähän, eikä Venäjälläkään paljon. Venäläiset eivät tiedä mitä Tshetsheniassa tapahtuu. Ulkomailla ollaan tilanteesta paremmin perillä. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, ettette vaikene! Nostakaa esiin yksittäisiä tapauksia joissa ihmisiä on kidutettu ja tapettu, kirjoittakaa niistä, vaatikaa selityksiä miksei Venäjä noudata ratifioimiaan ihmisoikeussopimuksia. Pitäkää yhteyttä venäläisiin ihmisoikeusjärjestöihin, me tarvitsemme kaiken antamanne tuen.” Kysyn emmekö samalla vaaranna venäläisten kollegojemme turvallisuuden. Oksana Tshelysheva katsoo suoraan silmiini ja sanoo painokkaasti: “Hiljaisuus on paljon pahempaa kuin tiedon välittäminen. Pahinta mitä voitte tehdä on vaieta.” Samoja sanoja käytti Anna Politkovskaja.

Teksti ja kuva Anu Harju

Amnestyn raportti verkossa: Russian Federation: Torture and forced ”confessions” in detention

http://web.amnesty.org/library/index/engeur460562006