Useimmat suomalaiset ovat varmaankin sitä mieltä, että kasvulla on rajansa – kunhan heidän oma elämänsä pysyy ennallaan. Usein toistettu syy maailman luonnonvarojen ehtymiselle on se, että maailmassa on liikaa ihmisiä. Tämä ei pidä paikkaansa. Mutta se on totta, että maailmassa on liikaa ihmisiä, jotka haluavat elää samalla tavoin kuin me länsimaissa nyt elämme. Tarkemmin sanottuna liian monen suomalaisen, eurooppalaisen ja maapallon asukkaan mielipuolisena toiveena on, että voimme elää yhteisvastuullisesti ilman että meidän olisi tarvetta luopua kasvusta yhteiskunnan tavoitteena ja yltäkylläisyydestä henkilökohtaisena tavoitteena.

Euroopan unioni on tällä tiellä. Kaiken lisäksi liian monet uskovat tai uskottelevat, että unioni voi jatkaa näin. Teollisen kasvuyhteiskunnan synnyttämällä kulutuskeskeisellä elämäntavalla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta. Tällä kulttuurilla on kuitenkin luja ote ihmisten mielistä ja arjesta eikä siihen on helppoa saada muutosta aikaan ainakaan kovin nopeasti.

Pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet ovat siis pahassa ristiriidassa keskenään. Mitä voisimme tehdä? Pitääkö luottaa teknologian kehitykseen, siihen, että tekniikka yhtäkkiä keksii ratkaisun uusiutumattomien luonnonvarojen ehtymiseen? Voidaanko ympäristöongelmat ratkaista samaan aikaan, kun maapallon kaikille ihmisille luodaan aineellinen yltäkylläisyys? Toinen vaihtoehto on luottamus siihen, että ihmiset kykenevät oppimaan ja muuttumaan siten, ettei yltäkylläisyyttä enää pidetä tärkeänä. Pitäisikö toteuttaa valtakulttuurin ja sitä edistävän politiikan radikaali muutos?

Muutokset ovat hitaita mutta kyllä niitä kuitenkin tapahtuu. Hitaimmin muutos näyttää saapuvan niihin pöytiin, joissa myös valta asuu. Kotimaamme talouspolitiikka perustuu keskeisiltä osiltaan kasvupolitiikkaan. Näin laman aikana ponnistetaan kaikki voimat kasvun ja kilpailukyvyn parantamiseen. Hölmönä pidetään niitä, jotka eivät ymmärrä, että tarvitaan lisääntyvässä määrin energiaa, jotta tulevaisuudenkin tuotantokoneet voidaan pitää pyörimässä. Ymmärtämättömiä taas ovat ne, jotka eivät tajua, että tuiki tarpeelliset työpaikat syntyvät vain taloudellisen kasvun seurauksena.

Suomi kuuluu niiden maiden joukkoon, joissa on toistaiseksi vielä suhteellisen tasainen tulonjako. Tasa-arvo ja sosiaalinen turvallisuus luovat mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä. Kansalaisten on helpompi ajatella yhteistä hyvää, jos he tietävät, että heistä pidetään huolta. Siksi kansanedustajien tärkeä tehtävä olisi omalta osaltaan pyrkiä luomaan lakeja ja asetuksia, jotka edistävät tulonjaon tasaisuutta. Viime vuosien talousopit ja ideologinen suuntaus ovat kuitenkin toimineet päinvastoin ja tehneet Suomesta turvattomamman paikan elää.

Ammattiyhdistysliike on keskittynyt puhumaan talouskasvun puolesta eikä näe, mitä kello on lyönyt. Takerrutaan vanhoihin tavoitteisiin, vaikka tietoa muutoksen välttämättömyydestä on jo runsaasti tarjolla. Jälleen kerran liittojen hämärämiehet lobbaavat ydinvoiman puolesta yhdessä työnantajien kanssa ikään kuin työpaikat sillä turvattaisiin. Ammattiyhdistysliikkeellä on nyt viimeiset ajat miettiä, mihin suuntaan se haluaa yhteiskunnan kehittyvän ja miten jäsenten edut todella turvataan.

Jussi Lilja

Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.