Uusimman mielipidetutkimuksen mukaan suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen on tapahtunut lievää siirtymää jäsenyyden vastustamisesta sen puoltamiseen. Vastustajien enemmistö on silti edelleen vaikuttava. Massiivinen mielipiteenmuokkaus ei ole saanut kansan vastuuntuntoisen enemmistön päätä kääntymään.

Nato-jäsenyyteen liittyviä erilaisia kysymyksiä joka tapauksessa selvitetään ahkerasti, ja se on varmasti sinänsä aivan perusteltua. ”Inter arma silent leges” – aseiden puhuessa lait vaikenevat, näinhän vanha sanonta kuuluu. Sekään ei enää pidä täysin paikkaansa, parhaana esimerkkinä kenties Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustaminen nimenomaan sotarikoksia ja ihmisyyteen kohdistuvia rikoksia käsittelemään.

Toisenlaisia oikeudellisia kysymyksiä liittyy mahdolliseen Nato-jäsenyyteen sinänsä. Miten Naton toiminta ja tehtävät on oikeudellisesti määritelty, ja mitä Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys meillä oikeudellisesti merkitsisi?

Näitä kysymyksiä on selvitetty tuoreessa tutkimuksessa Legal Implications of NATO Membership, jonka ulkoasiainministeriö tilasi Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutilta. Marraskuussa julkistetun tutkimuksen laatija on instituutin tutkija Juha Rainne. Tutkija ei ota kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen, vaan kyseessä on tutkimusasetelmaltaan neutraali selvitys jäsenyyteen liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä.

Naton toiminnan pohjana on Pohjois-Atlantin sopimus (Washington 1949). Valtiosopimuksen ytimenä on kuuluisa 5 artikla, jonka mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan katsotaan aina hyökkäykseksi kaikkia Nato-maita vastaan, ja se asettaa muille jäsenille avunantovelvollisuuden. Naton perustehtävää on laajennettu strategisessa konseptissa, jonka jäsenmaiden edustajat ovat hyväksyneet 1991 ja 1999. Näissä asiakirjoissa Natoa on kehitetty globaaliksi turvallisuusjärjestöksi. Naton muuttuva ja laajentuva tehtäväkenttä on vahvistettu valtionjohtajien ja hallitusten poliittisin päätöksin, asiakirjoja ei ole tuotu parlamenttien hyväksyttäväksi.

Näistä lähtökohdista käsin Rainne kiinnostavalla tavalla pohtii sitä, mitä Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys meillä oikeudellisesti merkitsisi ja millaisia mahdollisia lainsäädännöllisiä uudistuksia se edellyttäisi. Tutkija pitää selvänä, että jäsenyydellä olisi merkittävä vaikutus Suomen täysivaltaisuuteen. Pohjois-Atlantin sopimus tulisikin perustuslain mukaan hyväksyä Suomen eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä.

Tutkimuksessa tarkastellaan realistisella tavalla juridiikan ja politiikan suhdetta. Silloinkin, kun jäsenmaalle oikeudellisesti ottaen jää päätösvalta, poliittisesti vaihtoehdot voivat olla vähissä.

Suosittelen tutustumista tutkimukseen. Se antaa myös Nato-jäsenyyteen kriittisesti suhtautuvalle argumentteja keskusteluihin, joihin varmaan jatkossakin joudumme.

Teksti Pekka Koskinen
Kuva Essi Rajamäki