Kun neuvostojohtoinen Varsovan liitto hajosi vuonna 1989 ja Neuvostoliitto itse muodollisesti purettiin 15 valtioksi, näytti siltä, että maailmanrauhan ja Euroopan demilitarisaation aikakausi on koittamassa. 20 viime vuotta ovat osoittaneet nämä odotukset synkeän vääriksi ja perusteettomiksi.
Kahdenkymmenen viime vuoden aikana ei ainoastaan Itä-Saksa vaan kaikki Neuvostoliiton ulkopuoliset Varsovan liiton maat on otettu Natoon: Tshekin tasavalta, Unkari ja Puola vuonna 1999 ja Bulgaria, Romania ja Slovakia viisi vuotta myöhemmin. Lisäksi kolme entistä neuvostomaata – Viro, Latvia ja Liettua – liitettiin Natoon vuonna 2004, ja samana vuonna entisen Jugoslavian tasavaltojen täysi liittäminen alkoi Slovenian nousun myötä. Albania, joka jätti Varsovan liiton 1961, liittyi Natoon viime vuonna.
Varsovan liiton ja Neuvostoliiton katoaminen ei johtanut Naton lakkauttamiseen tai kutistumiseen ja molempien loppuun. Väitetty vastakkainasettelu, joka oli vuosikymmenet Naton raison d’ etre, pikemminkin vapautti Pohjois-Atlantin liiton muuttumaan kasvuhaluiseksi ja kansainväliseksi sotilaalliseksi voimaksi. Sellaiseksi, joka on kasvanut alkuperäisistä kahdestatoista jäsenmaasta kuuteentoista kylmän sodan loppuun mennessä, kahteenkymmeneenkahdeksaan vuoteen 2009 mennessä. Sellaiseksi, jolla on kollektiivisten tai yksityisten kumppaneiden kautta muodollisia sotilaallisia järjestelyjä ja sitoumuksia yli 60 maassa – maailman kolmanneksessa –, jäseniä ja osakkaita viidellä maailman seitsemästä mantereesta – vain asuttamatonta Etelämannerta ja Etelä-Amerikkaa ei tähän saakka ole kiedottu blokin maailmanlaajuisen verkoston pauloihin. Ja sellaiseksi, joka vuonna 2005 johti ”kahdeksaa samanaikaista operaatiota neljällä mantereella apunaan 20 kumppania Euraasiassa, seitsemän Välimerellä, neljän Persianlahdella ja kourallinen taitavia avustajia syrjäseuduillamme”.
Sekä Naton kannattajat että arvostelijat väheksyvät tätä historiallisesti vertaansa vailla olevaa ja tähän asti käsittämätöntä, maailman ainoan jäljellä olevan sotilaallisen blokin laajenemista maapallon kaikkiin osiin. Tapettujen ja vammautuneiden serbien, afgaanien ja pakistanilaisten perheenjäsenet, samoin kuin Naton komennuksessa sodassa ja sodanjälkeisissä tehtävissä kolmella mantereella palvelevat nuoret miehet ja naiset ovat eri mieltä.
Kylmä sota kesti 45 vuotta, ja tuona aikana vain muutama Euroopan maa ei ollut jommankumman blokin jäsen. Pieni kourallinen poikkeuksia olivat Itävalta, Suomi, Irlanti, Ruotsi, Sveitsi ja manner-Jugoslavia sekä Malta ja Kypros Välimerellä.
Itävalta ja Sveitsi ovat Naton rauhankumppanuusohjelman jäseniä, ne on liitetty Naton ilmavalvontajärjestelmään ja ne ovat lähettäneet jonkin verran turvallisuushenkilöstöä palvelemaan Nato-johtoisiin ISAF-joukkoihin Afganistanissa.
Kuitenkin Euroopan juhlituimmat puolueettomat valtiot ovat Suomi ja Ruotsi. Viime aikoina sekä sisäinen että ulkoinen painostus on saanut nämä kaksi kansakuntaa kokonaan integroitumaan Natoon. Kampanja on edennyt henkeäsalpaavaa vauhtia.
Kahdeksasta Euroopan maasta, joilla on raja Venäjän kanssa, viisi on nyt Natossa – Norja, Puola, Viro, Latvia ja Liettua. Puola liittyi kymmenen vuotta sitten ja Baltian maat viisi vuotta sitten.
Jäljelle jäävistä kolmesta Ukraina on lähellä täydellistä integraatiota. Maa sai erityisen vuotuisen kansallisen ohjelman perinteisen jäsentoimintasuunnitelman tilalle, mikä on viimeistä edellinen vaihe ennen täyttä Nato-jäsenyyttä.
Valko-Venäjä, Venäjän lähin liittolainen kaikissa suhteissa – maantieteellisesti, kulttuurillisesti, historiallisesti – on vieroittumassa pitkäaikaisesta yhteisprojektista Venäjän kanssa EU:n itäisen kumppanuusohjelman koneiston kautta. Ruotsi ja Puola julkistivat itäisen kumppanuusohjelman. Seuraavaksi nostettaneen Valko-Venäjän rauhankumppanuusstatuksen arvostusta ja käydään käsiksi uhkaan lakkauttaa yhteinen ilmavalvonta ja -puolustusjärjestelmä, joka jättäisi koko Venäjän läntisen sivustan alttiiksi Naton sotilaallisen infrastuktuurin varustelulle ja vaille puskuria ilma- ja ohjusiskuja vastan.
Venäjällä ja Suomella on 1 200 kilometriä yhteistä rajaa, ja Suomi sijaitsee kolmen pohjoisen meren – Itämeren, Barentsinmeren ja Norjanlahden – rannalla tai lähellä niitä. Tällä hetkellä niitä isännöi pysyvä Naton ilmavartio, Euroopan unioni (Nato-linkitetty) ja monet uudet ja kasvavat sotilasmuodostelmat, jotka kohtaavat Venäjän idässä ja uuden globaalin taistelutantereen maailman huipulla, arktisen alueen pohjoisessa.
Sotilaallisen puolueettomuuden loppu Skandinvian niemimaalla merkitsee paljon sekä poliittisesti että historiallisesti, mutta jopa tärkeämpää on, mitä se kuvaa. Suomen ja Ruotsin Nato-integraatio on yksityiskohta maisemassa, joka kuvaa jokaista Euroopan kansakuntaa – pientä tai suurta, läntistä tai itäistä, mannermaista tai saaristolaista – joka on alamainen globaalisesti laajenevalle sotilaalliselle blokille, jota toisen pallonpuoliskon voima kontrolloi.
Maaliskuussa 2008 Pentagonin keskusjohto tunnusti toimittaneensa säännöllistä sotilastiedustelutietoa suomalaisille liittolaisilleen ja viikoittain ”tiivistelmän sotilaallisesta tilanteesta USA:n keskusjohdon vastuulla olevista alueista” johon sisältyi ”dataa, joka koskee Irakin sotaa, Iranin kriisiä, Sudanin tilannetta, ja Somalian rannikon piratismia.” Tunnustus liittyi Suomen toimittamiin Nato-johtoisiin ISAF-joukkoihin Afganistanissa. Samaan selvitykseen lisättiin: ”Suomen hienosäätäessä läheisyytensä astetta Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin on yhteistyö Suomen ja USA:n asevoimien kesken jatkunut läheisenä jo jonkin aikaa.”
Joitakin päiviä myöhemmin Suomen eduskunta äänesti osallisuudestaan Naton NRF-joukkoihin.
Samassa kuussa Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ilmoitti Euroopan unionin kokouksessa Brysselissä, että hän ”odottaa että Ruotsin seuraava askel laajenevassa Nato-yhteistyössä on liittyminen nopean toiminnan joukkoihin” sen jälkeen, kun ”naapuri Suomi ehdottomasti päätti osallistua”.
Tammikuussa 2008 Suomen puolustusvoimien pääamiraali Juhani Kaskeala esitti aikomuksen liittyä Naton ilmatarkkailujärjestelmään (EWASS) muistuttaen kuulijoilleen, että ”Natoon kuulumattomat Itävalta ja Sveitsi ovat liittynet Naton ilmatarkkailujärjestelmään…” Ja kun ”Suomi, Ruotsi ja Norja tällä hetkellä tarkastelevat perusteita liittyä ilmatarkkailuun… jos nämä kolme Pohjolan maata päättävät yhdistyä tällä alueella, Ruotsin ja Suomen tulisi ottaa osaa Naton ilmatarkkailujärjestelmään…”
Samaan aikaan Nato johti Norjan pohjoisrannikolla tykistöharjoituksia, joihin osallistui henkilöstöä kymmenen maan sotajoukoista: Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Liettuasta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta, Belgiasta, Virosta ja Turkista. Samassa kuussa Suomi isännöi Naton virkailijoille ja henkilökunnalle tarkoitettua kurssia Suomen puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa. ”Kurssi sisältää rauhanturvaoperaatioiden suunnittelua ja johtamista. Osanottajat ovat Nato-maiden päällystöä ja ei-jäseniä, jotka osallistuvat rauhankumppanuusohjelmaan.”
Kesäkuussa Suomi, joka oli ”hiljattain lisännyt yhteistyötä liittouman kanssa ja jolla nyt myös on Naton johtamissa sotilasoperaatioissa sotilaita Kosovossa ja Afganistanissa” isännöi katastrofiharjoitusta, johon osallistui tuhat sotilasta 25:stä Nato- ja rauhankumppanuusmaasta. Katastrofiharjoitus oli ”suurin Suomessa pidetty kansainvälinen harjoitus.”
Kesäkuun alussa USA:n lentotukialusiskuryhmä 12 johti vuosittaista BALTOPSia (Itämeri-operaatio), suurinta kansainvälistä Baltian seudulla järjestettävää harjoitusta, ”mukaan lukien laivat, sukellusveneet, ilmavoimat ja maajoukot Natosta ja rauhankumppanuusmaista, sisältäen Tanskan, Viron, Suomen, Ranskan,Saksan, Latvian, Liettuan, Norjan, Puolan, Venäjän, Ruotsin, Britannian ja Yhdysvallat.” Seuraavassa kuussa Pentagon julisti, että se oli vakiinnuttanut kaikkien aikojen ensimmäisen puolustusyhteistyötoimistonsa Suomeen ”osana kahden valtion puolustusministerien välistä puolustusvarusteluyhteistyötä.”
Joitakin viikkoja myöhemmin Ruotsissa vaadittiin Afganistanin sotajoukkojen lisäämistä 350 sotilaasta viiteensataan. Ruotsalaisen liberaalipuolueen tiedottaja Allan Widman sanoi: ”Ruotsin pitäisi lähettää enemmän sotilaita Afganistaniin ottamaan osaa Naton nopean toiminnan joukkoihin ja liittymään sotilasliiton ilmavartioihin Baltian seudulla.” Widmanin mukaan taannoin päättynyt sota Kaukasuksella ”tekee Ruotsin Nato-jäsenyydestä kaikkea muuta tärkeämpää”. Ruotsi ei tietenkään ole lähelläkään Kaukasusta eikä sillä ole yhteistä rajaa Venäjän kanssa.
The Economist -lehden artikkelissa ”Arktinen kilpailu kuumenee” kommentoidaan, että Norja tehostaa hiljaisesti puolustusyhteistyötä Ruotsin ja Suomen kanssa. Pohjolan, Norjanmeren, Barentsinmeren, Itämeren ja Pohjoisen jäämeren käsittävällä alueella Naton merivoimien läsnäolo ja toiminta laajenee ja vahvistuu, artikkelissa todetaan. Sotilasliitto ”toivoo ’natoistavansa’ ensi keväänä suuren maa-, meri- ja ilmasotaharjoituksen, jonka nimi on Response (Vastaus). Juuri se, mihin tämä on vastaus, on jätetty taktisesti epätarkaksi.”
Nato avasi tukikohdan Unkarissa lokakuussa vuonna 2009. Tukikohdan sotilashenkilökunta on USA:sta, ja sen tarkoitus on tukea sota-alueelle suuntautuvia ilmasiltatoimintoja ja muita joukkojen sijoitteluja Euroopan ulkopuolelle. Ohjeistuksena on ”strateginen ilmasiltakapasiteettikumppanuus”, joka on tarkoitettu ”kasvattamaan Naton kykyä siirtää mittavia määriä sotajoukkoja ja varusteita kaukaisiin paikkoihin, kuten Afganistaniin”.
Suunnitelmassa on kaksitoista osapuolta: USA, Bulgaria, Viro, Unkari, Liettua, Hollanti, Norja, Puola, Romania, Slovenia ja kaksi ei-Nato-maata – Ruotsi ja Suomi.
Huhtikuun alussa 2009 Pohjois- ja Skandinavian maat Islanti, Norja, Ruotsi, Tanska ja Suomi allekirjoittivat sopimuksen laajentuvasta puolustusyhteistyöstä.
Viime vuosi päättyi siihen, että Ruotsi hylkäsi kaksi vuosisataa kestäneen sotilaallisen puolueettomuuden, ja sekä Ruotsi että Suomi suuntasivat kohti täydellistä ja peruuttamatonta yhdentymistä Naton transkontinentaaliseen ja globaaliin sotilaalliseen rakenteeseen.
Uusi vuosi on vain voimistanut kehityskulkua. Tammikuussa (2009) Suomi lupasi kaksinkertaistaa sotajoukkositoumuksensa Natolle Afganistanin sodassa. Maa myös ilmoitti, että se oli romuttamassa venäläisiä ilmapuolustusohjuksia, vaikkakin ne oli hankittu vuosikymmen aikaisemmin, amerikkalaisten Nato-yhteensopivien vastineiden suosimiseksi. Yhden arvion mukaan ”venäläinen rauta tulee korvata Nato-raudalla.”
Niille Itä-Euroopan kansoille, jotka sulautuivat Natoon kymmenen viime vuoden aikana, ja jäljelle jääneille rauhankumppanuusvaltioille, jotka eivät vielä ole kohonneet täyteen jäsenyysasemaan, Afganistanin taistelukenttä on testialue uudelle alistumiselle Natolle. Kuitenkaan Yhdysvaltojen ja Naton leviävä sota Etelä-Aasiassa, Afganistanissa ja Pakistanissa ei ole ainut Nato-jäsenyyden hakijoiden koetinkivi. Marraskuun puolivälissä Nato johti 7 000 sotilaan ”Cold Response” -sotapeliä Pohjois-Norjassa. Peli simuloi liittoutuneiden voimien sotilaallista väliintuloa kohtaamisessa kuvitteellisen ”Pohjanmaan” maahanhyökkäyksessä ”Keskimaata” vastaan skenaariossa, jonka selitys antaa ymmärtää, että ”Keskimaa” on joko Viro tai Latvia ja ”Pohjanmaa” on tietysti Venäjä. Harjoitukseen osallistuivat Nato-maat Yhdysvallat, Ranska, Saksa ja Espanja, ja kaksi ei-Nato-maata liittyi mukaan: Suomi ja Ruotsi.
Sotilaallinen tilanne Pohjolassa on kiristymässä, ja Nato rekrytoi Skandinavian entisiä puolueettomia maita Suomea ja Ruotsia sen keskipisteekseen.
Rick Rozoff
Kuva Sami Taponen
Suomennos ja lyhennys Mari Saloheimo
Rick Rozoffin artikkeli ”Skandinaavisen puolueettomuuden loppu: Naton Euroopan sotilaallistaminen” on julkaistu Global Reseach -lehdessä 11.4.2009. Tämä artikkeli on lyhennelmä alkuperäisestä.
