Rauhanprosessin välttämättömyys Afganistanissa
”Tulevaisuusverstas rauhan puolesta sotaa vastaan” oli Bonnissa lokakuussa kokoontuneen Afganistanin sotaa käsitelleen rauhankonferenssin lähtökohta. Kymmenien saksalaisten rauhan-järjestöjen ja – verkostojen yhteistyöorganisaatio Kooperation für den Frieden toimi tapahtuman pääjärjestäjänä. Järjestelyissä oli mukana myös yli 20 afgaanilaista järjestöä. Puolet konferenssin puhujista tuli suoraan Afganistanista tai he edustivat afgaanipakolaisten järjestöjä Saksassa. Tapahtuman yhtenä kielenä oli dari, joka on Afganistanin toinen virallinen kieli. Järjestäjien suureksi pettymykseksi Saksan ulkoministeriö ei ollut myöntänyt viisumia Heratin maakunnan naispuoliselle viralliselle syyttäjälle Maria Bashirille, vaikka kaikki vaadittavat dokumentit oli toimittu Saksan viranomaisille. Järjestäjien puolesta Reiner Braun tuomitsi Saksan ulkoministeriön toiminnan ”moraalittomaksi” ja ”yritykseksi estää rauhanprosessin eteneminen”. Bashirin piti olla naisten oikeuksia pohtivan työryhmän pääpuhuja.
Avajaispuheessaan Reiner Braun alleviivasi konferenssin olevan läpimurto. Ensimmäistä kertaa afgaanit ja rauhanliikkeen edustajat istuvat yhteisen pöydän ääreen erilaisine kulttuurisine ja poliittisine näkemyksineen. Tavoitteena on rauhanprosessin edistäminen ja estää Afganistanin sodan muuttuminen täysimittaiseksi sisällissodaksi. Maa tarvitsee rauhaa enemmän kuin koskaan. Braun tähdensi rauhanprosessin edistämisen vaikeutta ja korosti erityisesti sitä, että kenelläkään ei nykytilanteessa ole täysin oikeita vastauksista.
Sotilaallisen ratkaisun umpikuja
Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ajautuneet täydelliseen kriisin Afganistanissa. ”Maassa vallitsee pattitilanne, jota ei yksikään osapuoli kykene ratkaisemaan sotilaallisesti”, tiivisti maan tilanteen Afganistanista konferenssiin matkannut Naquibullah Shorish. Hänen esittämänsä rauhansuunnitelma, jonka Taliban-liike myös monilta osin hyväksyy, oli yksi konferenssin keskeinen keskusteluaihe.
Keskustelua herätti erityisesti ristiriita Yhdysvaltojen ja Naton todellisten tavoitteiden ja sodan oikeuttamisretoriikan välillä. Afganistanilainen, Marburgin yliopiston politiikan tutkijan, Dr. Martin Baraki mukaan Afganistanin maantieteellisstrateginen merkitys on avain nykytilanteen ymmärtämisen. Saksalainen tutkija Andreas Zumach tähdensi, että sodan taustalla on taistelu Kaspianmeren öljy- ja kaasuvarannoista ja niiden kuljetukseen liittyvien putkien kulkureiteistä. Afganistanin sodan taustalla vaikuttavat hänen mukaansa myös Yhdysvaltojen, Kiinan, Iranin, Intian ja Pakistanin geopoliittiset intressit. Afganistanista Saksaan saapunut Ramazan Bashardost, joka on toiminut presidentti Hamid Karzain hallituksen suunnitteluministerinä ja oli ehdokkaana vuoden 2009 presidentinvaaleissa, korosti ulkovaltojen roolin merkitystä sodassa.
Halim Karim (Kommission für Frieden und Freiheit Afganistan) näki Afganistanin joutuneen viimeisten vuosikymmenten aikana kansainvälisen politiikan koekentäksi. Neuvostoliitto tunkeutui maahan edistyksen ja Yhdysvallat demokratian nimissä. Sota ei ole tuonut maahan demokratiaa, vaan sen irvikuvan. Karimin mukaan nykytilannetta ei voi kuvata kuin solvaukseksi demokratiaa kohtaan. Ihmisoikeuksien osalta afgaanit eivät voi luottaa enää yhteenkään toimielimeen. Maan vankilat ovat täynnä poliittisia vankeja.
Claudia Haydt (Informationsstelle Militarisierung) muistutti siitä, miten väärin mielikuvin Saksa lähetti aikoinaan joukkoja Afganistaniin. Gerhard Schröderin johtama punavihreän hallituksen päätöksessä lähdettiin siitä, että joukot lähetetään hyvin lyhyeksi aikaa Afganistaniin. Hallitus lupasi, että sotilaat palaavat ”rauhanmissio”- tehtävästään kuuden kuukauden sisällä takaisin kotiin. Yli kymmenen vuotta myöhemmin sotilaat ovat edelleen Afganistanissa ja jälleenrakentamisen sijaan saksalaiset sotilaat ovat osallisena täysimittaisessa ja umpikujaan ajautuneessa sodassa. Afganistanin sodalla on myös äärimmäisen negatiiviset vaikutukset saksalaiseen yhteiskuntaan. Sen kautta sodasta on tullut normaalia. Yhteiskunta on militarisoitunut, josta esimerkkinä Haydt mainitsi Saksan armeijan äärimmäisen propagandistisen mainoskampanjan nuorison suosimassa Bravo-lehdessä.
Rauhanprosessin ensi askeleet ja mahdollisuudet
Konferenssin kaikki osallistujat olivat yhtämieltä siitä, että Afganistanin rauhanprosessi on välttämätön, mutta äärimmäisen vaikea. Afganistanilaisen asianajajan Karim Popalin mukaan ”kaikkien Nato-joukkojen vetäytyminen – ei niiden supistaminen – on ensimmäinen ehto” rauhanprosessin käynnistämiselle. Tästä vallitsi laaja yksimielisyys afgaanijärjestöjen edustajien ja Afganistanista paikanpäälle tulleiden kesken. Ramazan Bashardostin nosti yhdeksi välttämättömäksi rauhanehdoksi sen, että länsi lopettaa tukensa ”rikollisille sotalordeille”. Laajalti tuomittiin Yhdysvaltojen pyrkimys jättää maahan vuoden 2014 jälkeen 35 000 sotilasta. Tämä nähtiin pyrkimyksenä sodan tehostamiseksi.
Saksalaiset rauhanaktivistit vaativat Bundeswehrin täydellistä poistumista. Suunnitellun ”Isaf”-joukkojen muuttamisen ”Itaam” (International Traning, Advisory and Assistance Mission) -joukoiksi tavoitteena on vain jatkaa saksalaisten taistelujoukkojen läsnäoloa Afganistanissa vielä vuoden 2014 jälkeen. Kiivaan keskustelun aiheutti se, miten Saksan tulisi toimia siinä tapauksessa, jos maa ei enää osallistu vuoden 2014 jälkeen Afganistanin sotaan, ja Yhdysvaltojen joukot ovat aktiivisena sodan osapuolena. Kysymys kuuluu: onko Saksan mahdollista siinä tapauksessa kieltää Yhdysvaltoja käyttämästä Afganistan-operaatioihin Saksassa olevia tukikohtia?
Miehittäjäjoukkojen vetäytymisen lisäksi muita keskeisiä vaatimuksia on väliaikaishallituksen muodostaminen sekä välitön ja kaikenpuolinen aselepo. Kukaan konferenssiin osallistuneista ei nähnyt Afganistanin presidentti Karzain johtamaa nykyistä hallitusta mahdollisena yhteistyökumppanina. Kaikki näkivät Afganistanin nykyjohdon korruptoituneena lännen marionettina. Myös lännen tukemat sotaherrat nähtiin yksimielisesti vakavina kehityksen esteinä. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin syyllistyneet sotaherrat ja poliitikot tulee saattaa kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen. Karim Popal on keräämässä aineistoa oikeusprosessin käynnistämiseksi.
Talibanin rooli ja merkitys nostivat erilaisia näkemyksiä. Naqibullah Shorishin mukaan Taliban- johto on virallisesti viestittänyt valmiutensa rauhanneuvotteluihin ja olennaisilta osiltaan jo hyväksynyt Shorishin rauhansuunnitelman pääkohdat. Ramazan Basharost on epäilevämmällä kannalla. Hänen mukaansa Talibanin nousu valtaan voi olla tulevaisuudessa mahdollinen, jos Karzain hallinto on vallassa Nato-joukkojen vetäytyessä. Tämän estämiseksi hänen mukaansa on saatava poliittisia muutoksia aikaan. Wahida Kabir (Afganistanilaisen naistenyhdistyksen perustajajäsen) totesi, että Taliban-liike on realiteetti, jota ei voi ohittaa. Vaikka tämän asian toteaminen on hänelle naisena vaikeaa. Kaikesta huolimatta hän näkee mahdollisena Talibanin osallistumisen väliaikaishallitukseen esimerkiksi huumetalouden vastaisessa toiminnassa. Andreas Zumach nosti esille Pakistanin turvallisuuspalvelun (ISI) roolin, joka näyttää tukevan Talibanin sisällä sen äärifundamentaalista osaa.
Rauhanprosessin kannalta kaikki näkivät äärimmäisen ongelmalliseksi pitkään jatkuneen sodan paikalliselle väestölle aiheuttamat traumat. Basharostin mukaan rauhanprosessin onnistuminen vaatii uuden sukupolven, joka ei ole tappanut ja jolla ei ole verta käsissään.
Onnistunut rauhanprosessi edellyttää myös kansainvälistä konferenssia Afganistanin suvereniteetin takaamiseksi YK:n suojeluksessa, johon osallistuisivat muun muassa Intia, Kiina, Venäjä, Yhdysvallat, Iran ja Pakistan.
Kaikki osallistujat olivat sitä mieltä, että keskeinen rooli rauhanprosessissa tulee olla itse afgaaneilla. Heidän itsensä se tulee tehdä ja siksi ulkopuolisten voimien on lopettava maan asioihin sekaantuminen. Afganistanin tuleva tie on vaikea, mutta sodan jatkuminen merkitsee väestön kärsimysten jatkumista ja maan täydellistä raunioitumista. Bonnin Afganistan-konferenssi oli avaus erilaisten poliittisten ja yhteiskunnallisten voimien yhteisten rauhanponnistusten jatkamiseksi tulevaisuudessa. Wahida Kabir totesi loppupuheenvuorossaan konferenssin olleen ensimmäinen askel rauhanprosessin rakentamisen tiellä. Hän ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että afgaaninaiset osallistuivat konferenssiin aktiivisesti. Hän vetosi, että he olisivat myös tulevaisuudessa aktiivisia ja varoitti naisten oikeuksien välineellistämisestä sodan alttarille.
Omassa loppupuheenvuorossaan Reiner Braun kehotti lännen rauhanliikettä vaatimattomuuteen. Afgaanien tulee itse ratkaista omat asiansa. Rauhanliikkeen tehtävänä on solidaarisuuden osoittaminen ja Afganistanin sodan ratkaisemisen reunaehtojen parantaminen, joka merkitsee paineen lisäämistä miehitysjoukkojen poisvetämiseksi maasta. Läntisten yhteiskuntien tärkein panos pysyvämpään rauhaan ja Afganistanin tilanteen rauhoittamiseksi on nykyisen kulutus- ja elämäntavan muuttaminen ja vapautuminen fossiilisten polttoaineiden ”orjuudesta”, alleviivasi Zumach.
Jouko Jokisalo
